Asioita joista ei kerrota, juoksukilpailu, Muu elämä, Tapahtumat

Palopuheita – Miksi juoksen?

Poikani valmisteli äidinkielen tunnille, kymmenminuuttista, vaikuttavaa puhetta. Sellaisena hieman konservatiivisena naisten oikeuksien kannattajana aloin heti heittelemään ilmaan ajatuksia hyvistä aiheista. Mitäs jos paasaisit Texasin uudesta aborttilaista. Tai tasa-arvoisesta maailmasta? Siitä, miten edelleen miehet tuntuvat hallitsevan maailmaa, vaikka meidän kuuluisi jo olla tasaveroisia.

Poikani nosti katseensa koneen ruudusta hieman innottomana. Taas tuo mutsi vauhkoo. Eikä se edes tajua, että aihe piti valita opettajalla jo varmaan vuosia käytössä olleesta, hieman yleismaailmallisesta ja ei niin intoilevasta listasta. Ei siis mitään ajankohtaista. Ei mitään omaa.

En siis hänenä voisi paasata naisten oikeudesta liikkua vapaasti. Oikeudesta juosta. Tai terveydestä. Siitä miten kaikkien lasten olisi hyvä liikkua päivittäin. Tai siitä, miten staattisen vanhainkotien sijaan meillä voisikin tulevaisuudessa olla ikäihmisten mobilisointikeskuksia. Haluanko minä vanhana makaamaan viimeisiksi vuosiksi kiinni sairaalasänkyyn lääkittynä, vai haluanko mieluummin liikkua. Ulkoilla. Nauttia. Elää. Tehdä päivälenkin, vaikka sitten lyhyenkin, edes juoksumatolla?

Tahdon. Koska tahdon liikkua. Kuten tänäänkin oli tarkoitus.

Päivän ohjelmana piti olla Oittaa Trail Day. Kisa, missä olisi vaihtoehtoja maastojuoksusta duatlonin kautta triatloniin.

Olin ajatellut kokeilla maastotriatlonisprinttiä lähes kylmiltään. Vaikka en ole treenannut uintia pikkusiskoni lailla, olen pulikoinut kesällä enemmän meressä kuin koskaan. Lähinnä olen tosin tippunut mereen purjelaudalta, mutta olen myös tehnyt joitakin lyhyitä uintimatkoja. Ja sprintti ei olisi ollut niin vakavamielinen. Joten olisin niin mielelläni uinut vaikka kisan viimeisenä märkäpuvussani, kiiruhtanut vaihtamaan päälle pyöräilyasua ja viilettänyt loppukisan juosten metsäpolulla. Tapahtuma on kuitenkin peruttu.

En siis selvästikään pääse testaamaan melko onnetonta avovesi uimataitoani ja purkamaan kisaliikkumiseen energiaani. Intoani papattaa ajankohtaisten aiheiden palopuheita ei myöskään selvästikään sytytä kotona ketään. Puen lenkki vaatteet päälle ja lähden koiran kanssa metsään.

Juoksen, koska haluan. Juoksen, koska se tekee minulle hyvää. Juoksen, koska voin.

Arkiliikunta, polkujuoksu, Terveys, Treenit

Ekoterapiaa ja liikunnallista elämää!

Eilen pitkästä aikaa puhuimme siskojeni kanssa videopuhelun. Texasissa aamu oli juuri valjennut pikkusiskolleni ja isosiskoni lopetteli työpäiväänsä Inkoossa. Velmuillen siskot totesivat olevan vuoroni kirjoittaa. Huokailin teatraalisesti ja lupasin tehdä tekstiä viimeistään lauantaina.

Totesin, että vaikka olinkin hahmotellut blogi-luonnosta talvella juoksemisesta, kirjoittaisinkin mieluummin meidän monipuolisesta liikkumisesta ja sen terveyshyödyistä – siitä, miten pikkusiskoni jaksaa koronan keskellä valmistautua ties koska eteen tulevaan triatloniinsa, käynnistäen taas ulko-allas uintikautensa. Ja miten hän on intoutunut viilettämään Texasin polkuja maastopyörällään.

Ja siitä, miten ultria juokseva isosiskoni viettää kesät purjehtien ja saaristokallioilla loikkien. Tai miten hän lykkii talvella potkukelkalla ja jakaa sosiaaliseen mediaan kuvia nokipannukahvien keitosta jonkun saaren nuotiolla, minne on tullut hiihtäneeksi merenjään poikki koiralaumansa kanssa.

