Tasainen Espoon rantapuolikas

Espoolaisena on helppo hyvin lyhyelläkin varoitusajalla singahtaa melkeinpä mihin tahansa pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa järjestettävään juoksutapahtumaan. Niinpä nytkin hörppiessäni aamukahvia naputtelin ilmoittautumisen sisään Espoon rantamaratonin puolikkaalle ja lähdin hakemaan juoksunumeroa.

Edellisestä Espoon rantapuolikkaasta on vierähtänyt melkoinen tovi. Mielikuvissa muistan liukastelleeni rantakallioilla, ihmetelleeni Matinkylän Foreverin kohdalla reitillä oikaisseita neitokaisia ja kivunneeni mäkiä. Lisäksi muistan Kokoomuksen rantaraitin varrelle asetteleman, kahvia meille juoksijoille tarjoilleen vaaliteltan. Taisi olla peräti Alexander Stubb ojentamassa höyryävää pahvimukia eteeni.

Tällä kertaa reitti kulki Otaniemestä Länsiväylän reunaa myötäillen Niittykummun kautta Koukkuniemeen ja sieltä Haukilahden rantaa pitkin Westendiin ja Karhusaareen sekä takaisin Otaniemeen. Maratoonarit, jotka olivat aloittaneet urakkansa jo aiemmin, juoksivat puolikkaan kahteen kertaan ja tekivät lisäksi pienen lisäkiemuran Matinkylän kohdilla. Myös vitosen ja kympin juoksijoille oli omat lähtönsä, joten kilometrikylttiviidakko oli melkoinen.

Espoon rantapuolikkaan reitti

Itsellä juoksu kulki suunnitellusti. Päivän tavoitteena oli tehdä matkasta tasainen, pitkä lenkki. Vauhti säilyikin identtisenä koko matkan. Kisatunnelma oli kuitenkin hyvin toisenlainen kuin viikon takaisessa, karnevaalihenkisessä Helsinki Midnight Runissa. Nyt enin osa kisapaikan ajasta kului naistenhuoneen jonossa, paikan kuulutus katosi osittain taustalla pauhanneen musiikin alle ja tavarasäilytyksessä puolikkaalle tulevia huudettiin jättämään laukut kasaan. Maalialueella järjestysmies ärjyi yrittäessä paimentaa meitä juoksijoita lähtöviivan taakse ja maaliinkin sai tulla sen suurempia ilakoimatta. 

Reitti oli kaunis ja melko vaihteleva. Vaikka puolikas juostiin pääosin asfaltilla, mahtui mukaan hiekkatietä ja hieman jotain luontopolkumaisen tuntuistakin osuutta. Mäkiäkin oli, muttei niin kuin ennen ja väliin mahtui myös rullaavia alamäkiä. Koska Espoon Rantamaratonin rantapuolikas juostaan hyvin suositulla Espoon Rantaraitilla, oli reitillä kauniin sään innoittamia pyöräileviä perheitä, vauvanvaunujen työntäjiä ja koiran ulkoiluttajia iloisena vilinänä juoksijoiden lomassa.

Myös juoksijoita kannustavia ihmisiä seisoi matkan varrella siellä täällä katsomassa juoksua tai odottelemassa mykkänä juuri sen oman läheisensä ohi juoksua. Muutamat heijasivat tai taputtivat. Yksittäinen ihminen soitti musiikkia jostain äänentoistolaitteestaan ja joku juomapisteen vapaaehtoinen kannusti jaksamaan. Haukilahden kohdilla joku kommentoi: ”Nyt näköjään tulee enää vain näitä keskitason juoksijoita, joita ei kannata jäädä katsomaan.”

Mitalli

Tapahtuma jäi itselle mieleen lähinnä pitkänä, tasaisesti juostuna lenkkinä. Vaikka kaikki toimi ja reitti oli kaunis, ei tapahtuma tällä kertaa enempää sykähdyttänyt.

Loma juoksuja ja ex tempore hieman muutakin

Tiedän, että joskus olen aika spontaani. Joskus jopa liiankin. Voin aamukahvia hörppiessä todeta päivän ohjelman näyttävän tyhjältä, ja etsiä netistä jotain vaihtelevaa tekemistä. Hieman tämänkaltaisesti kävi nytkin!

