polkujuoksu, Treenit

Lunta KK Nutsilla?

Luulin maaliskuussa, että talven hiihdot ovat siinä, mutta sitten tulikin lisää lunta ja pitkät yöpakkaset. Sitten kuvittelin, ettei huhtikuun loppupuolelle asettuvan pääsiäisen aikaan enää hiihdettäisi pohjoisessakaan.

Olin väärässä. Siinä, kun pikkusiskoni viesti istuttelevansa nektariinipuita ja basilikantaimia ja ihailevansa ruukuissa kukoistavia orvokkeja, minä hiihdin.  Samalla tajusin, etten ole koskaan hiihtänyt lokakuun puolivälistä huhtikuun loppuun.

Tämä talvi on todella suosinut hiihtäjiä. Ja tänään hiihtäessä ensin Valtavaaralle ja sieltä Rukalle, sääkin suosi. Olin, lyhyistä yöunista huolimatta, herännyt varhain. Pimennysverhojen tai ylipäätään verhojen puuttuessa auringon säteet tunkeutuivat tajuntaani jo ennen aamukuutta ja lapseni epäilivät vielä olevan yön, kun huikkasin heille lähteväni hiihtämään. Enkä olisi tohtinut koko päivänä lopettaa.

Tiet, jotka olivat edellisenä yönä olleet jäiset ja liukkaat, olivat sulaneet. Piha, jossa yöllä lumeen piirtyi auton renkaan jäljet, olikin iltapäivästä lumesta paljas. Terassi, jota olin lapioinut lumesta esiin myöhään illalla, oli kuiva. Ja joka puolella solisi. Lumi hupeni silmissä.

Kaikille sopiva Vuosselijärvenlatu.

Yleensä olen juossut läpi vuoden. Nyt olen tuudittautunut ajatukseen, ettei siitä ole haittaa, että hiihdän välillä ja, että hiihdän sen ajan, kun latuja riittää. Että ehtiihän sitä sitten taas juosta, kun tiet on sulat. Niinpä kesän juoksutapahtumista voi tulla mielenkiintoiset, kun juoksutreenit suhteellisen pian edessä olevaa kesää kohden ovat olleet vähäisiä.

Hiihtäessä myös pohdin, mahtaisiko lunta riittää vielä toukokuun KK Nuts polkujuoksuille. Ihailin lyhyen, 13 km:n reitin lumisia maisemia, ja pohdin, ehtisinkö vielä hiihtämään edes osan 55:n kilometrin erämaareitistä Juumalta Virkkulan kautta Rukalle. Samalla näkisin lumitilannetta tarkemmin.

Nutsin reitin lumitilannetta (15.4.2022)

Äkkiseltään arvioisin kevään olevan tänä vuonna pari viikkoa myöhässä. Toisaalta, kun kaivoin esiin viime vuoden kevään lumitilanteen, näytti se olleen niin juoksun kun lumen suhteen hyvin samanlainen.

Veikkaan, että tämän vuoden kisasta tulee sellainen, että reissuun kannattaa pakata mukaan kunnon polkujuoksukengät. Kalliot ja juurakot ovat kosteina liukkaat ja mikäli lumi sulaa hitaasti, mutaa ja märkää maatakin riittää. Ehkäpä luntakin on varjopaikoissa siellä täällä. Yöpakkaset kun kuitenkin hidastavat lumen sulamista ja näyttävät jatkuvan toukokuun puolelle.

#korona, Hyvinvointi, Teksas/ulkosuomalainen, Terveys

5 x 5 – 2: Uusiksi meni

Vaikka mielestämme olimme kovin varovaisia, toimme New Orleansista kotiin tuliaisina Covidin. Tälle viikonlopulle ohjelmassa ollut 5K-kisa saa nyt siirtyä eteenpäin, sillä vielä en ole juoksu- enkä oikeastaan edes kävelykunnossa.

Kun viimeksi varmuudella sairastimme koronaa keväällä 2020, ei ollut vielä saatavilla tietoa tai suosituksia siitä, kuinka urheilun pariin pitäisi taudin jälkeen palata. Yrityksen ja erehdyksen kautta huomasin, että vielä pitkän aikaa akuutin vaiheen jälkeen urheilu aina vain uudelleen pahensi oloa. Kun kävin juoksemassa, sain illalla päänsäryn tai heräsin keskellä yötä tukkoisiin hengitysteihin.

New Orleansista tuotiin tuliaisina muutakin kuin vain hyviä muistoja.

