juoksu, juoksukilpailu, polkujuoksu

Yöttömän yön kisassa – kokemuksena Salla Midnight Trail Run

Kun siitepölykausikurimusta oli kotona jatkunut viikkoja korvatulehduksineen, ja herääminen astmakohtaukseen alkoi olemaan arkea, tuntui helpottavalta ajatukselta singahtaa hetkeksi pohjoiseen. Koivun kukinta Kuusamon ja Sallan korkeuksilla oli ohi, eikä heinän kukinta ollut vielä ehtinyt alkaa. Kun tytär vielä ehdotti osallistumaan keskiyön auringon alla juostavaan polkukisaan, olin myyty.

Kisaa edeltävänä päivänä satoi. Tuntui absurdilta, että Etelä-Suomeen oli iskenyt 30 asteen helleaalto, kun pohjoisessa lenkkeillessä kaipasi sormikkaita.

Kuitenkin kisa-aamuna heräsin viideltä silmäluomien läpi tunkeutuvaan ja jo reippaasti lämmittävään auringonpaisteeseen. Kun lisäksi olin mennyt yön valoisuuden sekoittamana nukkumaan myöhään, jäi uni muutamaan tuntiin.

Ajattelin nukkua päiväunet, mutta isosiskon aamupäivään sijoittunut ultrajuoksu piti adrenaliinitasoni korkeana. Niinpä nukkumisen sijaan siivosin ja maalasin puupintoja, kunnes oli aika vaihtaa kisavaatetusta päälle ja ajella lähtöpaikalle.

Kisapaikka löytyi helposti Sallatunturin juurelta ja juoksunumeronhaku kisamuodollisuuksineen oli nopeasti hoidettu. Kisakuulutukset antoivat ohjeita ja muistuttivat juoksijoille juoksun jälkeen vapaasti käytössä olevien lempeiden saunalöylyjen jo lämpenevän.

Kun reitille lähdettiin, en tiennyt mitä odottaa. En asettunut lähtijöiden kärkeen, vaan ajattelin ottaa juoksun lähinnä mukavana ja leppoisan kokemuksena ilman aikatavoitetta. Olin alunperinkin lähtenyt kisaan vähän ex tempore ja osallistumisen vahvistin netissä vasta kisapäivänä.

Lähtölistan mukaan moni juoksijoista oli taustaltaan suunnistaja ja se tuntui luonnolliselta, sillä olihan kisa Sallan Karhujen järjestämä. Suurimmalla osalla oli varusteina polkujuoksukengät ja selässä juoksuliivit juomapulloineen.

Itsellä oli olo, kun joskus koulun kokeeseen mennessä, kun olit paikalla, mutta kaikki oli hukassa kumista ja kynästä lähtien. Juoksutakki tuntui lämpimässä ilmassa huonolta vaihtoehdolta ja mökkitossut heikolta valinnalta. Pojalta viimehetkellä lainattu lippis ja mökkilenkeille tarkoitetut kirjavat lenkkihousut ja juoksupaita saivat viimehetkellä off-käsittelyn ympärillä parveilevien sääskien johdosta.

Lähdöt, joita oli kaksi, käynnistyivät vartin välein aikataulussaan. Alkumatka juostiin polulla ja mukavan leveäksi rakennetuilla pitkospuilla. Matkalla polku vaihteli helposta tekniseen ja osaksi jopa haastavaan. Välillä mentiin pitkin luonnonkaunista – ja juuri ja juuri juostavaa polkua (mätäspolkua), sekä ylitettiin virtaavia puroja. Osa reitistä oli selvästi hiihtoladun pohjaa. Loppuun osui mutaisempia pätkiä, kuluneita pitkospuita ja nousua ja laskua.

Koska omat polkujuoksutossuni lojuivat kotona, sain tavalliset lenkkarini mudassa ja kosteikossa nopeasti kastumaan. Kerran liukastuin juurakkoon niin, että lennähdin polvilleni ja kädessä matkan ajan kulkenut kännykkä putosi maahan.

Reitti oli hyvin merkitty, ja vain muutamaan kertaan pohdin, mahdanko varmasti vielä juosta oikealla polulla. Puolivälissä matkaa oli mehu- ja vesipiste sipseineen ja suklaineen.

