Muu elämä, muut lajit, Tapahtumat, Terveys

Yhteisjuttu: Karanteeniliikuntaa

Katjatherunner:

Koronan myötä kevään lappujuoksut peruuntuivat niin itseltä kuin monelta muultakin. Syksynkin kalenteri on tyhjä. Asia ei kuitenkaan harmita.

Muutosten myötä lenkeistä katosi tavoitteisuus, mutta niihin tuli mukaan uutta. Yht’äkkiä pääsin viettämään liikuntatunteja teini-ikäisten lapsieni kanssa. HeiaHeia raportoi suorituksia kouluun sitä mukaa, kun niitä yhdessä teemme.

Metsässä kävellessä voi olla hiljaa tai vaihtaa mieleentulleita ajatuksia, poiketa kallioille, lintutorniin, merenrantaan. Välillä voi pysähtyä nostamaan painoja tai vetämään leukaa. Teknisen työn oppitunnin suorituksena polkupyörät on huollettu ja pyöräilykausi saatu startattua. Liikkua voi, kunhan karttelee muita.

Vaikka maaliskuu on kulunut lähinnä virusflunssassa, olen hieman kävellyt koiran kanssa. Sosiaalisessa mediassa on jaettu erilaisia ilmaisia ohjattuja liikuntatunteja. Ensi viikolla ajattelin osallistua ilmaiseen etäjoogaan ja houkutella lapset yhteiseen kotijumppaan. Tiedä vaikka jäisimme yhteistekemisen koukkuun, emmekä pelkästään juoksisi omissa harrastuksissamme niin tiiviisti jatkossa, kuin viime vuodet olemme tehneet.

Anutherunner:

Sosiaalisen eristäytyneisyyden ja etätyön aika on tuonut elämääni uuden aluevaltauksen: päivän sana on body balance!

Heräsin asiaan oikeastaan jo vähän aikaa sitten, silloin kun maailma vielä oli entisellään. Fysioterapeuttini teki minulle uuden harjoitusohjelman ja vinkkasi, että Youtubesta löytyy hyviä treenejä. Nyt kun aika pysähtyi, joutessani klikkasin niitä esiin ja tällä tiellä olen; täysin koukussa.

Kun aikaisemmin arkeani rytmitti pikainen aamujuoksu ennen töihin lähtöä, nyt ennätän treenata paljon monipuolisemmin. Kun työmatkan pituus on vain askel tai pari, ja kun työt voi aloitella vaikkapa yöpuku päällä, vapautuvalle ajalle on löytynyt mukavaa käyttöä. Olen ottanut tavakseni hilputella ensin 20-30 minuuttia juoksumatolla. Sen jälkeen teen joko kahvakuulatreenin tai bodybalancen. Tuntuu, kuin kehossa virtaisi elämä ihan uudella sykkeellä! Ihanaa!

Ja vaikka toimistotyöläisen etätyöergonomian kanssa on vähän niin ja näin, huomaan, että niskajumit ovat jo parin viikon aikana hävinneet. Vannon bodybalancen ja kahvakuulailun nimiin; kotikonttorilla voi työtä tauottaa ja pikajumpata vaikka kesken etäpalaverin. Kansakunnan ottama digiloikka on siis tuonut elämään ihan uusia ulottuvuuksia!

Vaikka oikeita ihmiskontakteja vähitellen jo kaipaakin, on tämä ihmiskunnan historiankirjoihin jäävä poikkeustilanne tuonut paljon henkilökohtaista hyvääkin. On enemmän aikaa pitää itsestään huolta ja keskittyä hyvinvointinsa vaalimiseen. Toivottavasti tästä jää jotain hyvää muistiin sillekin ajalle, kun joskus taas elämä alkaa palailla koronan jälkeiseen aikakauteen.

Runner’s World 1/2020, kun meillä ei vielä ollut aavistustakaan.

Sirpatherunner:

Tätä kirjoittaessani kotikaupunkiini Austiniin on määrätty shelter-in-place. Kaikki kuntosalit, liikuntapaikat ja uima-altaat (mukaanlukien taloyhtiön omat) on suljettu ja kotoa saa poistua vain käydäkseen kaupassa, apteekissa, lääkärissä tai koiranpissatuskävelyllä. Rikkureille voidaan määrätä tuhannen dollarin sakko tai 180 pv vankeutta.

