#korona, Arkiliikunta, juoksu, Muu elämä, Teksas/ulkosuomalainen

Yhteisjuttu: Maskimietteitä

Sirpaontherun:

Kevään korvilla somessa jaettiin tutkimusta siitä, kuinka pitkälle juoksijan hengitysilmapilvi levisi ja kuinka kauan se leijui. Hetken aikaa juoksijoista maalattiin varsin vaarallista kuvaa. Sittemmin keskustelun kiihko laantui. Paikallisissa määräyksissäkin sanotaan edelleen, että kaikkialla ulkona maski päälle, mutta urheillessa ei tarvitse käyttää.

Monet silti käyttävät, ja niin käytän usein itsekin. Kun tiedän, että menen reittiä, jossa ohitukset ovat kapeita, saatan laittaa kaulalle huivin, jonka nostan naamalle tarvittaessa.

Muutama ilta sitten pyöräilin toimittamaan esineen (kontaktittomasti) tuttavan oven taakse ja laitoin jo kotona maskin kasvoilleni. Tiesin, että ajaisin matkalla myös sen suuren sillan alta, johon on viime kuukausina noussut telttoja kuin sieniä sateella – niin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, että heidän viimeiseksi soisi sairastuvan.

Monet tykkäävät, että urheillessa ja ulkoillessa kevyin kertakäyttömaski on miellyttävin. Itse tilasin muutaman pestävän juoksumaskin ja pidän niiden kevyestä materiaalista kovasti. Hengästyneenä ja +37 C lämpötilassakin tuntuivat ihan mukavilta.

Urheilumaskin ulko- ja sisäpintaa. Korvalenkin säädöt tekisivät maskista lähes täydellisen.

Katjatherunner

Keväällä, sairastellessani käytin lääkärin ohjeistamana maskia. Sujautin sen naamaan ennen kauppaan menoa.

Kun kesällä lähdin ex tempore -patikointimatkalle Sveitsiin, ei maskin käyttö tuntunut hankalalta tai vieraalta. Päinvastoin olo tuntui turvalliselta, kun julkisissa tiloissa oli maskipakko ja kaupassa jaettiin kertakäyttömuovikäsineitä.

Nyt syksystä maskeja on nähnyt vielä harvoilla, vaikka tautitapaukset ovat jo kirineet kohti kevään huippupäiviä. Itse astmaatikkona toivoisin maskien käytön lisääntyvän.

Koska käteni murtuma asetti minut juoksujen suhteen kuukauden pakkolepoon, on syyskuun lappujuoksutapahtumaan osallistuminen juoksutauon takia kysymysmerkkinä. Mikäli tapahtuma pidetään, menen lähtöpaikalle maskin kanssa ja riisun sen leuan alle roikkumaan, kun tila ympärillä väljenee.

Kun ajatus koronapisaroista alkaa ahdistaa, luonto on parasta lääkettä!

Anutherunner

Kun pääministeri Marinin hallitus jokin aika sitten linjasi maskisuosituksesta, samaan aikaan annettiin kaupungeille ja kunnille velvoite maskien jakamisesta. Tarkoitus oli, ettei maskien käyttäminen olisi varallisuudesta kiinni. Työni puolesta seuraan tätä prosessia kovinkin läheltä. Maskeja jonotetaan kuin ämpäreitä konsanaan. Monenkaan en kylläkään ole nähnyt niitä käyttävän!

Kesäloman tiimellyksessä oli ihanaa juoksennella uppo-oudoilla kujilla ja rantapoluilla. Juoksukengät ovat vakiovarusteeni reissun päällä. Pieni lenkkipyrähdys on paras mahdollinen tapa tutustua uusiin seutuihin! Koronakevään jälkeen ulkojuoksut tuntuivat suorastaan luksukselta.

Nyt kun koronaluvut ovat taas kasvussa, minusta on tullut jälleen juoksumattojuoksija. Se nyt ei sinällään ole mikään uusi juttu; kerroinhan tuossa taannoin, että nelijalkaisen juoksukaverini tahdin hidastuttua olen muutenkin hölkytellyt enimmäkseen matolla. Kun Sirpa kertoi ostaneensa juoksumaskeja, olin ihan ihmeissäni. Meidän nurkilla maskeja ei näy edes kauppareissuilla.