Tunnelma kisassa ja kisapaikalla oli leppeä. Pienessä, vajaan 3500 tuhannen asukkaan kunnassa tapahtuma oli noteerattu myös ei juoksijoiden piirissä ja paikalla oli katsojina niin kyläläisiä kun vanhempia suunnistajia. Monet juoksijoista tunsivat toisensa ja iloisia kuulumisia opiskelu- ja työpaikoista ja eri juoksutapahtumista vaihdettiin. Osallistujia oli selvästi myös samasta perhepiiristä. Maalisuoralla ohitseni pinkoi ensin poika ja sitten pojan isä.

Kaikkinensa osallistujia Salla Midnight trail run kisatapahtumissa oli hieman yli sata. En ehkä lähtisi tähän kisaan erikseen Etelä-Suomesta asti, mutta voisin hyvin juosta tapahtumassa uudelleen, jos se sattuisi sellaiseen ajankohtaan, jolloin muutenkin matkustaisin seuduille samoilemaan.

Yöttömän yönä pidetyssä tapahtumassa on oma viehätyksensä ja omaleimaisuutensa. Ainoa miinus tällaisissa pienemmissä tapahtumissa on se, ettei kisasta jää juoksijalle osallistumismitallia tai muuta konkreettista esinettä kotiin vietäväksi. Pieni puinen kaulaan pujotettava Salla -mitalli olisi siten ehdotonta plussaa, vaikka jäähän näistä tapahtumista aina mieleen muistoja.

Salla Midnight trail run tapahtuma järjestettiin Sallassa 19-20.6.2021. Kisamatkoina oli lasten tapahtuman lisäksi 10 ja 24 km:n polkujuoksut ja 10 km:n joukkuekisa. Nousu- ja laskumetrejä Ruuhitunturin ja Pirttivaaran ylityksestä kertyy 460 metriä. Kisa sopii hyvin monenlaiselle kisaajalle, kun aikarajaa ei ole ja kaikki odotellaan maaliin.

kesä, mieli, Terveys, Treenit

Kun allergia vie taas hetkeksi voiton

On keväitä, jolloin lähestyvän kesän puhkeaminen kasvillisuusloistoon ei juurikaan häiritse. Korkeintaan paju ja pähkinä hieman kiusaa. Sitten on näitä toisia keväitä ja kesän alkuja, jotka saavat todella hiljentämään juoksutahtia.

Tämä vuosi on meille allergikoille erityisen vaikea. Kevään nopea lämpö-aalto sai useammat kasvit puhkeamaan esiin samaan aikaan ja männyn joka viides vuosi esiintyvä huippujakso osuu sopivasti samaan vuoteen.

Oireita riittää. Kurkku tuntuu siltä, kun siellä olisi tikkuja, silmät vetistävät ja luomet turpoavat. On vaikeampi hengittää. Siitepölyä on kaikkialla.

Itsellä sisäkorva tukkeutui ja tulehtui. Kuulo on hetken heikompi. Kun viikkoa ennen allergiaoireita juoksin kevyen 20 kilometrin lenkin, en seuraavalla viikolla halunnut juosta viittä kilometriä pidempää matkaa.

Juoksut vaihtuvatkin itsellä hetkeksi kävelyyn tai pyöräilyyn. Liikkuminen virkistää, vaikka ulkona oireet pahenevat. Oloa helpottaa, jos välillä sataa tai pääsee oleskelemaan merelle. Veneen kannella keikkuessa silmät valuvat vettä korkeintaan ilosta.

Mutta onneksi tämäkin menee pian ohi, ja siihen asti on vain käytettävä apuna hieman troppeja.

juoksukengät, lenkkikengät

Testissä Asicsin NovaBlastit

Lupasin aiemmassa Asicsin juoksukenkiä koskevassa blogitekstissäni palata NovaBlastien testifiiliksiin. Kuten jo lyhyt ensivaikutelma kertoi, kyseessä tosiaan on hyvin erilainen kenkä!

Asicsin mukaan harrastejuoksijalle tarkoitettu NovaBlast tarjoaa hyviä ominaisuuksia nopeaan juoksuun flytefoam välipohjan ansiosta. Kenkien kerrotaan parantavan juoksumukavuutta pitkillä matkoilla niiden korkeuden sekä vaimennuksen kautta.

Pinkit raidat tuo väriä

Kengät ovat jalassa napakat. Ne sopivat kaltaiselleni, neutraalisti askeltavalle jalalle. Kengän droppi on 10 ja painoa on 225 grammaa (naisten malli).

Ensimmäisten lyhyiden juoksulenkkien jälkeen tunsin kipua jalkojen lihaksissa. Ajattelin rasituksen kohdistuvan muilla kengillä passiivisina pysyviin lihaksiin, ja jatkoin testausta, vaikka muistin myös pikkusiskoni (sirpaontherun) maininneen kivuista kokeiltuaan NovaBlast Tokyoitaan.