Tätä nykyä tilanne on jo toinen. Sekä yksittäiset lääkärit että lääkäriliitot ovat laatineet tutkimuksia ja suosituksia myös kuntourheilijoille. Esimerkiksi UCLAn kyselypalstalla nettilääkäri neuvoo terveelle ja hyväkuntoiselle kyselijälle, että sairauden jälkeen levätään kaksi viikkoa ja sittenkin liikunnan pariin palataan vähitellen, omaa vointia kuulostellen. Lääkäri kertoo monen aktiivisen liikkujan havainneen, että paluu treenien pariin tuntuu hyvinkin haasteelliselta. Itsekin muistan, että juoksut olivat raskaita kuukausikaupalla ja askel hidas.

Washington Postissa haastateltu new yorkilainen urheilulääkäri kertoo nähneensä saman vastaanotollaan. Covidin sairastaneet urheilijat kertovat hänelle yksi toisensa jälkeen, että heidän suorituskykynsä on sairastamisen jälkeen huonontunut ja palautuminen hidastunut. On hyvin turhauttavaa, kun ajat huonontuvat ja matkat lyhenevät pitkäksi aikaa – mutta väkisin puskemalla tilannetta ei saa kuin huonommaksi.

Kevät on Austinissa jo pitkällä ja juoksukelit parhaimmillaan. Kevyet puutarhahommat saavat kuitenkin toistaiseksi korvata liikuntasuoritukset.

Paikallinen sydäntautilääkärien liitto (American College of Cardiology) menee niin pitkälle, että suosittaa pientä taukoa urheilusta jopa heille, jotka sairastavat Covidin täysin oireettomana. Lievän taudin sairastaneita opastetaan noudattamaan 50/30/20/10-ohjetta.

Tämän mallin mukaan liikunta aloitetaan korkeintaan tasolla, joka vastaa puolta aiemmasta. Seuraavalla viikolla määrä on 30 % vähemmän kuin ennen sairautta – jos keho tuntuu sen hyväksyvän, ja niin edelleen. Jos kroppa pistää vastaan, otetaan edelleen hitaammin ja kevyemmin. Mikäli ilmenee huolestuttavia oireita, kuten hengenahdistusta, rintakipuja, huimausta tai sykkeet ovat poikkeuksellisen korkeita, pitäisi urheilusta uudelleen ottaa taukoa, kunnes on saanut juteltua lääkärin kanssa.

5K-kisan skippaaminen harmitti ja tuskastutti. Podin kotona kaksi viikkoa, mutta oltuani nyt jo viikon takaisin töissä tuntui jo siltä, että kyllähän tässä jo pitäisi. Viisaampien ohjeita lueskeltuani olen taas rauhallisella mielellä. Vielä eilen kahden porrasvälin kipuaminen puhallutti niin, että eiköhän ole ihan hyvä mennä vielä se toinenkin viikko ihan hissukseen. Voihan tässä odotellessaan vaikka vähän venytellä.

Hyvinvointi, mieli

Onpas mukavaa!

Maailman melskeitä seuratessa tuntuu melkein syntiseltä tuntea iloa. Ja iloittavaa on kuitenkin niin paljon! 

Tänään iloitsin eritysesti siitä, että huonotuulisesti alkanut päivä kääntyi melko pian hyväntuuliseksi. Aamupuuro onnistui erityisen hyvin, kahvi maistui maukkaalle ja illansuussa tuli nautittua vielä pieni nokare kaurajäätelöä. Eipä hullumpaa! 

Hullumpaa ei ollut sekään, että puoliso sai päähänsä lastata koko retkueen autoon ja viedä päiväkävelylle naapurikaupunkiin. Ajatuksenakin vähän pähkähullu, mutta osoittautui kuitenkin mitä mainioimmaksi. Koti-ikkunan takana meri on vielä umpijäässä, mutta naapurissa näkyi jo kesän odotus. Joutsenet, nokikanat ja merimetsot uiskentelivat avovedessä. Lokit kirkuivat, kuulosti kesältä. Ensimmäiset innokkaat laskivat jo veneitään vesille. 

Aurinko paistoi lämpimästi, vaikkei mittarin mukaan plussaa paljon ollutkaan. Kiertelimme rantakatuja ja nautiskelimme olostamme. Kilometrejä kertyi mojova määrä aivan huomaamatta. Mikä päivä!