Vanha uskollinen Naumann pääsi tositoimiin!
#korona, #ravinto, Arkiliikunta, juoksu, Koronakevät, mieli, Muu elämä, painonhallinta, Terveys, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Terveellisen elämän resepti

Sisaruskolmikkomme keskimmäinen, Katjatherunner eli oikeammin Katja, on varsinainen monitaituri. Hänellä on takataskussaan sekä kaupallinen että hoitotieteellinen korkeakoulututkinto, lisäksi hän on sairaanhoitaja. Minä ja toinen siskoni Sirpa olemme humanisteja. Mutta kaikki isosiskot tietävät, että todellinen tietämys ei synny tutkinnoista, vaan ikähierarkiasta. Isosiskoilla on elämänkokemusta enemmän, siksi siis myös tietoa. Loogista.

Koska olen meistä vanhin, tuo hoitotieteilijä-sairaanhoitajasiskoni lähetti minulle kuvan koronan runtelemasta nielustaan ja kysyi, pitäisiköhän sitä lähteä lääkäriin. Isosiskon tietämys on rajaton.

Kerran Katja soitti jostain Alppien takaa. Hän oli laskettelureissulla ystävänsä kanssa, ja vuokra-autosta menivät jarrut. Katjatässämoi, voitsä kertoa, miten tämän volkkarin jarrut korjataan? Öh, hmm. Jospa soitat kuitenkin sinne autovuokraamoon.

Joskus takavuosina sain kuvan lapsen ihottumasta. Mitä tää on? No, tätä ei suoranaisesti opetettu valtiotieteellisessä, mutta veikkaan vauvarokkoa.

Isoimpana isosiskona tuo toki hivelee itsetuntoa, mutta toimii tämä toisinkin päin. Siskojen kanssa whatsapp-viestit singahtelevat. Käymme läpi toistemme sykekäyriä ja pohdimme, onko syvää unta tullut riittävästi. Vaihdamme tietoa tai tiedoksi luulemaamme. Tiesittekö, että yhdessä karkkipussissa on yhtä paljon sokeria kuin 12 banaanissa? No, hmm. Mietinkin tässä juuri, että ottaisinko pari namua vai valitsenko sittenkin 12 banaania.

Koronan mullistamassa arjessa olen ennättänyt katsoa muutaman tiededokumentin, jotka kolahtivat kovaa. Tiesittekö, että jos syö päivittäin 25 kcal yli tarpeensa, kymmenessä vuodessa ylikiloja kertyy 13? Ei kuulosta pahalta, paitsi se 13 kiloa. Tai että liikunta torjuu matala-asteista tulehdusta, jos liikkuu monipuolisesti ja järjen kanssa. Ja että pieni nälkä silloin tällöin saa elimistön torjumaan sekä tauteja että ikääntymiseen liittyviä vaivoja.

Omasta mielestäni ikävuosiin on vielä pitkä matka, mutta tosiasia on, että päivä päivältä ne sieltä lähestyvät. Siskojen kanssa on puhuttu siitäkin, että nyt jos koskaan täytyy panostaa tulevien terveiden vuosien keräämiseen. Rakentaa pohjaa. Paljon terveitä vuosia siis, kiitos!

Ahmimissani tiededokumenteissa toistuu sama oivallus: kalorivaje aika ajoin tekee ihmiselle hyvää. Kannattaa miettiä, mitä syö. Minä olen miettinyt koko ikäni ja kaikki mitä olen syönyt, on vauhdilla varastoitunut vyötärölle. Vastapainoksi olen kokeillut niin pussikeittodieetit kuin ketoositkin. 16:8 -pätkäpaastolla kehoni jämähti säästöliekille, koska en osannut syödä ”syömisikkunan” aikana riittävästi. Ketoosikokeiluni toi hyvän olon ja kilot karisivat, mutta treenit jämähtivät ja sykekäyrät pompsahtivat oudoiksi.

