juoksu

Yhteisjuttu: fiilingit viimeisimmältä lenkiltäni

Anu: Pari viikkoa sitten tuskailin syssyille, ettei kroppani taivu hellejuoksuihin. Vääntäydyin lenkille aamuvarhaisella, mutta silloinkin tuntui työläältä. Iltamyöhäiselläkään juoksentelu ei ollut yhtään sen mukavampaa. Helle ei näköjään ole minun juttuni.

Ihanaa, kun on kesä! Mutta tämä kuumuus...

Tänä aamuna oli mahtavaa juosta kymppi. Kun syksyn ensimmäiset merkit ilmaantuvat, ulkona juokseminen tuntuu taas kivalta. Olen niitä ihmisiä, joille illan pimeydessä hölkyttely on ihan sitä parasta.

Mutta se aamun lenkki; lähdin ihan vain muutaman kilometrin aamuhölkylle. Vesipulloakaan en ottanut, eihän sitä lyhyellä tarvitse. Intouduin kuitenkin raikkaasta aamusta niin, että seitsemän kilometrin kohdalla oli kurvattava venesatamaan ottamaan vesipisteeltä huikka. Rantamaisema itsessään antoi virtaa, ja loppumatka kulki kepeästi. Innostusta riitti vielä jälkiverryttelyyn ja pikaiseen kahvakuulailuun. Hyvä aamu, ihana lauantai!

Sirpa: Meillä satoi vettä, ensimmäistä kertaa sitten toukokuun. Ajoin kotiin tulvivien moottoriteiden halki ja riemuitsin jo valmiiksi siitä, että pääsisin sateeseen juoksemaan. Auton mittari näytti aivan uskomattomia lämpötilalukemia: +24 C! En edes jaksa muistaa, milloin viimeksi oli niin viileää – ehkä huhtikuussa?

Kotiin päästyäni sade oli laantunut laiskaksi tihkutteluksi. Kun sitten lopulta olin lähipuiston poluilla, sateesta jäljellä oli vain kaiken tukahduttavaan vaippaansa kietova massiivinen ilmankosteus. Lenkki ei ollut lainkaan niin raikas kokemus kuin olin kuvitellut!

Ilma oli silti viileä ja uudet juoksukengät keveät. Kotiin kääntyvästä kulmauksesta kurvasin tahallani väärään suuntaan ja tein yhden kiepin vielä. Oli ihanaa juosta ulkona tietäen, että käänne kohti syksyä on tapahtunut! Tulevina viikkoina ja kuukausina juoksukelit vain paranevat paranemistaan.

Katja:

Aamulla oli satanut, ja ilma oli tuntunut paksuine harmaine pilvineen syksyiseltä. Kesällä vakiona ollut juoksuasu, t-paita ja shortsit, vaihtuivat ohueen pitkähihaiseen paitaan ja caprimallisiin juoksuhousuihin. Ja vaikka viimeiset viikot oltiin siskosten kesken tuskailtu elokuun lämmöistä, iski mieleen haikeus. Kesä olisi nyt tässä.

En ollut suunnitellut lenkkiä sen tarkemmin etukäteen, kunhan nyt juoksisin reilun tunnin. Hetken mielijohteesta suuntasin askeleet metsään. Luonto ympärillä jaksoi vielä vihertää. Muutamia keltaisia lehtiä oli siellä täällä, mutta nekin olivat tippuneet lähinnä kuivuuden, ei kylmyyden takia.

Lenkkeilijöitä ja kävelijöitä tuli vastaan ruuhkaksi asti. Oivalsin, että arki on astunut elämään ja sitä on muidenkin juostava lähinnä työpäivän päätyttyä. Joku sauvakäveli reippaasti, toinen kuunteli äänikirjaa ja vastaantullut mies tervehti.

Joku itselle tuntematon nainen suuntasi varmoin askelin, valkoinen ämpäri mukanaan, syvemmälle metsän siimekseen. Tiesi varmaan kanttarelliapajan, mistä saada antimia viikonlopun pöytään.

Lähestyvää syksyä ei voinut olla huomaamatta. Metsätien varrella kanervat kukkivat valtoimenaan. Ja kun kurkin, löytyisikö mustikoita vielä, havaitsin, että myös niiden varvut olivat alkaneet saada syksyn punaa itseensä.

Kanervat kukkivat jo!

Mieleen hiipi lähestyvän talven ja tulevien pimeiden iltojen lenkit syyssateineen. Niistäkin selvittäisiin. Ja sitten taas kohta oltaisiin uudessa keväässä ja lähestyvässä kesässä. Ja sen tuomissa juoksutapahtumissa, kuten HCR:ssä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s