Kotoilun aluksi raahasimme puolison kanssa kuntopyörän sisälle autotallista. Lapset ovat sitä jo käyttäneetkin. Itse odottelen, että sitkeä tautini (mitä merkkiä lieneekään), menisi ohitse. Latasin puhelimeen jo valmiiksi Studio Sweat -sovelluksen, josta löytyy monenlaista ohjattua liikuntaa. Itse tutustuin palveluun alunperin YouTubessa, siellä nimittäin on joitakin Studio Sweatin sisäpyöräilyvideoita.

YMCAn triathlon-ryhmä ryhtyi myös järjestämään yhteispyöräilyjä kahdesti viikossa Zwift-sovelluksella. Oma pyöräni on liian tyhmä osallistuakseen moiseen virtuaaliryhmäilyyn, mutta voin silti liittyä ryhmän äänikeskusteluihin Discord-sovelluksessa. Yhteys toisiin ihmisiin on äkkiä muodostunut valtavan tärkeäksi asiaksi.

Kun käymme naapurustossa kävelyttämässä koiraa, näen vielä ihmisiä, jotka juoksevat ja pyöräilevät ulkonakin. Toivottavasti sitä ei ole selväsanaisesti kielletty vielä sittenkään, kun paranen. Muuten saattaa iskeä joku parvekejuoksuhullutus. Monet juoksutapahtumat näyttävät muuttuneen virtuaalisiksi ja kotilappujuoksujakin löytyy jo netistä. Esimerkiksi klassisen Marine Corps -puolikkaan pääsisi nyt historiallisesti juoksemaan vaikka omassa olohuoneessaan.

Kevään edetessä arvelen ehkä innostuvani uudelleen myös joogaamaan. Joogavideoitahan löytyy YouTubesta pilvin pimein. Omia suosikkejani ovat aiemmin olleet Bad Yogi ja Yoga With Adriene.

Ja kaikenlaiset karanteenithan ovat mainio mahdollisuus keskittyä perusasioihin, vaikkapa voimakkaiden vatsalihasten rakentamiseen. Voimatreeniähän on helppo tehdä kotona, tarvittaessa kehonpainotreeninä.

Kaiken kaikkiaan nyt on mielestäni aika ottaa iisisti. Vaikka Covid-19 ei osuisikaan omalle kohdalle, voimia tarvitaan nyt hetken aikaa ihan tähän arkeenkin aivan eri lailla kuin siinä maailmassa, jossa ennen elimme.

muut lajit, Treenit, Triathlon, Varusteet, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Suunto Spartan Trainer Wrist HR – arvostelu

Suunto Spartan Trainer Wrist HR on nyt komeillut ranteessani muutaman kuukauden. Ensikokemuksista voi lukea aiemmasta postauksesta. Nyt, kun takana on yhteistä eloa useamman treenin verran, on aika päivittää näkemyksiä.

Ensikokemalta rakastuin kelloon. Tykkään sen pirteästä ulkonäöstä. Vanhaan Garminiini verrattuna kello on raskas ja jykevä, mutta siihen tottui aika nopeasti. Tosin toisinaan vieläkin joskus öisin jätän Suunnon pois ranteesta, koska rannekkeessa ei ole sitä minulle juuri täydellistä pituutta. Yöllä yksin jätetty kello pitää laittaa toiseen huoneeseen tai sängyn alle, sillä vihreä valo vilkkuu, kun laite koettaa hädissään etsiä hävinnyttä sykettä.

Yöllä ranteeseen jätetty Suunto mittaisi kyllä unta, mutta mittaa vähän miten sattuu. Parhaimmillaan se toivotteli hyvää huomenta eräänä aamuna reilu tunti sen jälkeen, kun olin noussut vuoteesta. Sille päivälle tuli kyllä hyvät unilukemat. Muutoin tapaan vähän jäädä tavoitteesta, näemmä.

