juoksu, maraton, Tapahtumat, Vantaan maraton

Tavoitteena Vantaan maraton

Ihan alkuun todettakoon, että me juoksusiskot olemme hyvin tavallisia taapertajia. Liikumme kukin todella paljon ja omien intohimojemme innoittamina. Emme kuvittele olevamme Juoksijoita isolla jiillä; pikku-jiikin välillä arveluttaa, vaikka itselläkin maratoneja on plakkarissa pian kolmisenkymmentä ja muita juoksenteluja päälle. Juoksemme ja liikumme siis silkasta nautinnosta ja elämänhalusta.

Toisekseen todettakoon, että blogimme kertoo meistä liikunnan harrastajina, ihmisinä ja siskoksina. Rahoitamme harrastuksemme ihan itse, ja lähtökohtaisesti teksteissämme vilahtelevat tuotteet ovat itse hankkimiamme. Kaupallista yhteistyötä teemme harvakseltaan, mutta silloin kun sellaista teemme, meistä on reilua kertoa se blogissamme kiemurtelematta.

Kiemurtelemiseen ei yleensä ole kyllä aihettakaan, eikä tälläkään kertaa. Yhteistyömahdollisuus Vantaan maratonin kanssa on sen verran kiva, että siitä kyllä kertookin ihan mielellään! Arvostamme suuresti kaikkia niitä vapaaehtoisia, jotka pistävät itsensä likoon juoksutapahtumien järjestämiseksi. Siksi on tosi mukavaa, että voimme omalla panoksellamme hieman promota tällaista toimintaa. Vastineeksi saamme lokakuussa juoksunumerot rinnuksiimme – tervetuloa siis seuraamaan treenimatkaamme!

Oma treenimatkani Vantaan maratonille ei ole aivan uusi – vanhasta muistivihkostani löytyy nimittäin merkintä vuodelta 2006. Mielikuvissani näen itseni raahustamassa läpimärkänä loputonta ylämäkeä. Muistikuva on kuitenkin väärä, sillä ylämäkiähän Vantaalta ei löydy etsimälläkään. Reitti on todella tasainen ja nopsajalkaisille varmasti otollinen ennätystehtailuun. Märkyys sen sijaan oli totisinta totta; taivas repesi samaan aikaan kuin starttipyssy paukahti, ja vettä tuli vaakatasossa. Mutta juoksevalle kicksit tulevat ihmeellisistä asioista, ja ukkosmyrskystä huolimatta vihkoni on täynnä hymynaamoja ja huutomerkkejä.

Huutomerkkejä on nyt myös tämän vuoden kalenterissani. Ne ovat merkkeinä etapeista ja treenien rytmittämisestä. Vaikka juoksuvuoteni eteneekin yleensä aika intuitiivisella otteella, teen kuitenkin jonkinmoisen vuosikellon.

Vuosikelloni tässä vaiheessa juoksulenkkini ovat rentoja ja maltillisia. Pöppyräkeleillä hyppään mieluusti juoksumatolleni ja hölkyttelen fiiliksen mukaan. Keväämmällä tahti kiihtyy ja treenit muuttuvat laadukkaimiksi ja tavoitteellisemmiksi. Kilometrejä tulee lisää ja toivottavasti vauhtiakin.

Tästä lähdetään! Toivottavasti treenimatkamme saa muitakin mukaan. Nähdäänkö Vantaalla?

The HossBoss: Do It!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s