Seuraaville testilenkeille lähtö antoi hieman odottaa. Keksin mitä ihmeellisimpiä tekosyitä ja valikoin eri lenkkareita juoksulenkeilleni. Milloin halusin juosta pidempään tai testata intervalleja. Huikkasi jopa tyttärelle, että ehkäpä hän voisi kokeilla NovaBlasteja ja pitää ne itsellään, jos ne hänelle sopisivat.

Lopulta jatkoin kenkien kokeilua. Jokaisella lenkillä juoksuasentoa sai hakea. Huomasin tekeväni niin lyhyempää kuin pidempää askellusta. Milloin etenin varpailla, milloin kantapäillä. Testailin eri vauhteja kävelystä kovempaan hölkkään.

Kenkien paksun pohjan vuoksi alustaan ei saanut tuntumaa ja askel ei rullannut. Oli olo, kuin juoksisi kengillä, joiden pohja olisi tehty lasten uimalaudoissa käytettävästä vaahtomuovista.

Asics NovaBlastit ovat mielestäni mitä mainioimmat kengät kävely- tai kaupunkipyörälenkkejä tekevän henkilön jalkaan. Niillä on kiva pyörähtää asfaltilla, mutta pidemmille, kuten maratontasoon tähtääville lenkeille valitsisin kuitenkin Asicsin toisen, perinteisemmän mallin.

juoksu, juoksukengät, lenkkikengät

Mitättömän tavalliset vai taivaalliset lenkkarit maratonille?

Loppuvuodesta Asicsin yhteyshenkilö laittoi meille siskoksille viestiä siitä, haluaisimmeko olla mukana testaamassa Asicsin uusia juoksukenkiä. Ja halusimmehan me!

Siskoni testasivat Glideridet ja Novablast modern Tokyot. Minun valitsemia kenkiä ei kuitenkaan kuulunut.

Lopulta, jo koko lenkkariasian unohtaneena, UPS kiikutti kotiovelleni sekä mustat (Black/Carrier Grey) pitkänmatkan juoksuun sopivat, neutraalin askelluksen Gel-Cumulus 22 -kengät, että harrastejuoksijalle mainostetut Novablastit.

Tuijottelin kenkiä hieman ihmeissäni. Ne tuntuivat niin mitättömän tavallisilta. Värittömiltä. Hieman ehkä painavilta. Sellaisilta, mihin en ikinä olisi urheilukaupan alelaaristakaan tarttunut.

Hieman jännemmät Novablastit

Kävin juoksulenkillä muilla kengilläni, kunnes lopulta päätin kokeilla asicseja.

Gel-Cumulukset tuntuivat jalkaan laitettaessa napakalta. Pohdin, näinköhän kengät hankaisivat. Ihan kun etuläppäkin vetäisi sukkaa jotenkin ryttyyn. Laitoin kuulokkeet päähän ja Eerika äänikirja tekstin vyörymään korviini. Kävelin hetken ja lähdin juoksemaan.

Äänikirjan sanat soljuivat tajuntaan. Koskettavat katkelmat ja kuvaukset tytöstä, jonka elämän olisi toivonut menevän toisin. Sosiaaliviranomaisten tapaamiset. Lastensuojeluilmoitukset. Läheisten toiminnat.

Nämähän ovatkin yllättävän kevyet. Näillähän askeltaa helposti ja pehmeästi. Nämähän ei hankaa.

Eerikan tarina vei mennessään. Tein Gel-Cumulus testikengillä toisen ja kolmannen lenkin kirjaa kuunnellen. Kengät tuntuivat joka kerta hyviltä.

Askellan sohjossa ja lätäköissä. Kengät pysyvät kuivina. Pohja pitää ja askel ei lipsu sorallakaan. Pohja on sen verran paksu, ettei kivet ja tien epätasaisuudet tunnu pohjan läpi. Askellus on samalla kevyt ja tukeva. Kenkiä tuskin huomaa.

Ihan toista, kuin Asicsin lenkkarini joskus reilu vuosikymmen sitten. Silloin kengissä väriä riitti. Pohja oli ohut, kova ja joustamaton. Kehitys on siis huima – sillä nämähän ovat taivaalliset! Gel-Cumulukset ovat juuri sellaiset, kun juoksukenkien kuuluukin olla. Kun hetken juoksee, jalat voi unohtaa. Tällaisilla kengillä lenkki pitenee, ja äänikirja ja juoksu vie mukanaan.