Juostessa ja pyöräillessä kello on tehnyt hienosti tehtävänsä ja voimatreenissäkin se heilui mukavasti ranteessa mukana. Riittävän isoa näyttöä on helppo vilkaista matkan päällä ja lisää dataa voi myöhemmin lukea Suunto-apista. Kello kertoo kaikenlaista, mitä en edes keksisi kaivata. Vieläkään en kyllä ymmärrä, mitä iloa niistä täysin satunnaisista automaattikierroksista pitäisi olla.

Sen toisen pian väistyvän sovelluksen, Movescountin, jouduin poistamaan puhelimesta tuota pikaa – mikä oli harmi. Olinkin tosi iloinen, kun Suunto tällä viikolla ilmoitti, että lämpökartat löytyvät nyt myös Suunto-apista.

Yhteiselo kellon kanssa alkoi hieman takkuisesti. Ekan yhteisen viikon lopulla kello hirtti totaalisesti kiinni ja lakkasi yhtäkkiä vastaamasta mihinkään. Katsoin ensin resetointiohjeet käyttöoppaasta, ja kun vempain ei niillä vironnut, otin yhteyttä asiakaspalveluun. Asiakaspalvelu kyseli, että mistä ihmeestä lienet kellosi hankkinut, siinä on ihan iänkaikkisen hirveän vanha käyttis. Aika kiukkuisesti kerroin, että ihan suoraan teiltä kellon tilasin, miksi lähettelette ihmisille kelloja, joissa on ikivanha käyttis?

Asiakaspalvelu meinasi, että kello täytynee lähettää huoltoon päivitettäväksi, mutta kun odotin seuraavaan päivään, akku kuoli ja lataamisen jälkeen kello oli taas responsiivinen. Päivitin käyttiksen saman tien. Tämän jälkeen koettiin sitten vielä Movescount-apista aiheutunut välikuolema, josta tosin selvittiin perusresetointiohjeilla. Todettakoon, että asiakaspalvelu oli tosi ystävällinen ja vastaili viesteihin suht. nopeasti.

Suurin syy siihen, miksi uutta sporttikelloa rupesin hankkimaan, oli uinti. Halusin ja uskoin tarvitsevani kellon, joka uskaltaisi tulla mukaan altaaseen ja kertoisi, kuinka paljon siellä tulin matkaa taittaneeksi. Ja nyt isoin pettymys on ollut se, että Suunto Spartanhan ei tätä tee, vaan mittaa altaassa mitä sattuu.

Lueskelin manuaalin ohjeita siitä, kuinka mittaustarkkuutta voisi vedessä parantaa ja tein työtä käskettyä: kerroin kellolle altaan pituuden, koetin pitää käden liikkeet säännöllisinä ja ottaa käännöksiin selkeät liu’ut. Mittaustulokset olivat silti poikkeuksetta aivan täyttä puuta heinää. Mietin jo, että olisiko joku eurooppalainen insinööriraukka sekoittanut jaardit ja jalat. Numerot melkein osuisivat kohdalleen, jos kellorassu mittailisi hiki hatussa väärää pituusmittaa. Ei sillä, hirmu hienoja lukemia tulee. Uin ihan yllättäen reilun mailin treenejä, eikä edes tunnu missään.

Ulkoaltaassa neuvottiin laittamaan päälle avovesiasetus. Sen pitäisi käyttää GPS:ää ja pystyä siis paljon paremmin arvailemaan kuljettua matkaa. No kokeilupäivänä sattui olemaan pieni pilvi auringon edessä ja GPS ilmoitti, että ei me kyllä tällä säällä. Mittasi se sitten aikaa, jonka uintiin käytin – mutta tähän olisi siis pystynyt vanha karvalakki-Garminkin altaan reunalta käsin. Tai vaikka kännykän kello.

Uin oikeastaan aina altaassa ja näin talven koittaessa enemmän sisällä kuin ulkona. Olenkin alkanut harkita, että hankkisin sellaisen sormeen kiinnitettävän klikkerin, jonka avulla voisin yksinkertaisesti laskea kierrokset, kun kierroksen pituuden kerran tiedän. Mutta sen klikkerin olisin toki voinut alunperinkin hankkia noin kolmellakympillä – enkä olisi älykelloa tarvinnutkaan.

