Arkiliikunta, polkujuoksu, Terveys, Treenit

Ekoterapiaa ja liikunnallista elämää!

Eilen pitkästä aikaa puhuimme siskojeni kanssa videopuhelun. Texasissa aamu oli juuri valjennut pikkusiskolleni ja isosiskoni lopetteli työpäiväänsä Inkoossa. Velmuillen siskot totesivat olevan vuoroni kirjoittaa. Huokailin teatraalisesti ja lupasin tehdä tekstiä viimeistään lauantaina.

Totesin, että vaikka olinkin hahmotellut blogi-luonnosta talvella juoksemisesta, kirjoittaisinkin mieluummin meidän monipuolisesta liikkumisesta ja sen terveyshyödyistä – siitä, miten pikkusiskoni jaksaa koronan keskellä valmistautua ties koska eteen tulevaan triatloniinsa, käynnistäen taas ulko-allas uintikautensa. Ja miten hän on intoutunut viilettämään Texasin polkuja maastopyörällään.

Ja siitä, miten ultria juokseva isosiskoni viettää kesät purjehtien ja saaristokallioilla loikkien. Tai miten hän lykkii talvella potkukelkalla ja jakaa sosiaaliseen mediaan kuvia nokipannukahvien keitosta jonkun saaren nuotiolla, minne on tullut hiihtäneeksi merenjään poikki koiralaumansa kanssa.

Ja siitä, miten itse olen onnellinen, kun voin ajella tandemilla, juosta koiran kanssa poluilla sekä hiihtää ja lasketella. Ja siitä, kuinka voin opetella purjehtimista, suppailua sekä melontaa. Vaeltaa tuntureissa ja metsissä.

Hiihtämässä.

Samalla voisin hehkuttaa, kuinka istumatyötä tekevänä olen kadottanut kaikki niska- ja hartiaselän kivut, kun olen tehnyt muutakin, kuin juossut. Ja kertoa, miten liikkuminen heijastuu positiivisesti mieleeni, kun kiireet ja murheet katovat meren sineen tai metsän vihreyteen. Tai miten ulkona vietetty aika vähentää riskiä ahdistuneisuuteen, masennukseen tai traumaperäisiin stressi-oireisiin. Miten liikkuminen pitää verenpaineen matalana ja verensokeri- ja rasva-arvot hyvänä.

Ja voisin kertoa, miten ulkona liikkuminen tukee myös sosiaalisuuttani. Vaikka juoksisin lenkin yksin, kohtaisin todennäköisesti ulkona vähintään yhdet naapurit, näkisin kadun vieressä leikkivän perheen tai vaihtaisin vastaan tulevan koiranomistajan kanssa sanan tai pari.

Merellä.

Voisin myös kertoa, miten liikkuminen lisää luovuuttani ja auttaa keskittymään. Ja miten ulkoilmaihmiselle, kuten minulle sopivat lajit, hiihto, pyöräily sekä purjehdus antavat myös ”onnellisuushormooniksi” tituleerattua endorfiinia ja vapauttavat serotoniinia.

Kaikesta monipuolisuudesta huolimatta liikunko sittenkään tarpeeksi?

Tutkin, että syksyllä julkaistujen liikuntasuositusten mukaan meidän aikuisten olisi hyvä harrastaa reipasta ja rasittavaa sekä lihaskuntoa ja liikehallintaa tukevaa liikuntaa – sekä tehdä lisäksi kevyttä liikuskelua, aina kun se on mahdollista. Paikallaanolon tauottamisen ja riittävän unen merkitys tulisi myös huomioida.

UKK-istituutin viikottainen liikuntasuositus (lähde)

Päätin tarkastella viikon takaisia liikkumisiani. Olin juossut 41 minuuttia, kävellyt kuusi tuntia ja 43 minuuttia, murtomaahiihtänyt kaksi tuntia ja 26 minuuttia. sekä pyöräillyt sisällä kuntopyörällä 23,5 minuuttia ja tehnyt hieman niveliä notkeuttavia venytyksiä. Olin liikkunut enimmäkseen ulkona ja valikoinut reitiksi luontoon vieviä reittejä.

