Hullutteluja, Ultra-ajatuksia

Tahroja paperilla – eli kuinka ultrajuoksijan parisuhde kariutui

Koetetaan aina välillä täällä maailmalla ollessamme panostaa siihen, että lapset säilyttäisivät suomen kielen taidon ja oppisivat tuntemaan lähtökulttuuriaan. Yhden tällaisen projektin aikana kuunneltiin koko perhe Eppu Normaalia. Ja sittenpä mulla olikin korvamatona Tahroja paperilla.

Biisi soi päässä sen verran tarkasti, että kerkesin ihan pohtia ja analysoida lyriikoita. Ja ymmärsin, että siis täähän on aika surullinen tarina siitä, miten ultrajuoksu vie pariskunnan eroon.

Joskus polut vain vievät eri suuntiin.

Ensinnäkin tarinan minäkertojahan on hyvin intohimoinen ulkoilmaihminen. Siis ihan sellaisiin sfääreihin, että hän tekee ulkona sellaisiakin asioita, joita normaalit ihmiset eivät välttämättä tee. Ilmeinen esimerkki tästä on se, että kun parisuhteen toinen osapuoli saa laulussa mainitun kirjeen, hän automaattisesti olettaa, että se on kirjoitettu ulkona sateessa.

Minäkertoja itse arvelee myös, että nyt tässä uudessa elämänvaiheessa hän ei välttämättä enää edes sopeudu elämään sisätiloissa – vähän siis eksentrinen, tällainen ”vietän vuoden teltassa metsässä kuten Markus Torgeby” -tyyppinen tapaus. Ei välttämättä mikään helpoin ihminen.

Mutta tämä ei välttämättä kuitenkaan koitunut suhteen kompastuskiveksi. Pariskunta on ollut tässä suhteessa aika samanhenkinen, koska yhdessä retkeily mainitaan niin moneen kertaan, että se on selvästi ollut heille ihan keskeinen tapa viettää aikaa yhdessä.

Mutta mikä sitten koitui turmioksi? Sen toisen osapuolen juoksuharrastus. Tää yksilöidään aivan erikseen asiaksi, joka on hiertänyt suhdetta jollain tapaa ja joka minäkertojan on pitänyt antaa anteeksi. Nyt vaikuttaisi siltä, että se anteeksiantaminen ei ole ollut aivan pohjiin saakka vilpitöntä, kun ero kuitenkin tuli.

Aina yhteinen tie ei ole silkkaa vaaleanpunaista unelmaa.

Piti ihan kaivaa sanat esiin, että ymmärsin, mikä siinä juoksussa niin tökki – ihan selväänhän sitä ei sanota. Ajattelin ensin, että jos vain se toinen juoksee ja tää minäkertoja ei sitä ymmärrä. Mutta vaikuttaisi siltä, että jossain määrin on ehkä menty poluilla yhdessäkin ja buffit on hellästi jaettu, niin kuin nyt vain läheinen pariskunta voi varusteita jakaa.

Perimmäinen syy näyttäisikin löytyvän volyymista. Minäkertoja kertoo aivan uupuneensa siihen, kuinka paljon se toinen juoksee – siis painaa yhteisellä lenkillä vain täysin armotta menemään molempien nestehukkaan saakka. Siinä on koetettu pitkään pysyä toisen tahdissa, mutta minäkertojalle ultrajuoksumentaliteetti ei vain tule aivan yhtä luontevasti.

Ultrajuoksija puolestaan on ytimiään myöten intensiivinen ihminen – sellainen, jonka ensireaktio on vetää kunnon kilarit, kun asiat eivät etene hänen mielensä mukaan. Tällä samalla kiivaudella hän vaikuttaa suhtautuneen myös juoksuunsa (ja siisteyteen, mutta ei nyt keskitytä siihen). Onhan se parisuhteelle raskasta.