Ja siitä, miten itse olen onnellinen, kun voin ajella tandemilla, juosta koiran kanssa poluilla sekä hiihtää ja lasketella. Ja siitä, kuinka voin opetella purjehtimista, suppailua sekä melontaa. Vaeltaa tuntureissa ja metsissä.

Hiihtämässä.

Samalla voisin hehkuttaa, kuinka istumatyötä tekevänä olen kadottanut kaikki niska- ja hartiaselän kivut, kun olen tehnyt muutakin, kuin juossut. Ja kertoa, miten liikkuminen heijastuu positiivisesti mieleeni, kun kiireet ja murheet katovat meren sineen tai metsän vihreyteen. Tai miten ulkona vietetty aika vähentää riskiä ahdistuneisuuteen, masennukseen tai traumaperäisiin stressi-oireisiin. Miten liikkuminen pitää verenpaineen matalana ja verensokeri- ja rasva-arvot hyvänä.

Ja voisin kertoa, miten ulkona liikkuminen tukee myös sosiaalisuuttani. Vaikka juoksisin lenkin yksin, kohtaisin todennäköisesti ulkona vähintään yhdet naapurit, näkisin kadun vieressä leikkivän perheen tai vaihtaisin vastaan tulevan koiranomistajan kanssa sanan tai pari.

Merellä.

Voisin myös kertoa, miten liikkuminen lisää luovuuttani ja auttaa keskittymään. Ja miten ulkoilmaihmiselle, kuten minulle sopivat lajit, hiihto, pyöräily sekä purjehdus antavat myös ”onnellisuushormooniksi” tituleerattua endorfiinia ja vapauttavat serotoniinia.

Kaikesta monipuolisuudesta huolimatta liikunko sittenkään tarpeeksi?

Tutkin, että syksyllä julkaistujen liikuntasuositusten mukaan meidän aikuisten olisi hyvä harrastaa reipasta ja rasittavaa sekä lihaskuntoa ja liikehallintaa tukevaa liikuntaa – sekä tehdä lisäksi kevyttä liikuskelua, aina kun se on mahdollista. Paikallaanolon tauottamisen ja riittävän unen merkitys tulisi myös huomioida.

UKK-istituutin viikottainen liikuntasuositus (lähde)

Päätin tarkastella viikon takaisia liikkumisiani. Olin juossut 41 minuuttia, kävellyt kuusi tuntia ja 43 minuuttia, murtomaahiihtänyt kaksi tuntia ja 26 minuuttia. sekä pyöräillyt sisällä kuntopyörällä 23,5 minuuttia ja tehnyt hieman niveliä notkeuttavia venytyksiä. Olin liikkunut enimmäkseen ulkona ja valikoinut reitiksi luontoon vieviä reittejä.

Sinänsä aktiivisesta liikkumisesta huolimatta, rasittavan liikkumisen osuus (juoksu) jäi suosituksen tavoitetta pienemmäksi. Reippaan liikkumisen osuus (hiihto) täyttyi ja kevyttä liikuntaa (kävely) tuli harrastettua hyvin. En kuitenkaan tehnyt lihas- ja kuntoliiketreeniä ja muutamana pidempänä työpäivänä paikallaanoloa kertyi varmana luvattoman paljon. Uneni oli yhtä yötä lukuunottamatta varsin palauttavaa ja syvän unen määrä riittävää.

Parannettavaa riittää! Varmaa kuitenkin on, että myös jatkossa vaihtelemme niin lajeja, reittejä kun reippailussa mukana olevaa seuraa – monipuolisuus siis jatkuu!

Surfing: a sport that supports mental health and promotes patience and focus | Photo: Red Bull
Fillarointia – kypärä keikkuen.

Ideoita liikunnan ja hyvinvoinnin lisäämiseen:

1. Pidä tauko töistä – ja tee se välillä myös ulkona

Useammat meistä työskentelee viitenä päivänä viikossa. Ja hyvin moni meistä tekee istumatyötä. Lisää luontoterapiaa työpäivään. Vietä kahvi- tai lounastauko ulkona liikkuen. Jopa lyhyt happihyppely puhdistaa mieltä ja tekee hyvää verenkierrolle. Nouse vähintään ylös työpisteelta ja pyörittele hartioita.

Itsellä on tapana jättää lounas väliin ja kävellä 16-25 minuutin lenkki joka arkipäivä koiran kanssa.