Yllättäen kaikista kivointa Suunnossa on arkikäytössä ollut se, että se synkkaa viestit ja puhelut ja näin ollen hälyttää aina, kun pomo soittaa. Tätähän en edes tiennyt laitteen tekevän, ennen kuin se alkoi viestejä päristellä. Paitsi että aamuisin ei yleensä pärise, jostain syystä. Eikä silloin, jos patteri on vähissä. Ja jos aktiviteetti on käynnissä, homma aika satunnaiseen tapaan toimii tai ei. Usein auttaa, jos vinkslaa virransäästötilan päälle ja pois, ja sitten kello surisee jonnekin jonoon roikkumaan jääneet viisitoista viestiä perätysten, mutta kukapa sitä kesken lenkin rupeaisi kelloa vinkslaamaan.

Kiva kello, kyllä. Ihan oikeasti haluaisin tästä tykätä. Tosi kiva, että kello on suomalainen ja puhuu suomea. Nätti arkikäytössäkin, paljon värivaihtoehtoja. Akunkesto ok (ei ehkä ultralle). Helppo käyttää. Hyvä juoksukello, kelpo pyöräilykello, ehkä ihan ok monissa lajeissa -kello, mutta aivan susi uimakello.

Pakko on pettyneenä sanoa, että aloitteleva triathlonisti voi tehdä paremmankin hankinnan. Esimerkiksi se aivan perus-Timex, jota pitkään harkitsin, olisi saattanut sittenkin olla se kello, jonka oikeasti halusin.

muut lajit, Teksas/ulkosuomalainen

SoulCycle-tunnilla

Työkaveri tuli kaupunkiin. Hän on juoksija, mutta kylmään Kaliforniaan tottuneena karsasti Teksasin kesää. ”En kestä sitä kuumuutta”, hän tunnusti (vaikka nythän täällä on jo aamuisin usein alle 80 F / 27 C!). Työkaveri on innokas SoulCyclisti, joten lähdin hänen kanssaan ensimmäiselle tunnilleni.

Meillä oli yhdeksältä tapaaminen asiakkaan kanssa, joten menimme 45 minuutin aamutunnille seitsemäksi. Etukäteen piti kirjautua SoulCyclen sivuille / appiin, varata pyörä ja maksaa tunti. $20! Ja se oli siis eka tunti puoli-ilmaiseksi.

Austinin keskusta klo 6.27.

Hinnalle sai kyllä vastinetta. Ekan tunnin pyöräilykengät kuuluivat hintaan. Tiskillä oli tarjolla hiuspampuloita ja korvatulppia, suihkussa kaikki bergamonttihoitoaineesta kasvosaippuaan.

Avulias henkilökuntakin hääri ympärillä kaiken aikaa ja auttoi niin asentamaan pyörää kuin klipsuttelemaan niitä kenkiä polkimiin. Tuntui vähän siltä, kuin ei olisi ryhmäliikuntatunnilla ollutkaan, vaan ehkä day spassa. Omat puhelimet he ystävällisesti pyysivät laittamaan pois, kun työkaveri olisi nopsasti vain vastannut yhteen viestiin.

Itse tunti ajetaan suurimmaksi osaksi hämärässä. Ohjaajan luona edessä oli neljä suurta kynttilälyhtyä, jotka tunnin loppupuolella rituaalinomaisesti puhallettiin sammuksiin. Ohjaaja kuljetti kynttilän kerrallaan jonkun ajajan luokse.

Välillä valaistiin ohjaaja, jotta saatoimme nähdä, mitä piti tehdä. Joitakin pyöräpunnerruksia ja käsipainoharjoituksia lukuunottamatta meno oli aika tavanomaista spinningiä. Mitä nyt aina välillä ohjaaja moshasi ja innokkaimmat kiljahtelivat oh yeah.

Omia pyyhkeitä ei tarvittu

Tunnilla pidettiin huolta siitä, että kaikki kokivat olevansa oikeassa paikassa. ”Kuka on täällä ekaa kertaa?” kyseli ohjaaja, ja ekakertalaisille taputettiin. ”Kuka on kaupungissa vieraisilla?” Myöhemmin tunnilla ohjaaja muisti, mistä kyläilijät olivat sanoneet tulleensa ja kyseli: ”San Francisco, how are you doing?”