Gel-Cumulus 22 on minimalistinen, mutta siinä on kaikki. Niitä voi luonnehtia lenkkikenkien elitiksi. Kengät sujahtavat hyvin suhteellisen kapealestiseen ja neutraalisti askeltavaan jalkaan – antaen tukea ja ponnahduspintaa – olematta kuitenkaan raskaat.

Novablastien kanssa olen juossut sen verran vähän, että jätän niiden kommentoinnin myöhempään postaukseen, mutta sen voi kyllä jo todeta, että eroa näiden kahden mallin välillä löytyy!

mieli, mittaaminen, Treenit, Varusteet

Mittaroinnin riemu ja riesa

Aamukahveja juodessamme tarkistin edellisyön unitietoja ja hehkuttelin, että syvää unta oli tullut enemmän kuin pitkään aikaan. Mieheni totesi, että taidat olla aika riippuvainen älykellosi applikaatiosta. Ärsyynnyin, mutta asiaa vähän pohdittuani taivuin myöntämään, että hieman ehkä joo.

Vähän aikaa sitten kirjoitin innoissani uuden kellon hankkimisesta. Nyt kun yhteistä matkaa on takana jo tovi, innostukseni on edelleen yhtä korkealla. Ei entisessäkään mitään erityistä vikaa ollut, mutta kauneuden lisäksi uusi kelloni toi mukanaan tukkukaupalla jänniä ominaisuuksia.

Kellojeni vertailemiseksi kävin juoksemassa molempien kanssa. Kumpainenkin kertoi matkan pituuden metrilleen yhtä lailla. Myös syketiedot olivat samat. Näillä kuntojuoksijan vuosirenkailla sitä luulee itsestään kaikenlaista; olisin voinut vannoa, että nakuttelin tasaisia kilometrivauhteja koko matkan. Mutta kellonipa tiesi asian paremmin.

Muutenkin kello tuntuu tietävän kaikenlaista. Graafinen käyrä paljastaa, onko työpäiväni ollut maltillinen vai onko ärsytys iskenyt. Mittaamattakin saattaisin tosin tunnistaa, että mennyt työviikko oli työläs. On silti koukuttavaa nähdä tilanne käppyröiksi ja numeroiksi realisoituneena. Vähän ehkä huolestuttavaakin – mitähän tapahtuu, kun body battery näyttää nollaa..?

Datan tuijotteleminen saattaa kyllä helposti lähteä myös vähän lapasesta. Kuten silloin, kun soitin siskolleni hädissäni, että varmaan on korona, kun happisaturaatio on ollut tosi alhainen. Tai kun mittari näytti, että olin yöllä ollut hetken hengittämättä. Sitä pohtiessa menivät useammankin yön unet harakoille. Kunnes sairaanhoitaja-siskoni maltillisesti totesi, että saattoihan sulla se kellon ranneke olla vähän löperösti paikoillaan.

Vähän aikaa sitten törmäsin artikkeliin, jossa suomalainen tulevaisuustutkija pohdiskeli digikehitystä ja sen vaikutusta terveyskäyttäytymiseen. Tutkija arveli, että pian emme tarvitse edes nykymuotoisia terveyskeskuksia. Terveysdatamme putkahtaa lääkärin tutkailtavaksi bitteinä. Uskon ihan täysin tuohon visioon. Taatusti mittarit tulevat kehittymään vielä huimasti. Pian ne kertovat alkavista sairauksista ja piippaavat, jos vitamiinivaje vaivaa.

Vuosia sitten matkan ja suorituksen seuraamiseen riitti arvio…

Eikä mittareilla mitata pelkästään kilometrejä tai hapenottokykyä – on mahtavaa, että käppyrät ja graafit innostavat myös lepäämään. Joogaopettaja Kirsi Saivosalmea lainatakseni: lepääminen ei ole lepsuilua, vaan kaiken jaksamisen pohja (artikkeli Kauneus ja Terveys -lehdessä 1/2021). Stressin hoitamatta jättäminen on yksi pahimmista virheistä, mitä voimme tehdä. Omalla kohdallani tämänkin oivalluksen konkretisoitumiseen on tarvittu mittarin tuoma data. Ahaa, virta on alhaalla, pistetäänpäs nainen lataukseen. On hyvä mieltää, että stressaantuneena kroppa ajautuu tulehdustilaan, tulee vatsavaivoja ja uniongelmia, mieli kiristyy ja painokin nousee. Rentous on viisautta.

Rentoa helmikuuta, mittareilla tai ilman!