2. Tuo luonto lähemmäs itseäsi

Siirrä työpiste paikkaan, missä voit välillä nostaa katseen luontoon. Kun ilmat sallii, työskentele parvekkeella tai patiolla ja suuntaa lenkkisi metsäpoluille.

Kurkin itse välillä maisemia ja ilahdutan itseäni kukilla. Kesäisin syön lounaan ulkona. Vuoroviikoin vaihdan työpisteen sijaintia, että työskentelysuunta vaihtuu. Välillä polkujuoksen.

3. Kalenteroi aikaa (erilaiselle) reippailulle

Aikaa löytyy, kun päätät niin. On helppo lipsua liikkumisesta ja syytellä kiireitä, mutta kun liikkumisesta tulee säännöllinen rutiini ja osa elämääsi liikut enemmän. Sovi säännöllisiä liikuntatapaamisia ystäviesi kanssa. Kun toinen odottaa sinua ulkoilemaan, lähdet ulos itsekin! Tee vaihtelevia treenejä!

Liikun ulkona yhdessä päivittäin. Yhdessä vaihtuu myös päivän tarinat ja kuulumiset ja liikkuminen hoituu siinä sivussa. Samalla tulee testanneeksi uusia lajeja, kuten vaikkapa suunnistusta!

4. Anna mielen vaeltaa

Päivinä, jolloin lepäät lenkin sijaan sohvalla, voit TV.n avaamisen sijaan meditoida.

Kuulokkeet korviin ja kuvittelemaan aaltojen pärskeitä. Pidän välipäivän liikkumisesta, jos elmistöni kaipaa lepoa.

5. Tee luonnosta osa itseäsi

Tee luonnossa vietetystä ajasta osa jokapäiväistä elämää – siellä vietetty aika maksaa itsensä varmasti takaisin!

Joka päivä, työpäivän päätyttyä lähden ulos – yksin tai yhdessä. Hetkistä kertyy muistoja!

Juoksuhaaste, Treenit

Yllätyksien putkula!

Lokakuun päättyessä olin levoton. Kaipasin mieltä piristävää haastetta, joten päätin osallistua marraskuun putkulaan ja juosta päivittäin vähintään 25 minuutin ajan.

Haasteen suorittaminen sujui hyvin erilaisia lenkkejä vaihdellen. Tosin siinä missä toiset raportoivat juoksevansa puolimaratonin pituisia matkoja päivässä, pidin itse kilometrit maltillisina.

Kun puolivälissä monotoninen treeni tuntui reisien lihaskalvoissa kireytenä, sain niihin avaavaa hierontaa. Pidensin myös kahdesti juoksuväliä, lähtemällä edellisenä päivänä lenkille aamuvarhain ja seuraavana vasta iltamyöhään. Välillä löysin itseni polkujuoksemasta ja toisinaan juoksin vain lyhyen lenkin asfaltilla. Vaihtelin myös lenkkareita fiiliksen mukaan.

En kuitenkaan onnistunut haasteessa. Muutama päivää ennen kuun loppua sairastuin. Lapseni koulussa oli todettu koronaa ja perheenjäsenkin oireili. Kun kurkkuni kipeytyi, luovutin hammasta purren. Juoksu vaihtui kävelyyn.

Aktiivisuusmäärä kuukausittain tunneissa.

Olin ajatellut haasteen myötä lisääväni päivittäistä aktiivisuuttani, mutta toisin kävi. Reippailin noin 30 % edelliskuukautta vähemmän. Liikkumista kertyi putkulassa vain hieman enemmän kuin elokuussa, jolloin käteni oli murtumisen takia kipsissä, enkä voinut juosta lainkaan. Marraskuussa askelmäärä laski keskimäärin 3000 askeleella päivää kohden.

Aktiivisuusvertailua kuukausittain.

Lokakuun kaksi lepopäivää ja lajivaihtelu olivat kokonaisuuden valossa saaneet minut liikuimaan marraskuun putkulaa aktiivisemmin.

Ehkäpä minunlaiseni liikkujan fysiikka ja psyyke kaipaavat niin vaihtelevuutta kun lepopäiviäkin. Silti, hienoisena yllytyshulluna, kokeilen haastetta ehkä joskus uudelleen.

Liikuin kuukauden aikana 213 km.

.

juoksu, Juoksuhaaste, mieli, Tapahtumat

Kun elämä on kunnossa, lenkkikin kulkee

Koronakriisin aikana ruokapöydässämme virisi juoksua sivuava keskustelu, kun jälkikasvuni kyseenalaisti olenko enää lainkaan juoksija.