Päivä jatkui kotonakin mukavasti. Juoksulenkkikin houkutti, joten mikäpäs siinä. Nuorin koiristamme on aina valmiina juoksuseuralaiseksi, joten houkutteluksi riitti tälläkin kertaa pelkkä vilkaisu lenkkitossujen suuntaan. Joo, mennään!

Varsin mukavaa oli huomata, että nastattomilla lenkkitossuilla pärjää jo mainiosti iman, että tarvitsee varoa askeleitaan.  

Ja erityisen  mukavaa oli huomata, että pipokausi on pian jäämässä taakse. Kevyesti topatun juoksutakkini siirsin jo talvivarastoon, ja pian saavat lähteä myös fllece-vuoratut juoksutrikoot. 

Mukavaa on sekin, että kuntoportaat ovat sulaneet. Vähemmän mukavaa on tosin se, että portaat ovat edelleen suljetut – suuri kyltti kettinkeineen kertoo, ettei niille ole vielä mitään asiaa. Mukavasti siellä kuitenkin jo vipelteli porukkaa – kettingin yli on helppo hypähtää. En tohdi ottaa kantaa siihen, onko sääntöjen rikkominen mukavaa vai ei – arvelisin kuitenkin, että maailmassa tapahtuu pahempiakin rikkeitä. Portaissa tuli vastaan ilosta hykerteleviä kuntoilijoita – kovin suuria synnintuskia ei tästä rikkeestä tuntunut koituvan.  

Supermukavaa on se, että kevätauringon myötä koloistaan kuoriutuu iloisesti rupatteleva ihmisjoukko. Katukahviloissa nautitaan auringon lämmöstä ja tuntemattomienkin kanssa jutustellaan. Lienevätkö korona ja kaikenmoinen maailmantuska, jotka ovat saaneet meidät nauttimaan myös sosiaalisuudesta!

Asioita joista ei kerrota

Tavoitteita kohti – ja hieman ylikin!

Katselin ohjelmaa ”14 huippua –  mikään ei ole mahdotonta”. Dokumentti kertoo nepalilaisesta vuorikiipeilijä Nirman Purjasta, joka kiipesi tiimeineen kaikille (14) Maapallon yli 8 000 metriä korkeille vuoren huipuille, puolessa vuodessa – rikkoen vastaavan ennätyksen seitsemällä vuodella. Onnistuminen itselleen asettamassa haasteessa liittyi Purjan mukaan itseluottamukseen sekä positiivisuuteen.

”Kaikki on kiinni luottamuksesta omiin kykyihisi. Sinulla on aina oltava positiivinen mielenlaatu, koska joskus asiat menevät pieleen”

Toki onnistuminen liittyi tässäkin vahvasti tahtoon. Siihen, että oli valmis etsimään ratkaisuja silloinkin, kun epäonnistuminen oli onnistumista ilmeisempää.

Ja samat asiat – luottamus, positiivisuus ja hieman ylioptimistinen mielenlaatu – auttavat meitä kaikkia omienkin tavoitteiden kohdalla. Koetoksen keskellä tärkein onnistumiseen vaikuttava tekijä on mieli. Moni asia voi – ja usein – menee pieleen. Mutta, jos silloin, sen vastoinkäymisenkin hetkellä suuntaa ajatuksensa pois siitä rikki hankaantuneesta pikkuvarpaasta ja fokusoi ajatuksensa maaliin pääsyyn, voittaa paljon.

Mutta välillä meitä ajaa eteenpäin myös surulliset tunteet. Ja vaikka en tiedä, mitä tarkalleen naisten sarjan Jerusalemin maratonin voittaneen Valentyna Veretskan mielessä liikkui kisan aikana, voin kuitenkin kuvitella henkisen tuskan siivittäneen hänen askeleitaan. Harva puolisonsa rintamalle jättänyt ja lapsensa kanssa sotaa paennut kykenisi samaan.

Ihailen muitakin itseensä uskovia naisia, kuten vaikkapa Raija Alapeteriä, joka on kipparoinut suomalaisia naisistoja ARC-purjehduskilpailuissa yli Atlantin. Tai Kathrine Switzeriä, joka ensimmäisenä naisena juoksi maratonin, mahdollistaen meille sen, että saamme vapaasti kokea murusia samanlaisista huuman hetkistä. Ja ihailen luonnollisesti keski-iässä toispuoleisesti sairaalassa halvaantunutta äitiäni, joka on ollut monessa asiassa periksiantamaton.

