juoksu, mieli, Treenit, Vantaan maraton, yksinhuoltaja

Joskus on kiva juosta yksin!

Aiemmassa elämässäni tein kaikki juoksulenkit yksin. Rutiini oli yleensä sama; kun työpäivän työt oli tehty sekä arjen kiireet hoidettu ja puoliso saapunut kotiin, lähdin lenkille. Puoliso sai huokaista hetken ja minä sain aikaa itselle.

Sitten elämä kuljetti ja jäin elämään itsekseni lasten kanssa. Juoksu jatkui kuten ennenkin. Juoksin yksin, mutta toisinaan hain pidemmille lenkeille seuraa yhteislenkeistä. Myös ystävien kanssa tapaamiset olivat usein yhdessä tehtyjä lenkkejä tai mukavia porrastreenejä. Pääosin kuitenkin juoksin vuosikaudet yksin.

Nyt olen viimeiset vuodet juossut ja liikkunut pääosin toisten seurassa. Omia yksin tehtyjä lenkkejä toki matkaan mahtuu, mutta kun en ole koronakurimuksissa tähdännyt juurikaan mihinkään tapahtumiin, on treenaaminenkin muuttanut muotoaan. Liikkumisesta on tullut yhteistä kivaa.

Eilen illalla kuitenkin juoksin yksin. Muistelin edellistä pidempää 17 kilometrin juoksulenkkiäni, pyörittelin kännykkää kädessäni ja pohdin käynnistäisinkö äänikirjan. Päätin kuitenkin olla hetken ihan yksin. Ilman ulkopuolisia ärsykkeitä, ilman ääniä. Kuuntelin vain tuulen suhinaa, aistin lähestyvän kesän tuloa ja annoin ajatuksien vain olla.

Koska tavoitteena on jälleen säännönmukaistaa omaa juoksua syksyn maratonia varten, tulee kesästä omien juoksujen ja yhdessä liikuttujen kilometrien sekamelskaa. Kiva kuitenkin huomata, että yksinkin juoksemisesta nauttii. Silloin vauhti on oma ja voi rauhassa uppoutua ajatuksiinsa ja antaa jalkojen viedä sinne, minne ne sillä hetkellä haluavat.

Mukavia juoksulenkkejä – yksin – ja yhdessä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s