Katsomissani dokumenteissa tutkijat korostavat sopivan liikunnan ja oikean ravinnon ohella myös sosiaalisia aspekteja. Tällä korona-aikakaudella nekin ovat heittäneet häränpyllyä. Ole tässä sitten sosiaalinen, kun kohtaamiset tapahtuvat lasiseinien takaa ja kättely on vaihtunut vilkutteluksi. Mutta hätä keinot keksii, ja onneksi on some.

Kysymättä hoitotieteilijä-sairaanhoitajasiskoltani paljastan ihan ilmaiseksi terveellisen elämän reseptin: Nauttikaa liikunnasta monipuolisesti. Juoksemisen lisäksi voi tehdä muutakin, kuulemma. Korona ei ole syy jämähtää sohvalle mässyttämään, eikä maltillinen kalorivaje silloin tällöin tapa. Nähkää ystäviä, tehkää mielekkäitä asioita. Tämä kaikki ison siskon rajattomalla viisaudella, olkaa hyvät!

#korona, mieli, perhe, Terveys

Toivon…

Covid-19 alkaa tulla jo korvista! Huomaan, että en pitkään flunssailtuani jaksaisi seurata uutisointia sairastumisista tai lukea haastatteluja julkkisten parantumisista. En haluaisi nähdä kuvia ruumiskonteista ja joukkohaudoista tai lukea pelon ruokkimaa syyttelyä tai raivoa siitä saako ladulla hiihtää vai ei.

Ei mua, vaan sua varten.

En yritä kieltää ympärillä vellovaa kriisiä, mutta haluan välillä ajatella jotain muuta. Eikä se tarkoita ettenkö piittaisi tai välittäisi. Päinvastoin, ymmärrän hyvin, että moni tulee sairastamaan koronaviruksen ja osalla tilanne voi mennä hyvinkin vakavaksi. Myös läheisilläni.

Haluan kuitenkin säilyttää optimismin ja löytää tästäkin hetkestä hyvää. Arvostaa perheelleni langetettua yhteistä aikaa. Ulkoilla. Fillaroida. Lenkittää koiraa. Nauttia ja hakea kaaokseen harmoniaa luonnosta. Heti kun voin.

Metsistä löytyy reippailutilaa, rannalta lokkeja.

Toivon kuitenkin, ettei kukaan vähättelisi tautia. Kuvittelisi olevansa immuuni tai kuolematon.

Toivon, että voisimme luottavaisin mielin liikkua ulkona. Ettei kukaan lähtisi lenkille väsyneenä ja kun kurkussa on vain aavistus orastavasta flunssasta.

Toivon, ettei myöskään tervehdyttyä hätäiltäisi haalimaan kilometrejä, vaan maltettaisiin rauhassa toipua.

Ja toivon, että kunnioitamme toisiamme pitämällä myös aivan terveinä sen parin metrin turvavälin myös reippaillessa. Sillä sekä sinä että minä voimme olla toisillemme se kohtalokas, ohi juokseva taudintartuttaja. Se, joka sen toisen takia menettää itsensä, läheisensä tai rakkaansa virukselle.

Muu elämä, Terveys

Kun virusflunssa kaatoi minut viikoiksi petiin

Nyt se iski. Kurkkukipu. Lähdenkö töistä kotiin? Jätänkö illan lenkin väliin? Onkohan kurkkuni varmasti kipeä, vai kuvittelenko vain, kun joka tuutti ja media on täynnä yhtä ja samaa – koronaa.

Mutta niin se flunssa iski. Kurkkuun pisti ja poskiin sattui. Nuhasta ei ollut tietoakaan. Välillä päätä särki. Ruoka ei maistunut. Olo oli voimaton ja väsytti.

Osa perheenjäsenistä yski. Yksittäistä kuivaa köhää tai satunnaisia puuskia. Itsellä kurkunpäätä vain kutitti. Oireet heilahtelivat. Toisena hetkenä tunsin itseni täysin terveeksi. Ehkä illalla voisi sittenkin tehdä lenkin. Varttia myöhemmin ajatuskin tuntui typerältä; olin kipeämpi kuin aikoihin!