Sinänsä aktiivisesta liikkumisesta huolimatta, rasittavan liikkumisen osuus (juoksu) jäi suosituksen tavoitetta pienemmäksi. Reippaan liikkumisen osuus (hiihto) täyttyi ja kevyttä liikuntaa (kävely) tuli harrastettua hyvin. En kuitenkaan tehnyt lihas- ja kuntoliiketreeniä ja muutamana pidempänä työpäivänä paikallaanoloa kertyi varmana luvattoman paljon. Uneni oli yhtä yötä lukuunottamatta varsin palauttavaa ja syvän unen määrä riittävää.

Parannettavaa riittää! Varmaa kuitenkin on, että myös jatkossa vaihtelemme niin lajeja, reittejä kun reippailussa mukana olevaa seuraa – monipuolisuus siis jatkuu!

Surfing: a sport that supports mental health and promotes patience and focus | Photo: Red Bull
Fillarointia – kypärä keikkuen.

Ideoita liikunnan ja hyvinvoinnin lisäämiseen:

1. Pidä tauko töistä – ja tee se välillä myös ulkona

Useammat meistä työskentelee viitenä päivänä viikossa. Ja hyvin moni meistä tekee istumatyötä. Lisää luontoterapiaa työpäivään. Vietä kahvi- tai lounastauko ulkona liikkuen. Jopa lyhyt happihyppely puhdistaa mieltä ja tekee hyvää verenkierrolle. Nouse vähintään ylös työpisteelta ja pyörittele hartioita.

Itsellä on tapana jättää lounas väliin ja kävellä 16-25 minuutin lenkki joka arkipäivä koiran kanssa.

2. Tuo luonto lähemmäs itseäsi

Siirrä työpiste paikkaan, missä voit välillä nostaa katseen luontoon. Kun ilmat sallii, työskentele parvekkeella tai patiolla ja suuntaa lenkkisi metsäpoluille.

Kurkin itse välillä maisemia ja ilahdutan itseäni kukilla. Kesäisin syön lounaan ulkona. Vuoroviikoin vaihdan työpisteen sijaintia, että työskentelysuunta vaihtuu. Välillä polkujuoksen.

3. Kalenteroi aikaa (erilaiselle) reippailulle

Aikaa löytyy, kun päätät niin. On helppo lipsua liikkumisesta ja syytellä kiireitä, mutta kun liikkumisesta tulee säännöllinen rutiini ja osa elämääsi liikut enemmän. Sovi säännöllisiä liikuntatapaamisia ystäviesi kanssa. Kun toinen odottaa sinua ulkoilemaan, lähdet ulos itsekin! Tee vaihtelevia treenejä!

Liikun ulkona yhdessä päivittäin. Yhdessä vaihtuu myös päivän tarinat ja kuulumiset ja liikkuminen hoituu siinä sivussa. Samalla tulee testanneeksi uusia lajeja, kuten vaikkapa suunnistusta!

4. Anna mielen vaeltaa

Päivinä, jolloin lepäät lenkin sijaan sohvalla, voit TV.n avaamisen sijaan meditoida.

Kuulokkeet korviin ja kuvittelemaan aaltojen pärskeitä. Pidän välipäivän liikkumisesta, jos elmistöni kaipaa lepoa.

5. Tee luonnosta osa itseäsi

Tee luonnossa vietetystä ajasta osa jokapäiväistä elämää – siellä vietetty aika maksaa itsensä varmasti takaisin!

Joka päivä, työpäivän päätyttyä lähden ulos – yksin tai yhdessä. Hetkistä kertyy muistoja!

Juoksuhaaste, Treenit

Yllätyksien putkula!

Lokakuun päättyessä olin levoton. Kaipasin mieltä piristävää haastetta, joten päätin osallistua marraskuun putkulaan ja juosta päivittäin vähintään 25 minuutin ajan.

Haasteen suorittaminen sujui hyvin erilaisia lenkkejä vaihdellen. Tosin siinä missä toiset raportoivat juoksevansa puolimaratonin pituisia matkoja päivässä, pidin itse kilometrit maltillisina.