Alkulämmittelyissä ja loppujäähdyttelyissä ojenneltiin käsiä korkealle ja vedettiin kohti sydäntä sitä kiitollisuutta ja hyvää energiaa, mikä saliin oli tullut. Hmmm.

Ja kun viimeinen mäki oli yhdessä kiivetty (”meitä kaikkia tarvitaan tähän!” vakuutti ohjaaja), riemuitsimme uupuneina miltei kyyneleet silmissä siitä, että olimme kotona: ”You are HOME, we are home!” Ulkosuomalaiselle tämä tämmöinen on aina vähän herkistävää sanastoa.

Kaikki tavarat jätettiin lukittuihin kaappeihin, salissa oli tila tiukassa.

Parkkeerauksen sali olisi maksanut puolestani, ellen olisi vahingossa aamupimeässä eksynyt siihen väärään parkkihalliin. Se meni siis omasta pussista, $18. Auts.

Kaiken kaikkiaan SoulCycle oli hieno kokemus ja antoi upean energiapohjan pitkälle työpäivälle. Varmaan menen näille tunneille vielä uudelleenkin – kun työkaveri taas tulee kaupunkiin.

muut lajit, Teksas/ulkosuomalainen, Varusteet

Kellokaupoilla

Oivalsin, että tarvitsen uuden urheilukellon. Oivallusta edisti kolme huomiota.

Ensinnäkin jollakin urheiluaiheisella some-sivustolla joku muu kertoi juuri hankkineensa kellon. Eli siis vanha kunnon kaikilla-muillakin-on.

Karvalakki-Garmin riitti minulle pitkäksi aikaa.

Kun tämän jälkeen selailin puolihuolimattomasti kelloarviointeja, huomasin että vanha kelloni on pian lopetettavien listalla. Vanha kunnon eihän-tällaista-kehtaa-esitellä-edes.

Ja sitten, jotta olisi edes yksi hyvä syy: karvalakki-Garmin ei kykene seuraamaan uintimatkan pituutta. (25 m + 2 min. lepotauko ja 25 m tuottaa toki kohtuullisen helpon yhteenlaskun…)

Enpä edes arvannut, että vesi+gps -vaade heittäisi minut suoraan siihen kellojorpakkoon, jossa suo on siellä ja vetelä täällä, ja molemmissa kosteikoissa hintalappu sen mukainen.

Paljastettakoon nyt, että yritin selvitä multisport-kellon ostosta halvalla. Pari viikkoa asiaan perehdyttyäni moinen untuvikkoajatus jo vähän hymyilytti. Totta kai kellovalmistajatkin tietävät, että monivälinelajit, kuten vaikkapa triathlon, ovat mitä suurimmassa määrin välineurheilua.

Pari ranneketta myöhemmin kellotaulu palveli edelleen.

Pitkän aikaa listallani keikkui ihan kelvollinen ehdokas: Timex Ironman GPS. Se olisi osunut kolmeen neljästä vaateesta: olisi ollut juoksukello, pyöräilykello ja molempia huokealla hinnalla. Useampia arviointeja luettuani tulin kuitenkin siihen käsitykseen, että vesikellona Timex mittaa matkaa vain kierroksina, jotka kellolle tulee ilmoittaa manuaalisesti. Joku vielä sanoi, että nappeja ei sitten painella pinnan alla. Ja rumahan se on, ei siitä mihinkään pääse.

Seuraavaksi olisin kovasti halunnut tykästyä Coros-kelloon. Ne vaikuttavat laitteilta, joihin on suunniteltu mukaan vain olennainen – ja lisäksi aivan hillitön akunkesto. Kun ne tulivat tietoisuuteeni juoksupodcastien ansiosta reilu vuosi sitten, googletin Coroksia ja huomasin pettymyksekseni, että ne ovat tyyriinpuoleisia. Coros kuitenkin brändäsi itsensä uudelleen jokin aika sitten ja nyt kellot ovat noin kolmanneksen edullisempia kuin alunperin. Silti menivät yli pihistä budjetistani.

