Some täyttyy juhannuskuvista: mökkirannoista, saunoista, vastoista/vihdoista, kesäkukista ja grillailuista. Joku kirmaa pitkää lenkkiään kansallismaisemassa, vanha partiokaveri on lähtenyt järvien rannoille vaeltelemaan. Tänä vuonna Suomessa ei näytä satavan juhannuksena lunta. Näyttää olevan aika ihanan idyllinen keskikesän juhla.
Juoksusiskoni ovat kumpikin näköjään löytäneet veneet alleen ja karanneet jonnekin saaristoon. ”Sinun vuorosi kirjoittaa”, huikkaavat ja sulkevat sitten puhelimensa. Taitavat aloitella lomiaankin, sellaisia käsittämättömiä monen viikon mittaisia, joita vain eurooppalaiset pitävät.
Ulkosuomalaiseen iskee kaiho, totta kai. Lapsi tulee viereen, näytän hänelle muutaman kuvan ja kerron, että Suomessa vietetään nyt juhannusta. ”Looks nice”, hän sanoo ja kysyy sitten, miten sitä juhlitaan.
Niin, miten sitä nyt sitten juhlittaisiin maassa, jossa juhannusta ei juhlita, osavaltiossa jossa ei kasva koivuja ja paikassa jossa järvien rannat näyttävät aivan toisenlaisilta? Täällä ei sytytellä kokkoja eikä villikukkapelloille parane lähteä pomppimaan. Jos sieltä ei löydä kalkkarokäärmettä, niin myrkyllisen brown recluse -hämähäkin kyllä löytää.
Kesä se on toki täälläkin, vähän lämpimämpi vain, eikä vielä puolessavälissäkään. Iltapäivällä lämpötilat kohoavat yli kolmenkymmenen, ja kuukauden päästä neljäänkymmeneen. Koko perheen haikkireissut unohdetaan nyt muutamaksi kuukaudeksi, ja juoksuille on lähdettävä aniharvain. Terävässä kuumuudessa ei jaksa olla eikä urheilla. Elo-syyskuussa on triathlon-treeneissäkin parasta ottaa pitkä uimakausi.
Tänään kai on juhannusaatto (tarkistan suomalaisesta kalenterista ollakseni varma), ja ehkä me olisimme jostakin löytäneet mökin ja järven, jos olisimme yrittäneet. Yhdessä airbnb-mökissä näyttäisi olleen tarjolla ”sauna”. Sellainen kaappi, jossa ei saa heittää vettä sähkölaitteille ja johon mennään urheiluvaatteet päällä istumaan. Mutta eipä meillä ole lomaakaan, tavallinen työpäivä vain. Ensimmäinen palaverini toiselle puolelle maailmaa on alkanut aamuseitsemältä.
Palaverin jälkeen olen sentään irrottautunut koneen äärestä hetkeksi ja lähtenyt ulos, ensin itsekseni juoksemaan ja sitten kävelemään koiran kanssa. Tänään on juoksuputkeni 26. päivä, jolkottelin jälleen hitaan etanamailin ja metsästin matalia sykkeitä. Koira pyysi kävelemään lempireittiään läheiselle lammelle, jonka polut saavat minut aina miettimään lapsuuteni mökkitietä. Korvissa vain surisee eri tavalla: kaskaat pitävät pusikoissa meteliään.
Monesti ruoat auttavat tekemään suomalaisen juhlan tänne kauaskin, vaikka juuri samoja aineksia ei helpolla löydykään. Enkä ole, tunnustan heti, niitä ulkosuomalaisia, jotka itse tekisivät maltaista mämmin, lantusta laatikon ja parvekeporsaasta HK:n sinistä. Vappuna saimme ensi kerran moneen vuoteen aikaiseksi siman ja munkkeja – ihan vain siksi, että koronakeväänä kerkesi enemmän. Mutta mitä juhannuksena edes syödään?
”Voisimme grillata viikonloppuna?” ehdotan perheelle. ”Ja mennään yhdessä uima-altaalle? Tuntuisi vähän edes oikealta, kun Suomessa on nyt juhannus.”
Juoksusiskot® - The Running Trio 