Kun puolivälissä monotoninen treeni tuntui reisien lihaskalvoissa kireytenä, sain niihin avaavaa hierontaa. Pidensin myös kahdesti juoksuväliä, lähtemällä edellisenä päivänä lenkille aamuvarhain ja seuraavana vasta iltamyöhään. Välillä löysin itseni polkujuoksemasta ja toisinaan juoksin vain lyhyen lenkin asfaltilla. Vaihtelin myös lenkkareita fiiliksen mukaan.

En kuitenkaan onnistunut haasteessa. Muutama päivää ennen kuun loppua sairastuin. Lapseni koulussa oli todettu koronaa ja perheenjäsenkin oireili. Kun kurkkuni kipeytyi, luovutin hammasta purren. Juoksu vaihtui kävelyyn.

Aktiivisuusmäärä kuukausittain tunneissa.

Olin ajatellut haasteen myötä lisääväni päivittäistä aktiivisuuttani, mutta toisin kävi. Reippailin noin 30 % edelliskuukautta vähemmän. Liikkumista kertyi putkulassa vain hieman enemmän kuin elokuussa, jolloin käteni oli murtumisen takia kipsissä, enkä voinut juosta lainkaan. Marraskuussa askelmäärä laski keskimäärin 3000 askeleella päivää kohden.

Aktiivisuusvertailua kuukausittain.

Lokakuun kaksi lepopäivää ja lajivaihtelu olivat kokonaisuuden valossa saaneet minut liikuimaan marraskuun putkulaa aktiivisemmin.

Ehkäpä minunlaiseni liikkujan fysiikka ja psyyke kaipaavat niin vaihtelevuutta kun lepopäiviäkin. Silti, hienoisena yllytyshulluna, kokeilen haastetta ehkä joskus uudelleen.

Liikuin kuukauden aikana 213 km.

.

Arkiliikunta, lomalla, mieli

Vaihtelu virkistää

Miten ihana ja erilainen tunne olikin herätä vapaapäivään. En ollut kaivannut tai tuntenut tarvitsevani lomaa, mutta kun teinien syysloman kunniaksi sain kalenteriini mahdutettua yhden lomapäivän, olin myyty!

Aamulla normaalin etä-päivän rutiini rikkoontui. En avannut läppäriä, kännykän soittoääni oli vaimennettu. Jo edellisenä päivänä, torstaina, mieleni hihkui lomaa työpäivän päättyessä ja illalla tunsin oloni tavallista vapaammaksi.

En ollut suunnitellut lomapäivään mitään. En kerrassaan mitään.

Syksyiset polut vievät jo kohti talvea!

Mutta kun heräsin ihanaan auringonpaisteeseen tiesin, että haluan tänään ulos. Ehkäpä leikkaan pensaat, istutan viimein kukkasipulit, käyn merenrannalla juoksulenkillä ja herättelen sitten lomalla sängyissään viruvan nuorison ulos reippailemaan.

Rutiinien rikkominen kannattaa. Vaikka säännöllinen rytmi on hyväksi, saa kummasti energiaa pienestäkin muutoksista. Vaihtelu virkistää!

juoksu, mieli, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Iloa (juoksu)kirjoista!

Kun ensimmäisenä kesälomapäivänä heittää voltin Kuusamon Julma-Ölkyssä, saavat liikunnalliset aktiviteetit hieman odottaa. Käsi kipsattuna ehtii kuitenkin rikastuttaa päiviään lukemalla ja kuuntelemalla kirjoja.

Äänikirjojen kuuntelua jouduin opettelemaan. Aluksi ajatus herpaantui ja tarinat toisensa jälkeen olivat täynnä hiiren mentäviä aukkoja. Sitten keksin, että kuuntelu sujuu parhaiten silloin, kun teen samalla jotain. Vaihtaessani keväällä kylpyhuoneen lattiarajan silikoneja, taittui pari kirjaa lähes itsestään (kylppärini ei ole iso, tekniikkani vain hidas!).

Nyt sairauslomalla ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Minna Kaupin suunta/vaisto.

Kirjassa kuvataan miten Minnan periksiantamattomuus nosti hänet vaikeuksien ja oikeiden ihmiskontaktien myötä yhdeksänkertaiseksi maailmanmestariksi. Vaikka Minnan itsepäisen ja jokseenkin impulsiivisen luonteen korostaminen välillä tuli yli äyräiden, kirja vei nopeasti mukanaan, ollen suunnistustakin tuntemattomalle oivallista luettavaa.