Silti tosi ikävää sille pariskunnan toiselle osapuolelle saada tää erokirje, kun palaa illalla myöhään kotiin selvästi yhdestä kauden tärkeimmistä kisoistaan. Minäkertoja ei halunnut osallistua tai ehkä ei ylittänyt karsintarajoja, mutta hänet oli kuitenkin kutsuttu kisoihin katsojaksi. Siinä varmaan polun varressa seisoessa häntä alkoi hirvittää joko siis ihan silkat ultrakisan kilometrimäärät tai sitten tosiaan se draivi ja palo, jolla parisuhteen ultrajuoksija tätäkin kisaa veti. Kaveri on lopultakin myöntänyt itselleen, että koska hän on kuitenkin enemmän tämmöinen myötätuuliurheilija, niin tää ihminen on enemmän kuin hän voi handlata. Näin hän on luikkinut pois vielä kun kisapäivä on ollut ihan kesken ja jättänyt kotona vain lapun pöydälle.

Joskus on vain parempi juosta pois.

En tiedä, menisikö karvan verran ylitulkinnan puolelle lukea rivien välistä hienoista kateuttakin toisen juoksumenestyksestä – mutta kyllähän kertojaminä ihan suoraan toteaa, että hänen osaltaan tuntuu, ettei ole menossa kerrassaan mihinkään. Matkassa vai nopeudessa, sitä en osaa sanoa. Mut jos nyt uskaltaa vielä olettaa, että parisuhteen ultrajuokseva osapuoli on nainen, niin kyllähän tällainen epäsuhta voi syödä miestä.

Kaiken kaikkiaan varmaan parempi kuitenkin molemmille, että päättivät jatkaa elämää erikseen. Saavat siten pitää omat elämäntapansa ja painotuksensa. Minäkertoja saa enemmän keskittyä siihen retkeilyyn ja ulkoilmaelämään, ja ultrajuoksija jatkaa voitokasta juoksu-uraa jonkun sellaisen kanssa, joka hänen intohimoisen harrastuksensa aivan aidosti ymmärtää.

*** Kirjoitushetkellä kappale on sanoituksineen saatavilla esimerkiksi täällä: https://youtu.be/msXAX6DzR8w ***

Hullutteluja, Juoksuhaaste, Treenit

Streak eli 30 päivän juoksuhaaste

Huhtikuussa halusin juosta 30 päivää perätysten. Oli ollut elämää, flunssaa ja vastoinkäymisiä. Treeni oli jäänyt vähiin ja halusin sen takaisin arkeni keskiöön. Koska en kuitenkaan ole piinkova striikkari, laadin ensin itselleni säännöt:

  • Vähintään maili (n. 1,6 km) päivässä
  • 30 päivää
  • Ei kipeänä
  • Ei loukkaantuneena

Kuinkas sitten kävikään?

***

Päivä 0: Kollega on kertonut työpaikan lähellä olevasta ulkoilualueesta. Välttääkseni juoksun kuumalla ja varjottomalla pyöräreitillä ajan lounastunnilla ulkoilualueelle. Paikka on upea! Juoksen lammen ympäri ja kävelen/juoksen polkuja, kunnes on pakko lähteä takaisin toimistolle. En uskalla sanoa aloittaneeni kuukausihaastetta, odotan yskän vastausta liikuntaan.

Päivä 1: Yskä ei hermostunut eilisestä juoksusta, joten – the streak is on! Juoksen mailin lähikaduilla illalla töiden jälkeen. Mies lähtee mukaan.

Päivä 2: Suoritan mailin pois alta heti aamusta. Juoksen lähipuistoon, kierrän siellä ympyrän ja palaan heti takaisin. Reidet olivatkin edellispäivistä vähän kipeät.

Päivä 3: Tänään lihakset muistavat, miten tätä tehdään. Juoksen 3.1 mailia, eli 5K:n hiekkatie-/polkualustalla. Täällä päin poluilla ei saa hevonkakasta pahastua, ratsastajat käyttävät traileja ahkerasti. Onneksi olen alkujani maalaistyttö, tuntuu vain kotoisalta.

Päivä 4: Takaisin ulkoilualueella lounastauolla. Löydän kauimmaisesta nurkkauksesta sopivan, suunnilleen mailin mittaisen hiekkatiekierroksen. Edelläni juoksee hyvin lyhyen hetken kaveri, jolla on todella tiukat pohkeet, ylämäessä vetävän keveä askel ja USAn maajoukkuetakki. Koetan turhaan ottaa kuvaa, hän meni jo. Melkein siis treenasin jonkun julkkiksen kanssa! Saldo noin 2 mailia.

