juoksu

Mitä juoksuaiheisia podcasteja sinä kuuntelet?

Tiedän, että sisareni kuuntelevat usein podcasteja. Hävettää tunnustaa, etten ollut kuunnellut ainoatakaan podcastia ennen tätä päivää. Syitä ja selityksiä asiaan on varmaan monia. Törmäsin tänään kuitenkin Twitterissä työtäni koskevaan podcastiin, jonka päätin kuunnella.

Vaikka en ole aikaisemmin innostunut yhdestäkään podcastista, kaikki estot ja muurit podcasteja kohtaan katosivat samantien. Miten helppoa kaikki olikaan. Sen kuin vain painoi play-nappia ja antoi keskustelijoiden puheen soljua. Ensimmäisen lyhyen pätkän jälkeen puhelin suolsi toista nauhoitetta ensimmäisen perään. Kuuntelin niin sotejohtajaa kuin professoria ja tajusin, että olin menettänyt paljon, kun en ole aiemmin kuunnellut julkaisuja, joista varmasti olisin saanut paljon uusia ideoita niin työhöni kuin elämään.

Kun työpäivän jälkeen ajatukset siirtyivät viikonloppuun, tarkastelin kalenterista, millaista juoksulenkkiä olinkaan viikonloppuun suunnitellut. Näin keväisin laadin itselleni juoksuohjelman, josta pyrin pitämään kiinni. Ehkäpä pitkiksen aikana voisinkin kuunnella jotain?

Rakastan kuitenkin myös juostessa hiljaisuutta. Vaikka elelen kahden nuoren kanssa, on kotimme melko seesteinen. Radiota ei kukaan muista avata ja musiikki ei pauha. Ainoastaan minä saatan kuunnella äänikirjoja kuulokkeilla kodin siivouksen tai juoksulenkin aikana. Nyt vuoden aikana on lenkkitossujen askeleissa taittunut mukavasti koko Lucinda Rileyn Seitsemän sisaruksen tarina. Ja pian julkaistavan Papa Saltin tarina saa vauhdittaa tulevat alkukesän lenkit.

Mutta miksi en siis laajentaisi maailmaani puheohjelmiin? Kun mietin asiaa, yhtään suomalaista podcastia ei tule spontaanisti mieleeni, vaikka onhan niitä monikin sosiaalisessa mediassa maininnut. Myös ystäväni oli jakanut minulle viikolla keski-ikäisten naisten elämään liittyvän podcastin. En silti tiedä mihin tarttuisin ja mistä löytäisin juuri itseäni kiinnostavat aiheet.

Juoksuaiheisten podcastien googlettamisen jälkeen löysin Runner’s High sekä Juoksumanian podcastit. Juoksumania lupaa purrutua juoksemisen ympärillä oleviin ilmiöihin ja Runner’s High kehottaa yllättäen heittäytymään sohvalle konjakkilasia pyöritellen. Löydän myös Suomalaiset Podcastit sivuston ja kahlaan viimeisten vuosien palkittujen äänijulkaisujen listoja läpi.

Vaikka innostun äänitteiden maailmasta, juuri itseä kiinnostavan aiheen ja podcastin löytäminen tuntuu kuitenkin yllättävän vaikealta. Mitä enemmän asiaa pyörittelen, sitä enemmän eri aihepiirejä käsitteleviä sivustoja tulee vastaan. Harva juoksija kuitenkaan kertoo, mitä juoksuaiheisia podcasteja kuuntelee. Valmentaja Satu Pihlaja kertoo blogissaan fiilistelevänsä juoksuaiheisia podcasteja ja kertoo tehneensä niiden pohjalta pari uudenlaista lenkkiä. Silti hänen kuuntelemansa nauhoitteet jäävät mysteeriksi.

Hyvin pian törmään sellaiseen sivustoon, kuin The Best Running Podcasts. Sivustolta löytyy vaikkapa Marathon Training Academyn ja The Run Duon tuotantoa. Podcast for Runners sivustolta löydän puolestani Ali on The Runin, joka on pitänyt blogia juoksijoille 13 vuoden ajan ja julkaissut podcasteja viikottain vuodesta 2017 alkaen.

Podcastien maailmaan sukellettua en malta olla kurkkimatta vielä naapurimaamme tarjontaan. Sieltä silmiin osuu Podcaster om löpning sekä 11 träningspoddar som peppar både i löpspåret och i soffan! Tajuan, että podcasteja on lähes joka makuun, ja että niiden suosio vain kasvaa! Ehkäpä lenkilläni pauhaa jatkossa äänikirjojen lisäksi myös podcastit. Tiedä, mitä podcasteja sinä lenkillä kuuntelet?