Toinen kirja oli puolestaan tyttäreni minulle kirjastosta lainaama seikkailujuoksija Jukka Viljasen teos Asennetta peliin.

Jukka, jota olen joskus kuullut laivalla matkalla Tukholman maratonille, on toteuttanut unelmiaan yhden valokuvan inspiroimana – juosten Saharassa, Kalaharin autiomaassa sekä Grönlannissa.

Vaikka kirja on isoine fontteineen ja kirkuvine iskulauseineen hienoista ”Amerikan hapatusta”, antaa se nopealukuisuudessaan ajatuksia. Tekstin joukossa vilisevät lyhyet henkilötarinat värittävät teemoja mukavasti.

Viljasen mukaan ”elämässä tapahtuu mielenkiintoisia asioita, jos annamme niiden tapahtua.” voimme valita, elämmekö tutuissa ja muuttumattomissa ympyröissä ”häkki-elämää”, vai ulkoisesti hyvältä näyttävää, mutta sisäisesti väritöntä ”mukavaa elämää” vai uskallammeko murtaa lukot kohti ”rikasta elämää.”

Parhaillaan jonotan kirjastosta ultrajuoksija Scott Jurekin kirjaa Norrut: att springa Appalacherleden och finna sig själv. Toivon, että kirjan kahlattuani saan maistaa palan ulrajuoksija Jurekin maailmaa, ja kuvitella, mitä pikkusiskoni mielessä liikkui hänet tavatessaan.

Kirjat, jotka ovat sattuneet käteeni sairauslomalla, ovat tukeneet optimistista ajattelua. Olipa päämäärä tai tavoite mikä tahansa, on sen saavuttaminen mahdollista!

Arkiliikunta, juoksu, Koronakevät

Mikä juoksukevät!

Mikä kevät! Tällaista emme ole tainneet kokea ja ehkä emme tule koskaan enää kokemaankaan. Kaikkialle ihmisiä juoksemassa siellä täällä. Yksin, kaksin tai yhdessä.

Tavallisena keväänä ulkona saa juosta välillä aika yksin. Nyt etätyöskentely, tauko harrastusrumbasta ja ryhmäliikuntatuntien peruuntuminen on tarjonnut lisätunteja monen päivään. Kävely, pyöräily, juoksu ja ulkona samoilu ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

Viimeisimmällä lenkilläni yksi pari, tai oikeastaan heistä vain se toinen juokseva puolisko jäi mieleeni. Se mies. Mies, sinisissä shortseissaan.

Parin askel kulki samaan harmoniseen tahtiin. Käsien asento oli hyvä. Mutta joku pieni vivahde näennäisestä keveydessä paljasti, että yhteiset lenkit olivat vasta alkaneet. Että menossa oli ehkä kevään kolmas yhteislenkki. Ja että tämä juoksusuhde oli jotenkin tuore.

Miehen vierellä juoksevaa naista en rekisteröinyt oikeastaan lainkaan. Silti tiesin, että hän on heistä se, joka houkutteli miehen lenkille. Se, joka oli juossut jo paljon aiemmin. Se, joka halusi nyt jakaa nuo lenkit toisen kanssa. Että siinä haluttiin edetä yhdessä ilman revittelyä tai pätemistä. Saada juoksusta molemmille jotain yhteistä ja hyvää.

Kevät, jolloin koirallekin on aikaa.

Ehkä tarvittiin tämä omituinen kevät. Kevät, joka tarjosi aikaa itselle ja toiselle. Joka pakotti meidät luomaan uusia toimintatapoja ja joka sai massat liikkumaan.

Ehkä tarvittiin tämä kevät havahduttamaan, miten rajallisesti jaamme arkemme lähteistemme kanssa. Miten vähän asioita yhdessä teemme.

Ehkä tarvittiin tämä kevät sytyttämään yhdessä liikkumisen tapaa. Juoksubuumia, joka sai parinkin löytämään yhteiset askeleet ja joka saa liikkumisen ehkä myös jatkumaan.