Alunperin minulla oli mahdollisuus lähteä viikonlopuksi Suomenmestaruuskisaturistiksi Kotkaan. Kun koin olevani rennon viikonlopun tarpeessa, päätin jäädä kotiin. Ajattelin hoitavani hieman rästiin jääneitä asioita, nukkua ja lukea kirjaa. Ottavani viikonlopun kerrankin ihan rennosti. Tuskin näkisin edes ystäviäni.

Lauantai aamuna pyörittelin hetken koiran lenkityksen jälkeen peukaloitani. Kotiarjen pyöritys ja passiivinen rentoutuminen ei sittenkään houkutellut. Kun yksi ystävistäni ei ehtinyt puutarhapuuhiltaan kävelylle, toinen viiletti lomamatkalla jossain päin Suomea ja kolmas suuntasi askeleita perhetuttunsa kanssa Linnanmäelle, ”en voi koko päivää vain lojua lukemassa kirjaa hysteria” alkoi jo hieman itää.

Hoidin kuitenkin askareitani. Kävin kaupassa ja täytin kaappeihin talouspaperia ja astianpesukoneainetta. Viikkasin pyykkejä ja kokkasin. Ruokailun jälkeen heittäydyin hetkeksi sohvalle ja seurasin puolella silmällä loppuosaa jostain jo aiemmin näkemästäni, sinänsä mutkattomasta elokuvasta, kuuntelin äänikirjaa ja roikuin netissä. Aloin totaalisesti turhautua olooni.

Olin jo aamuvarhain selaillut sekä juoksu- että polkujuoksutapahtumakalenterit läpi. Yksi mielenkiintoinen juoksu olisi Hämeenlinnassa ja Twilight Run juoksu Helsingissä.

Iltahan sujuisi mukavasti, jos juoksisinkin Twilight Runissa kympin! Samalla juoksulenkki tulisi tehtyä ja heinäkuun aktiivisuuskilometrit karttuisivat (yhtenä kuluvan vuoden tavoitteenani kun on liikkua joka kuukausi hieman edellisvuoden vastaavaa kuukautta enemmän). Hinta kuitenkin mietitytti. Tapahtuma oli entuudestaan tuttu ja kun olin saanut edellisen kerran juoksutapahtuman ilmaiseksi, ajattelin nyt (hieman naivisti) asian kompensoivan tilannetta.

Kun tytär kyseli koiran päivälenkityksen jälkeen, mitä tekisin juoksun suhteen, päätin lähteä. Ehtisin vielä ilmoittautumaan ja mukaan kisaan. Jälki-ilmoittautuessa muutin kuitenkin mieleni. Koska hinta-ero kympin ja puolikkaan välillä oli pieni, tuntui järkevämmältä pulittaa kympin sijaan maksu puolikkaasta ja juosta se, vaikka järjen ääni yritti hieman toppuutella. En ollut suunnitellut juoksevani puolikasta. En ollut miettinyt varusteitanikaan sitä silmällä pitäen. Viikolla juostu lenkki oli mennyt jostain käsittämättömästä syystä totaalisesti pieleen ja kolmen kilometrin jälkeen olin joutunut vaihtamaan kävelyyn. Myös aamulla otetun rautatabletin ja vatsan reagoiminen mietitytti.

• 

Kisassa.

Kisan ensimmäinen kymppi meni hyvin. Mieli rallatti ja askel kulki. Kun alun ruuhkista oli selvitty, juoksin mukavasti letkan mukana. Koska reittinä juostaan lähes identtiset kierrokset kahteen kertaan, odotin näkeväni mukaan lähtenyttä jälkikasvuani maalialueen läheisyydessä. Olin arvioinut heille minuutilleen oikein ensimmäisen kierroksen ohitusaikani. Mutta vaikka pälyilin ympärilleni, kisakatsomon edustajat olivat poissa.