Päivä 5: Jalkoja väsyttää, tänään on yhden mailin päivä. Jätän sen iltaan, kun ajatellaan, että puoliso tulisi mukaan. Lopulta päädyn kuitenkin juoksemaan yksin ihan vain lähikaduilla.

Päivä 6: Tänään juostaan yhdessä. Ajamme lähirannalle auringonlaskun aikaan. Tarkoitus on mennä vain maili, mutta innostumme juoksemaan melkein kaksi. Kaunista! Toisen mukanaolo auttaa pitämään tahdin rauhallisena.

Päivä 7: Lounastaukojuoksu. Juoksen työpaikan lähellä ulkoilualueella. Tänään maltan mennä vain mailin ja istun sitten hetkeksi puiden varjoon syömään. Tuntuu upealta katsella hetki palmuja ja kuunnella lintuja. Iltapäivän työt jaksaa paljon paremmin pienen luontobreikin jälkeen.

Päivä 8: Pelkään etukäteen, että juoksuputki katkeaa tänään. Yskä ja räkäisyys eivät millään hellitä, on aika tavata lääkäriä. Hän tutkii tarkasti ja toteaa, etten ole sairas. ”Reagoit johonkin”, hän arvelee ja määrää hurjan arsenaalin lääkkeitä. Tykkään lääkäristä, kun hän vakuuttaa, että omien tuntemusten mukaan liikuntaa saa jatkaa. Illalla on vähän kiire, mutta kymmenisen minuuttia ehdin silti käyttää mailiin lähikaduilla.

Päivä 9: Haaveilen juoksutapahtumasta Joshua Tree -kansallispuistossa. Siellä kuulemma riittää hiekkaa – kun ollaan siis aavikolla. Lähden lähirannalle harjoittelemaan juoksemista hiekalla. Aikaisin aamulla vesi näyttää olevan alhaalla, menen pitkin kosteaa, suhteellisen napakkaa hiekkapintaa. Lokkiparvet lähtevät lentoon edestäni. Mereen kiiruhtaa laumoittain surffareita, kauempana vedessä vilahtelee delfiinien selkiä. Aamu on taianomainen. Viisi kilometriä hiekalla on rankka rasti: kun juoksen vielä ylämäen autolle, ylämäki tuntuu hiekalla juoksemista kevyemmältä.

Päivä 10: Suunnittelen pidempää reittiä poluilla, mutta lenkki lyhenee, kun puoliso päättää lähteä mukaan. Mennään siis hevostallien tienoilla samaa trailia, jota juoksin kolmantena päivänä. Puoliso juoksee kierroksen, minä menen vielä toisenkin. Mitaksi tulee kolme mailia. Koiranulkoiluttajat huutelevat hyvän huomenen toivotuksia.

Päivä 11: Juoksen lounastunnilla työpaikan lähellä, jotta siirtymiin ei mene aikaa. Päivä on suhteellisen viileä (70 F / 21 C), mutta varjottomalla, betonisella pyöräilyreitillä tulee silti tosi kuuma. Pohkeet ja nilkat taitavat vielä tuntea juoksun rantahiekalla. Venyttelen erityisen huolellisesti ja pyydän puolisoa hieromaan pohkeita illalla. 2,7 mailia.

Päivä 12: Olen juoksemassa minimimailia aamuhämärissä – trackerin kello tallentaa aloitusajaksi 5.45. Linnut mekastavat puissa, kotikaduilla on aavistuksen sumuinen, unenomainen tunnelma. Kannan mukana pippurisumutetta ja juoksen huolellisesti vain valaistuja katuja. Illalla menen hammaslääkäriin; vähän jännittää, kuinka huomisen juoksun käy.

***

Hampaanpoiston jälkeen lääkäri ojentaa kotihoito-ohjeet. Tänään ei pidä olla aktiivinen, paperissa lukee, ja se lause jatkuu näin: ”resume normal activity in 2-3 days.” Googletan vähän aikaa selvittääkseni, mitä riskejä ohjeen uhmaamisella ottaisin. En pidä tuloksista.