Garminit tuntuivat saavan kaikkialla paljon kehuja (ts. ovat laittaneet paljon rahaa markkinointiin). 735XT ja 935 olisivat varmaan kumpikin olleet aivan taattuja ratkaisuja. Garmin Vivoactive 3:a ihan pohdinkin. Ja sitten harmittelin, että Tomtomin Multisportin valmistus on lopetettu – vaikka se ehkä onkin rumin koskaan näkemäni kello. Myös AppleWatch vilahteli nettilistauksissa, mutta minä en vieläkään osaa ajatella sitä sporttikellona, vaikka noin muutoin iIhminen olenkin.

Uutta piti saada!

En varsinaisesti osannut kaivata kellolta älyominaisuuksia. En tahdo lukea tekstareita kesken juoksun eikä kaikenlainen urheiludatakaan ihan hirveästi kiinnosta. (Katsotaan muuttuuko ääni, öh, kellossa (!), kun uutta dataa on enemmän tarjolla.) Olen pärjännyt juoksuvuoteni ilman syketietoja enkä tarvitse kelloon musiikkia. Oikeastaan kaikenlaiset ylimääräiset ominaisuudet karkottavat minut ostajana: enhän jaksa enkä tahdo edes opetella kaikkia toimintoja – miksi siis niistä maksaisin?

Tyttäret olivat pistäneet kellohankkeeni merkille. Yksi heistä oli jalomielisesti luvannut antaa karvalakki-Garminilleni uuden kodin. Kun parin viikon jälkeenkin edelleen vain mietin, selasin, vertailin ja jahkasin, perhe alkoi käydä kärsimättömäksi. ”Osta nyt vaikka Rolex!” tyttäret naureskelivat.

Sitten Suunto löi pöytään alennusmyynnin. USAssa kaikenlaiset juhla- ja vapaapäivät tarkoittavat aina tekosyytä alennusmyynneille, ja nyt oltiin siis lähestymässä Labor Day -viikonloppua. Sen varjolla osa Suunnon kelloista oli sivuilla -30 %, osa jopa enemmän.

Uusi kelloni on Suunto Spartan Trainer. Lueskelin netistä hyvää ja huonoa, mutta kaiken kaikkiaan arvioinnit jäivät plussan puolelle. Tykästyin aika lailla kellon ulkonäköön, käytännölliseen määrään toimintoja ja siihen, että kelloni on suomalainen. Puhuukin suomea – eikä vaikuta siltä, että olisi edes käännetty kömpelösti englannin läpi.

Näkyyks kello?

Vajaan viikon käyttökokemuksen jälkeen olin pääosin tyytyväinen. Kello toimi altaassa mainiosti ja kun juoksun jälkeen synkkasin tiedot sovellukseen, sain paljon tietoa – jota kaipasin ja jota en edes ollut osannut kaivata. Näin esimerkiksi, että Austinissa Suunto-kelloilijoiden suosikkireitti kulkee Ladybird Laken ympäri.

Uniseuranta näyttää vähän mitä sattuu, tai sitten en vain tiedä, milloin nukun ja milloin valvon. Syketiedot ovat hauskaa lisädataa ja GPS näyttää toimivan loistavasti. Sitä ei myöskään tarvitse odotella, toisin kuin Garminissa. Kun kello synkkauksen jälkeen vilautti kellotauluun ensimmäiset viestit, huudahdin hämmästyneenä ”witchcraft!!” ja lapsilla oli hauskaa.

Jos jotain saisi toivoa, niin tahtoisin kelloon kaksi ominaisuutta: näppärän yömoodin – esim. ”älä värise klo 22-6”, ja mahdollisuuden valita mittayksiköt urheilulajin mukaan. Ymmärrän kyllä, että saatan olla jälkimmäisen toiveeni kanssa aika yksin. Olen vain oppinut juoksemaan maileja ja uimaan metrejä. Mitä kummaa mahtavat olla nämä jaardit, joista kello nyt altaassa puhuu? Ehkäpä niihin oppii.

muut lajit, Teksas/ulkosuomalainen, Treenit, Triathlon

Pinnan alla

Toissa viikonloppuna ostin ruokakaupasta toppahanskat. Puoliso ja lapset tutkivat jäätelöhyllyllä makuvaihtoehtoja. Minun maidottomassa maailmassani jäätelö ei ole juttu, joten haahuilin lähiympäristössä rauhoittelemassa jokakauppareissuista kärsivällisyyshäiriötäni.