Loppumatkan juoksin melko yksin. Letkassa olleet nuoret karkasivat menojaan juomapisteen kohdalla. Vain joku mies juoksi sitkeästi perässäni. Seitsemän kilometrin jälkeen päästin hänet ohi. Mutta kun hetkeä myöhemmin huomasin vauhtimme näin hidastuvan, ohitin hänet jälleen. 20 kilometrin kohdalla hänen askeleensa äänet katosivat. Itselläkin energiat olivat viimeisillä kilometreillä vähissä. Yritin vain säilyttää vauhtini. Reitin punaiset nauhat alkoivat erottumaan heikommin illan pimetessä ja muutamia kertoja jouduin kysymään suuntaa juoksijoita ohjaajilta vapaaehtoisilta, jotka paikoin syventyivät enemmän kännyköihinsä kun meihin juoksijoihin.

Twilight Run on luonteeltaan hieman kotikutoinen ja rento tapahtuma. Reitti on melko tasainen ja kaunis. Lähtö tapahtuu yhteislähtönä, eikä yksilöllisiä juoksuaikoja seurata chipin avulla, vaan aika lähtee kulkemaan, vaikkei lähtömerkkiä ole ylittänytkään.

Vaikka lopputulos ei ollut parhaitani, olin kuitenkin kohtuu tyytyväinen 6,41 km keski-aikaani. Ja mitä muuta voi odottaa, jos päättää juosta puolikkaan valmistautumatta – tunnin varoajalla!

• 

  Kopparnäsin poluilla.

• 

  Sallan polkukisassa

• 

  Joogaa poron seurassa.

• 

  Aamulenkki Yyterissä.

Mikä parasta, nämä toisinaan suunnitellut ja välillä nopeallakin temmolla esiin tulevat tekemiset kerryttävät mielen sopukoihin mukavia valopilkkuja. On ihana muistella vaikkapa pojan kanssa polkupyörällä kirjastoon tehtyä kirjanhakumatkaa (25 km), polkujuoksua siskon kanssa eksymisineen, samoilua saaressa ja eväsleipien jakoa rannalla miesystävän kanssa tai jonkun uuden asian kokeilua ja opettelua (myös niitä kertoja, kun mikään ei suju ja tekee mieli hyppiä tasajalkaa ja marssia tiehensä). Sillä nämä hetket muodostavat yhdessä tämänkin kesän ja elämän.

Vaihtelu virkistää

Miten ihana ja erilainen tunne olikin herätä vapaapäivään. En ollut kaivannut tai tuntenut tarvitsevani lomaa, mutta kun teinien syysloman kunniaksi sain kalenteriini mahdutettua yhden lomapäivän, olin myyty!

Aamulla normaalin etä-päivän rutiini rikkoontui. En avannut läppäriä, kännykän soittoääni oli vaimennettu. Jo edellisenä päivänä, torstaina, mieleni hihkui lomaa työpäivän päättyessä ja illalla tunsin oloni tavallista vapaammaksi.

En ollut suunnitellut lomapäivään mitään. En kerrassaan mitään.

Syksyiset polut vievät jo kohti talvea!

Mutta kun heräsin ihanaan auringonpaisteeseen tiesin, että haluan tänään ulos. Ehkäpä leikkaan pensaat, istutan viimein kukkasipulit, käyn merenrannalla juoksulenkillä ja herättelen sitten lomalla sängyissään viruvan nuorison ulos reippailemaan.

Rutiinien rikkominen kannattaa. Vaikka säännöllinen rytmi on hyväksi, saa kummasti energiaa pienestäkin muutoksista. Vaihtelu virkistää!

Mistä motivaatiota juoksuun

Päivällä puhelimeeni tipahti viesti Aalto 10 juoksun peruuntumisesta. En ollut koronatilanteen takia ilmoittautunut syksyn isompiin juoksutapahtumiin ja sinänsä lyhyt, kympinkin juoksu oli odotettu.

Vaikka juoksutapahtuman peruuntuminen ei tullut totaalisena yllätyksenä, harmitti asia kuitenkin. Olin päässyt uudelleen pidempien lenkkien makuun ja lappujuoksu oli motivoinut juoksemaan.

Hetken pohdin, olenko ilman tulevia tapahtumia hukassa, jumitan sohvalle ja teen vain koiran kanssa lenkkejä. No en tietenkään! Epävarmuudesta huolimatta lähden valmistamaan itseäni ensi keväälle siirrettyihin tapahtumiin.

