Puolimaraton, Tapahtumat

HCR; kaksi erilaista kokemusta

Tänä(kin) vuonna juoksupäiväksi osui alkukesän kuumin päivä. Texasissa asuva sisko viestitteli, että heillä on tänään tavallista viileämpää, vain +25 astetta. Samat lukemat meillä, ja hikeä pukkaa!

Anutherunner:

Annoin intuition viedä, ja järjen vastaiseksihan tämä sitten kääntyi. Pääsiäisen ultrajuoksun jälkeen oikea sääreni on ollut todella kipeä. En ole kipuherkkä (kitinäkynnys tosin voi kotiväen mielestä olla vähän alhainen..), ja juoksuharrastukseen nyt vaan kuuluu, että silloin tällöin vähän jomottelee.

Pari viikkoa sitten juostun Länsiväyläjuoksun (17,4 km) jälkeen ehdin jo epäillä, että jalassani on veritulppa tai joku muu laskimotukos. Heräsin yölläkin siihen, että jalkaa särki. Ostin vinon pinon lääkesalvoja ja sivelin tiikeribalsamia. Juoksin varovasti vain juoksumatolla, ettei jalka ärsyyntyisi liikaa.

Hcr-aamuna viestittelin siskolle, että jahkailen, kannattaako juosta. Arvata saattaa, että lähdin kuitenkin, vaikka ei tietenkään olisi kannattanut.

Ensimmäiset neljä kilometriä kulki mukavasti, vaikka kuumuus koetteli. Sitten alkoi jalkakipu. Jouduin kävelemään vähän väliä, jopa alamäissä. Pikkusisko pyyhälsi kevein askelin ohitseni kympin tietämissä.

Reitti sinänsä olisi antanut mahdollisuudet vaikka miten mukavaan juoksuun. Paikoitellen juutuin ruuhkiin, mutta tällä kertaa se ei haitannut, koska juoksemiseni kanssa oli muutenkin vähän niin ja näin.

Jo startissa oli kova jano. Oma juomapullo unohtui autoon, eikä sitä sitten enää ennättänyt lähteä sieltä hakemaan. Olisi ollut hienoa, jos lähtöalueellakin olisi ollut edes yksi juomapiste.

Mitä opin: olisi pitänyt kuunnella sitä pientä järjen ääntä. Nyt jalkani on niin kipeä, että lääkärireissua ei voi enää välttää. Noinkohan tällä nyt sitten Tukholmassa pystyy juoksemaan, voi himputti.

Katjatherunner:

HCR:lle tuli ilmoittauduttua vuosi sitten. Kuitenkin jo hyvissä ajoin olin päättänyt, että tällä kertaa juoksu jää väliin. Samaan viikonloppuun ajoittuvat nuorimmaisen rippijuhlat, ja järjestelyt vaativat veronsa – ja ainakin aikansa!

Kauppasin vielä kisa-aamuna juoksulippua ja tarkistin, että juoksijan saisi lennossa vaihdettua, jos joku juoksemaan lähtisi.

Valmistelin suklaakakkua ja viestittelin siskoni kanssa. Hetken päästä hulluus vei kuitenkin voiton! Huomasin ilmoittavani, että lähden juoksemaan.

Ahdoin suuhuni edellisen päivän ruokaa ja pengoin shortseja kaapista. En ollut tutkinut reittikarttaa, enkä ollut valmistautunut mitenkään tapahtumaan. Viikolla olin tehnyt pihan siivoustöitä ja edellisenä iltana kuurannut terassia.

Sovimme juoksevamme omaan tahtiin. Aloitin alkumatkan varovaisesti, yrittäen säilyttää mahdollisimman tasaisen vauhdin. Pääosin juokseminen tapahtui sumpussa. Vesipisteille kerääntyi ruuhkaa.

Puolimatkassa tsemppasin isosiskoani, joka patisteli minua vain menemään. Juoksusta tuli hyvä fiilis, vaikkei karnevaalitunnelma tällä kertaa mukaan tarttunutkaan. Juoksu vei kuitenkin pahimman juhlanjärjestelystressin. Ja tulipahan taas juostua yksi tapahtuma yhdessä.