Kaupan nurkassa oli alelaari. Ryhdyin aikani kuluksi lueskelemaan laarissa olleiden kirjojen takakansia, ja löysin opusten alta kunnolliset talvihanskat. Sellaiset, joita voisi käyttää lumipalloja pyöritellessä tai hiihdellessä.

Altaalla ennen auringonnousua

Ulkona oli neljänkymmenen asteen helle. Ulkona oli monta viikkoa ollut tauotta liki neljänkymmenen asteen helle. Sääennusteet eivät kaikelle nähtävissä olevalle tulevaisuudelle luvanneet mitään muuta kuin neljänkymmenen asteen hellettä.

Hätäpäissäni sovitin toppahanskoja nuorimman lapsen käsiin ja kun ne sopivat, hanskat lensivät kauppakärryyn. ”Taivahan tähden”, sanoin miehelle kauhistuneena. ”Jos täällä myydään tällaisia hanskoja ruokakaupassa, niille saattaa tulla tarve.”

Altaalla kahden kesken: minä, ja tuo huonosti uiva torakka

Kun mietin duathlonin jälkeen seuraavaa urheilullista tavoitetta, loppuotteluun selvisi kolme vahvaa ehdokasta: uusi duathlon, Austinin marathon tai – triathlon.

Duathloneja olisi ollut lähialueilla tarjolla aivan tuota pikaa ja niihin olisi pitänyt ryhtyä harjoittelemaan heti. Olin kuitenkin kisan jälkeen selvästi levon tarpeessa ja vaikka pää panikoi (tästä makoilusta seuraa diabetes, verenpaine, ylipaino ja ennenaikainen kuolo), kuuntelin kehoa. Lähdin uudestaan liikkeelle vasta, kun se alkoi taas huvittaa – ja sittenkin kaikessa rauhassa.

Austinin marathonista keskusteltiin kotona. Puoliso kyseli, onko nyt paras aika maraton-harjoittelulle. Ei sitä kauan tarvinnut pohtia. Maratonhaave on iso ja tärkeä, mutta elämässä on juuri nyt kaikkien muutosten jälkeen paljon isoja ja tärkeitä juttuja.

Ja niin se sitten selkeni, että uima-allas huuteli nimeäni. Nyt jos koskaan oli aika katsoa, onko vanhasta akasta oppimaan uusia temppuja. Kävinhän siis uimatunneilla jo toista vuotta sitten, mutta tekniikan perusteiden jälkeen varsinainen harjoittelu jäi sikseen. Lannistuin, kun yritin itsekseni uida edes altaan päästä päähän ja mummelit painelivat porskuen ohitse molemmilta puolin. Tuntui ihan pöhköltä ajella YMCAn altaalle ja jaksaa siellä sitten kaikki kahdeksan metriä. Mutta nythän meillä on allas tuossa pihalla.

Aurinko nousee

Uuden oppiminen vaatii sisua ja nöyryyttä. Välillä harjoittelu on todella säälittävää. Altaan päissä puuskuttaessani muistelen, että olivathan ne ensimmäiset juoksunikin tavallaan säälittäviä. En tosiaan vetäissyt puolimaratonia tuosta vain. Hinkkasin vitosta pitkään ja kymppiä vielä pidempään. Niin että jos nyt on haettu kauan ensimmäistä 25 metriä, olkoon niin.

Olen viettänyt altaalla jo monta yksinäistä aamua. Kun aurinko vasta nousee, ulkona on vielä viileää (usein alle +30 C) ja aamuvirkuimmat naapurit juuri heräilevät, olen jo uskaltautunut olemaan aloittelija, heittäytynyt oppimaan jotakin. Välillä puoliso on lähtenyt mukaan ja mutissut, että ”tämä on sentään vähemmän sekopäistä kuin muut lajisi”. Myös pienemmät tyttäret viihtyvät altaalla jo kauan ennen kukonlaulua.

Vielä toistaiseksi tuntuu aivan mahdottomalta, että koskaan selvittelisin lyhimmänkään sprinttitriathlonin uintiosuuden. Mutta eipä täällä juuri nyt voi kuvitella toppahanskojakaan koskaan tarvitsevansa. Ei auta kuin uskoa mahdoton mahdolliseksi – ja valmistautua siihen huolellisesti.