Netistä löytyy kyllä tarinoita striikkareista, jotka ovat juosseet ennen ja jälkeen suurtenkin leikkausten. Päätän, ettei minun tarvitse olla yksi heistä. Hermokipu suussa ei kuulosta yhtään tavoittelemisen arvoiselta kokemukselta.

Päivittäinen juoksu on kuitenkin ollut hyvä juttu. Parina viimeisenä päivänä juoksu tuntui kehossa suunnilleen samalta kuin hampaiden pesu: ai me tehdään nyt tätä – selvä sitten. Haluan sen tunteen takaisin ja uskon, että palaan uuteen streakiin myöhemmin.

Vinkkejä juoksuputkea suunnittelevalle:

– Älä aloita juoksuharrastusta tällä tyylillä. Jos lähdet tottumattomana juoksemaan joka päivä, saat ihan varmasti polvet, nilkat, jalkapohjat tai penikat kipeiksi, ja kun vain jatkat silti sitkeästi, kuukauden päästä olet lääkärin pakeilla.

– Varustaudu. Se, kuinka monet treenivaatteet tarvitset, riippuu siitä, kuinka usein peset pyykkiä. Juoksushortsit voi ehkä käyttää toisenkin kerran, paitaa varmaan ei. Kuinka monet urheilurintsikat tarvitset?

– Vaihtelu on hyvinvointia. Voivatko jalat paremmin, jos et juokse koko ajan samoissa kengissä? Mielenvirkeyden vuoksi kannattaa nähdä vähän vaivaa uusien maisemien etsimisessä. Joskus on kiva juosta yksin ja joskus yhdessä.

– Muista maltti. Miltä tasolta lähdet liikkeelle? Millainen kokonaiskuormitus sulle toimii? Koska lepopäivää ei ole, välillä täytyy malttaa juosta kevyitä minimilenkkejä. Mitä muuta liikuntaa harrastat ohessa? Streak ei välttämättä ole paras valinta kohtaan, jossa treenataan tavoitteellisesti vauhtikisaa tai pitkää matkaa varten – tai no varsin kokenut juoksija nyt varmaan voi tehdä ihan mitä tahtoo.

– Mieti maastoja. Sanotaan, että pehmeä alusta on nivelille hellempi kuin asvaltti. Itse juoksin tarkoituksella paljon poluilla, rannalla ja hiekkateillä. Toisaalta aivan uuden tyylin aloittaminen saattaa altistaa loukkaantumiselle – ei ehkä esim. paljasjalkajuoksua tähän kohtaan, jos ei sitä ole koskaan tehnyt. Rantahiekka oli selvästi riskirajalla leikittelyä – tajusin jälkeenpäin.

– Huolla. Joka lenkin jälkeen venytellään. Ja toki olisi varmaan hyvä venytellä ja rullailla muutenkin.

– Kuuntele kehoa. Jotkut juoksevat, vaikka mikä olisi – vatsataudissa, leikkauksen jälkeen, murtuneella jalalla. Juoksetko sinä loukkaantuneena tai sairaana? Sen päätät itse. Streakin aikana saattaa kolottaa ja lihakset kipeytyä – kannattaa kuunnella, mikä tuntuu normaalilta ja mikä ei.

– Milloin juokset? Mulle lounastauot olivat hyvä varaventtiili, jonka avulla lyhyet juoksut mahtuivat arkipäiviin. Jos liikunta jäi iltaan, oli vähän levoton olo siitä, tuleehan juoksu hoidettua. Toisaalta aamulla pelotti lähteä yksin pimeille kaduille. Treenikassia voisi kuljettaa autossa mukana kaiken varalta, kun joskus minimimatkan vaatima kymmenisen minuuttia saattaa avautua päivään aivan yllättäen.

– Rentoudu ja nauti. Kun menet joka päivä, treeniohjelmaa ei tarvitse miettiä. Juokseminen on jokapäiväinen huolto, johon ei tarvitse varata paljon aikaa. Jos on aikaa ja tuntuu hyvältä, voi mennä pidemmälle. Ellei, streakin aikana pieni on kaunista ja lyhyt lenkki riittävästi.