Äitini yksi tavoite – Grand Ganyon.

Vaikka omat tavoitteet niin elämässä kun juoksuharrastuksen suhteen kalpenevat ja ovat mitättömiä huikeita saavutuksia tempaisevien ihmisten rinnalla, ajaa samat biologiset ominaisuutemme meitä eteenpäin. Sillä kuten emeritusprofessori Heinrich Bernd toteaa, ”syvällä sisimmässämme olemme kaikki juoksijoita.” Kunhan vaan asetamme itsellemme tavoitteita, uskomme itseemme, voimme haaveemme toteuttaa ja mennä jopa hieman ylikin.

juoksu, juoksukilpailu, lomalla, Teksas/ulkosuomalainen

5 x 5 – 1: New Orleans

Keksin motivaation kohokkeeksi itselleni uuden projektin: 5 x 5. Tämä tarkoittaa, että juoksen viiden kuukauden aikana viisi 5K-kisaa, virtuaalisesti tai livenä.

Ensimmäinen juoksu osui kevätlomaan, jota olimme lähteneet perheen kanssa viettämään New Orleansiin, Louisianaan. Alueelta ei löytynyt juoksukisaa näihin päiviin, joten osallistuin St. Patrickin päivän kunniaksi järjestettyyn virtuaalijuoksuun. Ajattelin, että saisinpahan ainakin itse päättää, missä ja milloin juoksen.

Olimme viettäneet ensimmäisen kokonaisen matkapäivän French Quarter -alueella ja risteillen Mississippi-joella. French Quarter on alue, jonka rakennuksista suurin osa ajoittuu aikaan ennen Louisiana Purchase -nimellä kulkevia maakauppoja (1803). New Orleans kuului siis ensin Ranskalle, sitten Espanjalle ja lyhyen aikaa uudelleen Ranskalle, ennen kuin se myytiin Yhdysvalloille.

French Quarter -aluetta, kulkee myös ranskalaisella nimellään Vieux Carré.

Tätä nykyä French Quarter on turistirysä. Siellä tarjoillaan alueen omintakeista ruokaa monissa ravintoloissa, mutta myös tanssitaan ja lauletaan kaduilla sekä biletetään aamunkoittoon. Lapsiperheen on parasta tutustua alueeseen päivänvalolla ja silti vastaan tulee epämääräistä väkeä. Päivän kuljeskelun jälkeen nuorin teineistäni summasi osuvasti kokemuksiaan alueen rapistuneesta loistosta: ”Tämä kaupunki haisee pilveltä ja pissalta.

Hotellissamme on kuntosali, ja kuntosalilla kaksi juoksumattoa. Pohdinkin pitkään, olisiko turvallisinta vain juosta siellä. Tutkailin netistä muiden juoksijoiden arvioita ja löysin vahvistusta epäilyilleni: tässä kaupungissa juoksukulttuuri ei ole vahva, joten autoilijat eivät ole tottuneet juoksijoihin – ja on alueita, joissa yksinäisen naisen ei tosiaankaan kannata juoksennella. Juttelin vakavasti puolisonkin kanssa, mutta lopulta päädyimme siihen, että osaanhan minä katsoa ympärilleni ja ottaa tarvittaessa jalat alleni. Sitä paitsi tiesin jo suunnilleen, minne ei ainakaan kannattanut suunnata.

Vanhat, viehättävät raitiovaunut (street cars) kuljettavat ihmisiä uutterasti edelleen.

Juoksuni oli lopulta aika rauhallinen. Väistin muutamaa koditonta ja yhtä puhelimeensa reuhaavaa kaveria. Aamuyhdeksältä kauppiaat availivat kauppojaan, ihmiset kulkivat töihin ja turistit ostivat kahvia. Mississippin varteen ehdittyäni näin vihdoin muitakin juoksijoita. Hämmästelin liikennevaloja, joissa ei jalankulkijoille omaa valoa olekaan ja pysähdyin tuon tuosta napsimaan kuvia.

Vieraassa kaupungissa eksyin tietysti hiukan ja löysin itseni työmaa-alueen laitamilta – hurrikaanien vuoksi New Orleansia rakennetaan koko ajan uudestaan. Juoksu oli hidas turistikierros, ei tosiaankaan kisareissu. Hotellille palattuani olin kuitenkin hyvin tyytyväinen siitä, että uskaltauduin ulos: juoksu on niin mahtava tapa nähdä kaupunkia, uuttakin.