#korona, juoksu, mieli, Terveys, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Mikrojogging, mitä ihmettä

Kun vuosia sitten maratoneista ja muista pitkistä juoksumatkoista tuli juttuni, taisin vähän ylenkatsoa lyhyempien juoksujen kisoja. Tunnustan nyrpistelleeni, kun joku ehdotti Naisten kympille lähtemistä. Miksi lähtisin, minähän olen maratoonari.

Nyrpistelijääkin elämä näemmä opettaa.

Yhteinen kiusankappaleemme korona otti otteeseensa pääsiäisenä. Tauti itsessään meni ohitse muutamassa päivässä, mutta jälkiriesat jäivät. Viikosta toiseen olen hokenut, että ensi maanantaina alkaa uusi elämä. Silloin taatusti olen jo entiselläni. Voin taas juosta niin paljon kuin huvittaa. Muutama kilometri kulkee jo ihan hyvin, mutta vauhdista on turha haaveilla, ja pitempää lenkkiä kokeillessa rintakehässä muljuu. Vielä ei siis ole se maanantai.

Ensimmäinen koronan jälkeinen viitonen. Hurjat sykkeet, eikä vauhtikaan huimaa.
Mutta ihanaa, että edes jotenkin kulkee!

Korona iski juuri, kun olisi ollut kevään ensimmäinen ultrajuoksu. Olin siis juossut paljon. Siihen verrattuna en ole viime aikoina juossut juuri nimeksikään – ja pääsiäisestä on sentään jo jokunen tovi. Juoksutapahtumia en ole edes vilkuillut, pelkkä tietokin niiden olemassaolosta vain kiukuttaa. Sen verran masokisti kuitenkin olen, että ruokakaupasta tarttui mukaan Ruotsissa julkaistava Runner´s world. ”Maxa maran!” huutelee kansilehti.

Maksimoisinhan minä, jos pääsisin joskus kunnolla juoksuputkeen, tuhisin. Tuhinani tuoksinassa yllätyin totaalisesti, kun eteen tupsahti artikkeli ”mikrojoggaamisesta”. En googlettamalla löytänyt suomenkielistä vakiintunutta vastaavaa termiä – tarkoittaa siis, että juostaan vain ja ainoastaan lyhyitä pyrähdyksiä, mutta usein. Nekin nautiskellen ja ihan vaan juoksemisen ilosta. Ehkä jopa ilman ajanottoa tai matkan mittaamista. Pyllähdin suorastaan pepulleni moisesta.

Huomasin jumittavani artikkelissa todettuun – olisihan se siistiä ihan vaan juoksennella ja nautiskella. Kun kerran pitkää lenkkiä ei pysty hölkyttämään, lyhytkin olisi ehkä aika jees.

Outo ajatus ihmiselle, jonka aivot ovat oppineet, että lenkille ei kannata lähteä lainkaan, jos se ei kestä vähintään puolta tuntia.

Runner´s World nr 5/2022
Länsinaapurissa on jotenkin rento ote juoksemiseenkin.
Lehteä lukiessa tulee hyvä fiilis, ja samalla tulee puolivahingossa ehkä oppineeksi kieltäkin.

RW:n kolumni sai jotain outoja värähtelyjä aikaan – kävin jo kurkistelemassa veneen vaatekaappia ja varmistelin, että juoksukengät ovat reissussa mukana. Jospas siis, vaikka ihan vain lyhyelle…!

Runner´s World nr 5/2022: Karl Fredrik Mattssonin kolumni osui ja upposi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s