Huomasin takeltelevani. Jokakeväisten ja kesän alun tapahtumien peruuntuminen, kisavalmistautumisten puute ja hiipuneet kilometrimäärät oli noteerattu!

Pohdin pitäisikö selitellä alhaisia suoritusmääriä parin kuukauden sairastelulla, toipumisajan sykevaihteluilla tai uudelleen ilmaantuneella kuumeilulla. Vai sillä, että liikuntaa on hyvä viritellä kevyemmin.

Vai pystyisinkö myöntämään, että oikeastaan jo ennen sairastumista minulle on riittänyt kevyt tavoitteeton lenkkeily. Että mieluummin haaveilen omatoimisesta suunnistamisesta, parin tunnin samoilusta tai rauhallisesta juoksusta meren äärellä enkä oikeastaan kaipaa kilpailuja.

Vai puolustaudunko? Kiistänkö asian ja väitänkö pian taas laativani uutta juoksuohjelmaa ja suunnittelevani syksyn tapahtumia. Kerron suuntaavani vuoden päästä KK Nutsille ja varaan sittenkin paikan syksyyn siirtyneelle HCR.lle.

Kaappeja siivotessa löysin jonkun menneen vuoden treenimuistiinpanot elokuusta kesäkuulle. Mäkitreenejä, tempoa, intervalleja. Tasaista. Pitkää. Tarkat merkinnät jokaiselta päivältä. 4.4 on mäessä mennyt 5 minuuttia tavoiteaikaa enemmän. Ja ai tuolloin oltiin juoksemassa Kaliforniassa!! Tuossa lienee lennot.

Muistoista huolimatta tiivis ja säntillinen ohjelma hirvittää. Juoksutavoitteet, mitkä sopivat silloiseen elämään, eivät palkitse nyt.

Huijaanko siis itseäni vai myönnänkö, että tässä hetkessä on parasta ylläpitää kuntoa ja toipua flunssakierteestä maltilla. Tehdä asioita vain mahdollisimman monipuolisesti. Rakentaa pohjaa, jotta voi juosta tavoitteellisemmin, kun kipinä taas juoksutapahtumiin sairastelun jälkeen syttyy. Ja jotenkin muistaa kirjailija Karo Hämäläisen sanat: ”Kun lenkki kulkee, olen hyvällä tuulella. Se toimii myös päinvastoin: kun elämä on kunnossa, lenkki kulkee.”

#korona, mieli, perhe, Terveys

Toivon…

Covid-19 alkaa tulla jo korvista! Huomaan, että en pitkään flunssailtuani jaksaisi seurata uutisointia sairastumisista tai lukea haastatteluja julkkisten parantumisista. En haluaisi nähdä kuvia ruumiskonteista ja joukkohaudoista tai lukea pelon ruokkimaa syyttelyä tai raivoa siitä saako ladulla hiihtää vai ei.

Ei mua, vaan sua varten.

En yritä kieltää ympärillä vellovaa kriisiä, mutta haluan välillä ajatella jotain muuta. Eikä se tarkoita ettenkö piittaisi tai välittäisi. Päinvastoin, ymmärrän hyvin, että moni tulee sairastamaan koronaviruksen ja osalla tilanne voi mennä hyvinkin vakavaksi. Myös läheisilläni.

Haluan kuitenkin säilyttää optimismin ja löytää tästäkin hetkestä hyvää. Arvostaa perheelleni langetettua yhteistä aikaa. Ulkoilla. Fillaroida. Lenkittää koiraa. Nauttia ja hakea kaaokseen harmoniaa luonnosta. Heti kun voin.

Metsistä löytyy reippailutilaa, rannalta lokkeja.

Toivon kuitenkin, ettei kukaan vähättelisi tautia. Kuvittelisi olevansa immuuni tai kuolematon.

Toivon, että voisimme luottavaisin mielin liikkua ulkona. Ettei kukaan lähtisi lenkille väsyneenä ja kun kurkussa on vain aavistus orastavasta flunssasta.

Toivon, ettei myöskään tervehdyttyä hätäiltäisi haalimaan kilometrejä, vaan maltettaisiin rauhassa toipua.

Ja toivon, että kunnioitamme toisiamme pitämällä myös aivan terveinä sen parin metrin turvavälin myös reippaillessa. Sillä sekä sinä että minä voimme olla toisillemme se kohtalokas, ohi juokseva taudintartuttaja. Se, joka sen toisen takia menettää itsensä, läheisensä tai rakkaansa virukselle.