Arkiliikunta, Tapahtumat, Uncategorized

Virtuaalielämää

Virittelin kuulokkeita korville autoa ajaessani ja naps, olin kokouksessa. Puoli vuotta sitten moinen olisi ollut ennenkuulumatonta. Eräs tuttavani hämmästeli samaa ilmiötä; hänellä kokoukset osuvat usein yksiin työmatkapyöräilyn kanssa. Jos alkutalvesta joku olisi osallistunut kokouksiin etänä, sitä olisi pidetty outona. Saatikka, että etäyhteyden olisi ottanut pyörä- tai kävelylenkiltä käsin. Nyt siitä on tullut arkipäivää.

Uutta arkea on sekin, että taskusta pursuaa kuulokepiuhoja kännykkäkokoustamisten varalle, ja käsilaukku on täynnä kasvomaskeja. Työpäivä alkaa aamukahvittelun, aamulenkin, pyykkien nostelun ja koirien pissattamisen lomassa. Arki ja vapaa sulautuvat sutjakkaasti sekaisin. Joskus se kismittää, mutta enimmäkseen se on ihan jees.

Työkaveri päätti ottaa nokoset tässä ja nyt

Kun aikaisemmin whatsapp-videopuhelut olivat veikeä tapa mannerten väliselle yhteydenpidolle, nyt niistä on tullut melkeinpä ainoa tapaamisen muoto ainakin lähipiirin ikäihmisten kanssa. Onneksi seniorit ovat omaksuneet videopuheluiden soittelun näppärästi. Vaikka ihan oikeita tapaamisia todellakin jo kaipaa, nämä videopuhelut tuovat sentään jotain läsnäolon tuntua tähän omituiseen aikakauteen.

Virtuaaliläsnäolo ulottuu yhtäkkiä sellaisillekin elämän osa-alueille, mitä hetki sitten ei olisi osannut kuvitellakaan. Vaikkapa nyt juoksemiseen. Tuossa taannoin hehkuttelin lähipiirille, että osallistuin juuri virtuaalikympille. Luulin saavani peukutuksia, mutta sainkin kysymysten ryöpyn: siis juoksitko, vai olitko vain juoksevinasi? Joku avatar-juttuko, mitä ihmettä?

Ihan oikealle juoksulenkille lähdössä

Yhtäkkiä some on tulvillaan virtuaalijuoksuja. Siskojen kanssa viihdytimme toisiamme bongailemalla tapahtumia – niitä on todellakin joka lähtöön. Voi juosta vaikkapa ”New Yorkin maratonin” omalla pururadalla; ei tarvitse kuin lähettää gps-linkki todisteeksi omasta juoksusta osallistumismaksun kera ja siinäpä se. Ehkei kokemus ihan autenttinen ole, mutta mielenkiintoinen kuitenkin.

Näihin virtuaalitapahtumiin ei kannattane suhtautua kovinkaan ryppyotsaisesti, sillä vertailukelpoiseksihan tuloksia ei voi mitenkään väittää. Yksi juoksee juoksunsa juoksumatolla ja toinen lipsuttelee syksyisillä mutapoluilla. Jokainenhan sen tietää, että loppuajat ovat ihan omissa sfääreissään.

Siskojen kanssa innostuimme heti virtuaalijuoksujen maailmasta. Uudenlainen kokemus houkutti, vaikka tosiasiassa kyse on ihan vaan itsekseen juoksemisesta. Ja samalla kuitenkin kollektiivisesta kokemuksesta; ajatella, että voisimme osallistua seitsemän tunnin aikaerosta huolimatta samaan juoksutapahtumaan kaikki samaan aikaan kahdelta mantereelta!

Ei näistä kuitenkaan ihan live-tapahtumien korvaajaksi ole, mutta onpahan edes jotakin, jolla puskea itseensä liikkumisen motivaatiota. Seuraavia mahdollisuuksia etsiskelemään siis..!