Treenisuunnitelmia ja suunnittelemattomia treenejä

Olen listaihminen. Ehdottomasti. Se näkyy käytännössä siten, että teen suunnitelmia, laadin listoja ja kirjoitan muistiin kaikenlaista olennaista. Välillä myös kaikenlaista epäolennaista… Tai no, mistä sen kirjoittaessaan tietää, mikä asia myöhemmin tulee olemaan tärkeää ja mikä ei!

Juoksuvihkojeni sivuilta löytyy merkintöjä kaikilta maratoneiltani. Niitä on kiva tutkiskella vielä vuosienkin päästä. Ahaa, Perniön yömaratonilla vuonna 2008 startti oli näköjään klo 23, enpä olisi muistanutkaan. Ja kappas, lämpötila putosi yön aikana viiteen plusasteeseen. Ja ai niin, käytössäni oli näköjään silloin vielä se kiva juoksutakki..!

Vaikka maratoneja on plakkarissa jo 26, jokainen edessä oleva uusi koetus vähän jänskättää. Sää on ehkä keskeisin huolenaihe; jos laitan pitkähihaisen, tuleekohan liian kuuma..? Entäs jos sataa? Onneksi on nuo rakkaat mustat vihkoset; voin aina tarkistaa, mitä minulla oli päälläni vastaavissa olosuhteissa ja oliko valintani oikea. Vihkoni kertoo, että vuonna 2015 Tukholman maratonilla satoi koko matkan, ja kertakäyttösadetakki oli ylläni koko juoksun ajan. Lämpötila oli +11, jos haluatte tietää..!

Juoksuharrastukseni alkuvuosina tein tarkat treenisuunnitelmat jokaiselle maratonille. Luin kaikki mahdolliset maraton-kirjat, laskin tehollisia sykkeitä ja tein kuuteen osaan jaetut vuosisuunnitelmat.

Vihkoistani voin tarkistaa, millaisella treenipohjalla olen maratoneille milloinkin lähtenyt. Ei tarvitse muistinvaraisesti pohtia, tuliko ennen maratonia tehtyä porrastreenejä ja olikos niitä mäkivetoja harjoitusohjelmassa ollenkaan… Erään maratonin alla olen näköjään kokeillut Gallowayn ohjelmaa, ja päätynyt jalat rasituksesta särkevinä itkemään kipujani hierojan pöydälle. Hyvä muistutus, ei siis enää Gallowaytä.

Nykyisin treeniotteeni on rennompi. Tai ehkä suunnitelmallisuudesta on tullut automaattinen osa arkea: en noudata mitään absoluuttista ohjelmaa, mutta vuosien kokemus on jättänyt treenaamiseen eräänlaisen autopilotin päälle. Joka kolmas viikko on vähän kevyempi, viikonloppuna on pitkiksen vuoro ja arkisin hölkyttelen ainakin yhden palauttavan ja yhden reippaamman.

Kun maratoniin on aikaa kolmisen kuukautta, teen vähintäänkin omassa päässäni jonkinmoiset raamit treenien toteuttamiselle. Usein suunnitelmat päätyvät kyllä myös paperille, sinne mustaan vihkoon. Listaihminen..!

Suunnitelman tekemisellä varmistan, että ehdin tehdä tarpeeksi monipuolisia lenkkejä ja etenkin riittävästi pitkiksiä. Jos on koko talven köpitellyt kympin peruslenkkejä, ei pitkänä lenkkinä voi ihan tuosta vaan alkaa tempomaan kolmen tunnin repäisyjä. Tai voi, mutta ehkei se ole kovin järkevää. Kokemus on opettanut, että pitkien lenkkien pituutta kannattaa lisätä vähitellen, muuten huomaa olevansa pian rasitusvamma- tai flunssakierteessä.

Tulevana kesänä vuoden ensimmäinen maratonini näyttää olevan vuorossa vasta syksymmällä. Nyt pidentelen rauhassa lenkkieni pituuksia ja jolkottelen viikonloppuisin leppoisia 15 kilometrin hölkyttelyjä. Länsiväylä-juoksu parin viikon päästä sopii tähän kohtaan mainiosti. Vähitellen matkat pitenevät ja mukaan tulee myös mäkitreeniä sekä porrasjuoksua. Myöhemmin keväällä on puolimaratonien aika. Sitten alkavatkin juoksutossut vipattamaan siihen malliin, että kokopitkälle maratonille tekee jo kovastikin mieli.