Juoksijan kompromissielämää

Itselle loma kuin loma tarkoittaa aikaa liikkumiselle. Aina lomakumppaneille loma ei kuitenkaan tarkoita samaa. Milloin joku haluaa viettää aikaa altaalla, milloin sohvan nurkassa, kun itse mieluiten painelisin pitkin lavedoja tai lumisia metsäpolkuja hiki otsalla.

Välillä – tai oikeastaan päivittäin teen kompromisseja. Aamupuuroa lusikoidessa suunnittelen viilettäväni kolmetuntisen päivälenkin Kuusamon pienellä karhunkierroksella, mutta loppupeleissä huomaan, että syystä tai toisesta ajattelemani lenkki kutistuu tunnin kävelyyn räntäsateessa.

Milloin kuvittelen kanssaihmisten intoutuvan läskipyöräretkestä, sivakoinnista tai islanninhevosratsastuksesta – ja huomaan olevani yksin ajatusteni kanssa.

Voisin toki toteuttaa itseäni piirulleen suunnitelmien mukaan. Juosta kuin kaistapäinen. Mutta ei. Minut on kasvatettu aina tulemaan puolitiehen vastaan. Tekemään kompromisseja. Hakemaan ratkaisuja. Niinpä sopeutan ja sopeudun.

Mutta välillä yllätyn. Kun olen valmiina luovuttamaan, kanssaihmiset yllättävät. He ovat oppineet, että joskus on hyvä siirtyä omalta mukavuusalueelta toisen mukavuusalueelle. Ja niinpä taaperramme kohta yhdessä pitkin hankista metsää. Se ei ehkä tuo samaa nautintoa kaikille, mutta se tuo yhteistä hyvää oloa. Tasapuolisuutta ja kompromisseja. Puolin ja toisin.

Elämänmakuista elämää

Käänsin juoksumaton ylämäkiasentoon ja raastoin. Vähitellen lisäsin ylämäen kallistusta. Painoin menemään 5:45 min/km vauhdilla, vaikka kroppa huuteli hiljentämään.

Olin valvonut yöllä ja miettinyt asioita. Aamulla heräsin ärtyneenä ja apaattisena. Tihkutti vettä, ulos ei huvittanut lähteä. Ajattelin patistaa itseni vaikkapa vain kolmen kilometrin juoksumattohölkylle. Heti ensimmäisistä juoksuaskelista tiesin, että nyt on pisteltävä täysillä. Tuli suunnaton tarve laittaa kroppa koville ja selvittää, mihin se pystyy. Tuntea olevansa elossa.

Tämä kesä on ollut täynnä muistorikkaita hetkiä, koko elämänkaaren verran. On vietetty valmistujaisia, ihmetelty pienen ihmisalun ensimmäistä kesää, iloittu häistä ja surtu läheisen menettämistä. Juhlittu synttäreitä, juostu maratoneja ja löhöilty auringossa tekemättä mitään.  Eletty suurilla tunteilla, naurettu ja itketty. Sanalla sanoen: hyvä kesä!

Raparperimehu, kesäjuhlien hittijuoma!

Yksi kohokohdista oli purjehdusreissumme Ahvenanmaan saaristossa. Siellä tietkin ovat vaaleanpunaisia – sehän sopi meille, sillä katselimme elämää muutenkin ruusunpunaisten silmälasien läpi. Olimme nimittäin heti lomamme alkajaisiksi menneet vanhoilla päivillämme naimisiin! “Häämatkaamme” vietimme elämänmakuisessa retkueessa veneillen neljän koiran ja yhden kissan kanssa. Hoitokoiramme Mini oppi paitsi venekoiraksi, mutta oli omistajansa mielestä päässyt yllättävästi eroon myös lisäkiloistaan. Eikä ihme, juoksentelihan se meidän mukanamme pitkin upeaa saaristoa harva se päivä.

Kuuman kesän kekseliäät vilvoituskeinot…
Pienet varpaat ensimmäistä kertaa meressä
Häät (omat!)

Tarvitsin aamuista juoksuraastoani, sillä edessä on vaikea hetki. Läheisen ihmisen äkillinen poismeno järkyttää mieltä, ja olen lupautunut iltapäivän hautajaisissa pitämään muistopuheen. Tiedän jo etukäteen, että itkuksihan se menee. Mutta elämään saa mahtua myös kyyneleitä; itketään jos itkettää.