Polkujen houkutus

Olin ensimmäiset kymmenen vuotta sileiden teiden juoksija. Vaeltamisen, kunnon kohenemisen ja jalan murtumisen myötä löysin polut. Tai ehkä ne löysivät minut.

Ensimmäisen polkujuoksuni ja polkujuoksutapahtumani juoksin täysin spontaanisti päivän harkinta-ajalla Kuusamossa.

Vanhojen, tavallisten juoksutossujen pito ei ollut paras mahdollinen ja löysin itseni makaamasta rähmälläni polulla. Polvet auki. Housujen kangas riekaleina. Mutta suu messingillä. Ei haitannut vaikka välillä jalka upposi suoturpeeseen ja mäkäräiset narskuttelivat päänahkaa. Olo oli mahtava!

Sitten lähes sattuman ja fb:n viestivirtaan ilmaantuneen mainoksen innoittamana ilmoittauduin mukaan polkujuoksukouluun.

Vetäjät olivat himojuoksijoita. Kurssin taso oli kova ja oma motivaatio hiipui, kun maratontaustalla en kokenut pärjääväni ryhmän vauhdissa.

Niinpä roikuin juoksukoulussa mukana vain osittain ja tein omia, hieman kevyempiä polkulenkkejä Paloheinässä sekä Espoon keskuspuistossa. Pyrin kuuntelemaan kuntoutuvaa jalkaa ja lisäämään viikkokilometrejä hiljakseen. KK Nutsin lyhyimmälle matkalle startatessani juostuja kilometrejä oli talven aikana takana tuhatkunta.

Kasvattaakseni ymmärrystä polkujuoksua kohtaan ahmin polkujuoksukirjallisuutta. Hankin muutamat polkujuoksukengät. Ostin nettikaupasta lähes summamutikassa juoksuliivin ja hankin urheiluliikkeestä otsalampun (ja taisin vaihtaa sen neljä kertaa, ennen kuin valinta tuntui oikealta). Tilasin lisäksi netistä muut pakolliset varusteet, mitä KK Nuts juoksuun tarvittiin.

Jatkoin juoksua myös sileällä. Tunsin olevani polkujen ja sileiden kilometrien sekakäyttäjä. Lisäsin treeneihin myös pitkiä, kolmen tunnin kävelyjä sekä rauhallisia mäkitreenejä. Lisäksi uin. Ja hiihdin Rukan mäkisessä maastossa perinteisellä tyylillä.

Välillä mieleen hiipi kuitenkin epävarmuus. Tuntui, että treenaaminen hajosi ensi kertaa niin moneen tekemiseen, että sekä sileällä että polulla juoksu jäi liian vähäiseksi. Mäkien tunkkaukseenkaan ei tuntunut olevan riittävästi aikaa. Lopulta päätin, että kun en ehdi treenaamaan nopeutta, keskityn myös kevään kestävyyden parantamiseen.

Nyt tähtäimessä on juosta muutama lyhyt polkujuoksutapahtuma talven aikana ja testailla kevään juoksukuntoa mahdollisesti Länsiväyläjuoksulla ennen KK Nuts 55:ttä.

Jatkan harjoittelua kuten ennenkin. Vedän jalkaan kunnon kompressiosukat. Mutaisella kelillä heitän nilkkoihin suojaksi gaitersit. Juoksen edelleen pidempiä lenkkejä juoksuliivin kanssa ja yritän pitää treenit monipuolisina. Jos energiaa riittää, satsaan myös lihaskunnon parantamiseen.

Juoksen talviaikaan etenkin rauhallisia pk-lenkkejä ja jatkan polkujen ja sileiden matkojen iloista sekoittelua. Jos aikaa jää, harjoittelen myös juoksutekniikan parantamista alamäkiä varten.

Ja kun on tehnyt lenkit yksin pimeässä, tihkusateessa, jäällä ja lumella, onkin taas edessä kesä lappujuoksuineen. Silloin voi nähdä omien treenivalintojensa tulokset sekä kokea, kuinka koko juokseva yhteisö tukee ja kannustaa toisiaan, etenipä kukin sitten tiellä, polulla tai sekä että.

Kipinä NUTS Karhunkierrokselle syntyy

Olen kauan haaveillut osallistuvani NUTS Karhunkierrokselle. Osallistumisvimmaani ovat ruokkineet lukuisat Rukalle suunnatut matkat ja alueen metsissä tehdyt vaellukset.

Muistan hyvin, kun ensimmäistä kertaa kiersin kävellen Pienen karhunkierroksen. Uteliaisuus sai lähtemään reitille ja ajatuksena oli käydä kävelemässä matkaa muutaman kilometrin tai kuohun ja riippusillan verran. Olimme reitillä perheen voimin. Mukana oli yksi 0,3 dl vesipullo ja taskuuni tunkemani pieni nippu After Eight suklaata.

Maisemat olivat niin kauniit, että reitti vei mennessään. Puolivälissä matkaa aloimme vilkuilemaan kelloa ja laskemaan paluumatkaan menevää aikaa. Olimme lähteneet kiertämään reittiä myötäpäivään ja pohdimme kääntymistä takaisin.

Vastaantulijat vakuuttivat jatkamaan eteenpäin. Reitti muuttuisi nopeampikulkuiseksi Jyrävän jälkeen ja taakse jääneet Kallioportin nousut eivät houkuttaneet myöskään kääntymään takaisin. Päätimme, että on parempi kiertää reitti loppuun, vaikka tiesimme kiiruhtavamme kilpaa kellon ja hämärtyvän päivän kanssa.

Tästä reissusta jäi aivan mahtava olo. Olimme vihdoin kokeneet tämän reitin vaikka emme olleet suunnitelleet kierrosta saati valmistautuneet siihen mitenkään.

Ajatus lähteä juoksemaan NUTS Karhunkierrokselle sai uutta tulta, kun ajankohtaan ei itselläni sattunut muita juoksuja, nilkan murtuman seurauksena juoksemista suositettiin muutenkin lähinnä poluilla ja törmäsin polkujuoksukouluun, joka päättyisi sopivasti NUTS Karhunkierrokseen.

Nyt ajatuksiini on hiipinyt edessä oleva 31 km reitti, mikä todellisuudessa on 34 km:n mittainen. Itselle tuttu Pieni karhunkierros on matkan helpoin osuus ennen nousuja Konttaiselle (407 m), Valtavaaralle (492 m) sekä Rukalle (493 km).

Olen lukenut matkan aiemmin juosseiden kertomuksia ja mieleen on hiipinyt ajatus, olenko sittenkin lähdössä matkaan suunnittelematta ja huonosti valmistautuneena?

Tämä matka on itselle hyppy tuntemattomaan. Teen varustevalinnat, treenit ja suunnitelmat ilman, että minulla olisi kokemuspohjaa asiasta. Edessä oleva koitos hirvittää ja siihen valmistautuminen tuntuu haastavammalta kuin yksikään aikaisempi juoksuni.

Siellä ne siintää: Ruka, Valtavaara ja Konttainen