Polkujuoksu Hyvinkäällä.

Haen motivaatiota mahdollisesti toteutettavista pienistä juoksu- tai polkujuoksutapahtumista. Valitsen viikottain eri lenkkeilypaikkoja ja teen sisällöltään vaihtelevia lenkkejä. Lisäksi sovin erilaisia lenkkeily- ja kuntoiluaktiviteettejä ystävien kanssa.

Ystävän kanssa portailla.

Hiljattain tein sekä yksin että yhdessä ystäväni kanssa treenin samoilla portailla. Yksin viiletin monotonisesti portaita ylös ja alas ja hain treeniin vähäistä vaihtelua laskeutumalla alas portaiden vieressä kulkevan metsäpolun kautta. Ystävän kanssa portaita mentiin eri temmoilla ja tavoilla kikkaillen. Välillä askellettiin kantapää edellä, toisinaan vispattiin portaita ylös ja alas sivuttain tai loikittiin portaita ponnistavaa jalkaa vaihtelemalla. Myös käsien mukaan ottamista huomioitiin ja venyttelyt ja kuulumisen vaihdot toteutui tekemisen lomassa.

Uskon, että jatkamalla säännöllistä ja monipuolista sekä leikittelevää liikkumista pidän yllä motivaatiotani. Kun lähtee päivän jälkeen ulos nauttimaan luonnosta, nollautuvat päivän paineet ja mieli. Keho tuulettuu.

Kun elämä on kunnossa, lenkkikin kulkee

Koronakriisin aikana ruokapöydässämme virisi juoksua sivuava keskustelu, kun jälkikasvuni kyseenalaisti olenko enää lainkaan juoksija.

Huomasin takeltelevani. Jokakeväisten ja kesän alun tapahtumien peruuntuminen, kisavalmistautumisten puute ja hiipuneet kilometrimäärät oli noteerattu!

• 

Fillaroimassa.

Pohdin pitäisikö selitellä alhaisia suoritusmääriä parin kuukauden sairastelulla, toipumisajan sykevaihteluilla tai uudelleen ilmaantuneella kuumeilulla. Vai sillä, että liikuntaa on hyvä viritellä kevyemmin.

• 

Jälleen kuumeessa.

Vai pystyisinkö myöntämään, että oikeastaan jo ennen sairastumista minulle on riittänyt kevyt tavoitteeton lenkkeily. Että mieluummin haaveilen omatoimisesta suunnistamisesta, parin tunnin samoilusta tai rauhallisesta juoksusta meren äärellä enkä oikeastaan kaipaa kilpailuja.

Vai puolustaudunko? Kiistänkö asian ja väitänkö pian taas laativani uutta juoksuohjelmaa ja suunnittelevani syksyn tapahtumia. Kerron suuntaavani vuoden päästä KK Nutsille ja varaan sittenkin paikan syksyyn siirtyneelle HCR.lle.

Kaappeja siivotessa löysin jonkun menneen vuoden treenimuistiinpanot elokuusta kesäkuulle. Mäkitreenejä, tempoa, intervalleja. Tasaista. Pitkää. Tarkat merkinnät jokaiselta päivältä. 4.4 on mäessä mennyt 5 minuuttia tavoiteaikaa enemmän. Ja ai tuolloin oltiin juoksemassa Kaliforniassa!! Tuossa lienee lennot.

• 

Vanhoja juoksumerkintöjä

Muistoista huolimatta tiivis ja säntillinen ohjelma hirvittää. Juoksutavoitteet, mitkä sopivat silloiseen elämään, eivät palkitse nyt.

Huijaanko siis itseäni vai myönnänkö, että tässä hetkessä on parasta ylläpitää kuntoa ja toipua flunssakierteestä maltilla. Tehdä asioita vain mahdollisimman monipuolisesti. Rakentaa pohjaa, jotta voi juosta tavoitteellisemmin, kun kipinä taas juoksutapahtumiin sairastelun jälkeen syttyy. Ja jotenkin muistaa kirjailija Karo Hämäläisen sanat: ”Kun lenkki kulkee, olen hyvällä tuulella. Se toimii myös päinvastoin: kun elämä on kunnossa, lenkki kulkee.”