#korona, mieli, perhe, Terveys

Toivon…

Covid-19 alkaa tulla jo korvista! Huomaan, että en pitkään flunssailtuani jaksaisi seurata uutisointia sairastumisista tai lukea haastatteluja julkkisten parantumisista. En haluaisi nähdä kuvia ruumiskonteista ja joukkohaudoista tai lukea pelon ruokkimaa syyttelyä tai raivoa siitä saako ladulla hiihtää vai ei.

Ei mua, vaan sua varten.

En yritä kieltää ympärillä vellovaa kriisiä, mutta haluan välillä ajatella jotain muuta. Eikä se tarkoita ettenkö piittaisi tai välittäisi. Päinvastoin, ymmärrän hyvin, että moni tulee sairastamaan koronaviruksen ja osalla tilanne voi mennä hyvinkin vakavaksi. Myös läheisilläni.

Haluan kuitenkin säilyttää optimismin ja löytää tästäkin hetkestä hyvää. Arvostaa perheelleni langetettua yhteistä aikaa. Ulkoilla. Fillaroida. Lenkittää koiraa. Nauttia ja hakea kaaokseen harmoniaa luonnosta. Heti kun voin.

Metsistä löytyy reippailutilaa, rannalta lokkeja.

Toivon kuitenkin, ettei kukaan vähättelisi tautia. Kuvittelisi olevansa immuuni tai kuolematon.

Toivon, että voisimme luottavaisin mielin liikkua ulkona. Ettei kukaan lähtisi lenkille väsyneenä ja kun kurkussa on vain aavistus orastavasta flunssasta.

Toivon, ettei myöskään tervehdyttyä hätäiltäisi haalimaan kilometrejä, vaan maltettaisiin rauhassa toipua.

Ja toivon, että kunnioitamme toisiamme pitämällä myös aivan terveinä sen parin metrin turvavälin myös reippaillessa. Sillä sekä sinä että minä voimme olla toisillemme se kohtalokas, ohi juokseva taudintartuttaja. Se, joka sen toisen takia menettää itsensä, läheisensä tai rakkaansa virukselle.