Joinakin päivinä kyseenalaistin koko taudin. Ehkä tämä onkin allergiaa, vaikka perheenjäsenen olikin todettu kantavan virusflunssaa. Silmiä kutitti. Teki mieli tunkea rystyset silmäluomiin ja hinkata kunnolla. Välillä pahoinvointiaalto pyyhkäisi ylitse, toisinaan pyörrytti.

Iltaisin paleli. Aika kului sohvalla villasukat jalassa, vilttiä päälle nykien ja Netflix-jaksoja toinen toisensa perään tuijotellen. Saisikohan sokeilla-deiteillä olleet toisensa ja selviäisikö rikossarjan murhaaja kenties jo tänään?

Karkkia kului

Pyörittyään aikansa kurkussa ja nielussa virus jatkoi matkaansa alemmas hengitysteihin. Keuhkotuntemukset lisääntyivät. Oli kuin keuhkojen sisäpinnalle olisi valeltu hienoisesti syövyttävää happoa. Nukkuminen ja telkkarin katselu tuntuivat luontuvan parhaiten vatsallaan.

Sitten alkoivat neljä päivää yhtäjaksoisesti kestäneet, astmakohtaus-tyyppiset oireet. Hengittäminen oli hankalaa.

Olin jo joitakin päiviä aiemmin saanut yksittäisen astmakohtauksen. Olimme tehneet ihanan reippailun metsikössä aikaisin aamusta. Kohtaus iski illasta.

Astmapiippu ei ollut käden ulottuvilla. Makasin kyljelläni sohvalla. Rauhoitin mieltä ja hengittelin. Puuskutin ulos, jotta ilma virtaisi helpommin sisälle. Sama, kuin joskus maratonilla – voimakkaampia uloshengityksiä seuraa vahvempia sisäänhengityksiä. Auttaa, kun luottaa tilanteen menevän ohi, eikä hermostu.

Torstaina pahin vaihe flunssasta iski. Hengittäessä ei happea saanut vedettyä sisään. Auoin lähes epätoivoisena suutani, kuin ahven kuivalla maalla. Kun lopulta onnistuin vetämään ilmaa sisääni, sattui sekin. Syke hakkasi. Lepopulssi kolmen tunnin makaamisen jälkeen näytti vaakatasossa sataa. Pelkäsin hetken, että jos tämä pahenisi, sydämeni pettäisi. Yksinkertaisesti kuolisin.

Seuraavana aamuna silmät avatessani ajattelin hengittäväni! Iloitsin olevani elossa! Keuhkoihin sattui. Ihan kuin ne olisivat olleet moukaroinnin kohteena ollut yöllinen sotatanner. Tuntui, kuin rintalastan päälle olisi viritetty rautapanssari ja että osa keuhkoistani olisi joidenkin sinne kuulumattomien möhkäleiden valloittama.

Ulkoilman hengittäminen teki pahaa. Kurkunpää turposi ja nielu täyttyi limasta. Aivastelin! Pärskin viruspartikkeleja ulos elimistöstäni yksi toisensa jälkeen. Ajattelin viruksen tulevan tiensä päähän, kun se pyrki löytämään seuraavan uhrinsa.

Oireet jatkuivat vielä joitakin päiviä. Lihaksia ja niveliä kolotti. Hetken tuntui, että tauti alkaisi uudestaan. Lopulta oireet hellittivät. Tauti, joka tuntui alkaneen pikakelauksella, oli runnonut 18 pitkää vuorokautta kehoani. Se teki minusta vain paranemista toivovan odottajan.

Kaksi päivää oireiden ja lämmön nousun kadottua, hitaastikin kävellessä, puuskutin. Urheilukellon sykekäyrä nousi punaiselle. Neljäntenä päivänä kävelin rauhallisesti metsässä poikani kanssa ja viidentenä päivänä uskalsin vihdoin ottaa koirani kanssa muutaman juoksuaskeleen.

Koronaa tai ei, sairastaminen tekee nöyräksi. Se muistuttaa, miten heikko ja haavoittuva kehomme on, ja miten merkittävää on pitää fyysisestä kunnostaan liikkumalla huolta. Luonnollisesti se myös muistuttaa, mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä ja mitä asioita terveenä ollessa kannattaa arvostaa ja vaalia.