#korona, polkujuoksu, Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen

Trooppisilla yöpoluilla – Capt’n Karl’s Pedernales Falls

Kovimmat kaverit jäivät vielä pitkäksi toviksi pimeään, kuumaan metsään juoksemaan, kun me puolison kanssa jo suuntasimme kotiin. Pysähdyimme puiston sisällä leväkkeelle ihastelemaan majesteettista tähtitaivasta. Kaukana kaupungin valoista Texasin tähtien täplittämä taivas levittyi mahtavana ja mustana yllemme. 60K-kisan juoksijoiden otsalamput välähtelivät polulla puiden lomassa. Monet näyttivät olevan 30K-mittaisen kiepin toisella kierroksella, ja olivat saaneet mukaansa vauhdittajan. ”Good job you guys”, hihkaisin metsään otsalampuille.

Valmista tuli!

Oli i-ha-naa olla live-kisassa, yhdessä muiden ihmisten kanssa. Kaikilla taisi olla aika sama tunnelma, ja ihmiset olivat hurjan ystävällisiä. Pidempien matkojen juoksijat tulivat osan matkasta myötäpäivään samaa reittiä, jota me 10K / 20K -juoksijat kiersimme vastapäivään. ”Good job”, ”looking good, runners” ja ”go get it” olivat tavallisia tervehdyksiä. Kun valoa vielä riitti, joku myös kehui raidallisia kompressiosukkiani. Polkujuoksijat ovat mahtavaa sakkia!

Oikeastaan vasta siellä polulla hoksasin, että olin sekä yö- että polkujuoksukisassa ensi kertaa. Treenasin muutama vuosi sitten öiselle maastopuolikkaalle, mutta sain viime tipassa ankaran influenssan. Tähän kisaan en sen kummemmin edes harjoitellut, ilmoittauduin vain innoissani mukaan, kun mahdollisuus tuli. ”Kunhan juoksentelen”, suunnittelin. Juoksentelen onnellisena siitä, että saan täysin rokotettuna juosta oikeassa kisassa. Mutta toki kisatunnelma sitten vei mukanaan, enkä kuluttanut matkaan ollenkaan niin paljon aikaa, kuin olin luullut.

Kohta mennään! Tässä kohtaa vähän jännitti. Vyölaukussa pömpöttävät kännykkä ja otsalamppu, nesteytykseen riitti käsipullo.

Pedernalesin kisa oli myyty nopeasti loppuun, joten polut olivat täynnä väkeä. Tejas Trails -yrityksen järjestämät Capt’n Karl’s -kisat ovat sarja yöjuoksuja, jotka järjestetään kesäkuukausien aikana Keski-Texasin luonnonpuistoissa. Se, että juostaan nimenomaan yöllä, on sekä hauskaa että käytännöllistä. Etenkin loppukesän kuumimpina päivinä poluilta kannettaisiin väkeä paareilla aivan urakalla, jos 60K-juoksijat päästettäisiin metsään päiväsaikaan.

Tänä vuonna Covid-varotoimena vältettiin massalähtöä. Juoksijat valitsivat itselleen lähtöikkunan ja kävivät noukkimassa kisapakettinsa vain hetkeä ennen. Matkaan sai lähteä jo neljältä. Osa kilpailijoista halusi juosta valoisalla, mutta kisarapsojen perusteella moni on myöhemmin katunut valintaansa. Pimeä on sittenkin pienempi vastus kuin kuuma.

Itse valitsin taktisesti kello kahdeksan lähdön: näin sain juosta osan matkasta ilman otsalamppua, mutta puolimatkan jälkeen aurinko laski ja ilma alkoi viilentyä. Lähtiessä mittari näytti +31 C, maaliin palatessa elohopea ylsi enää hädintuskin +29 C:hen. Viimeinen maili oli lämmön puolesta jo melkein mukava, mikä toki saattoi johtua myös siitä, että neljän mailin (6,5 km) kohdalla olleella huoltopisteellä suloinen pieni tyttö roiski säiliöstä päähäni ihanaa, jäisen kylmää vettä.

Helppokulkuinen osuus pitkin puiston aidanreunaa, kuvan etualalla Keski-Texasille tyypillistä huokoista kalkkikiveä.

Alkumatkasta 10K-reitti kulki yhtä matkaa 5K-juoksijoiden kanssa. Ohittelin kävelijät – jotka ehkä kuntoilivat pidempää matkaa juoksevaa ystävää tai puolisoa odotellessaan. Sitten seurailin erään nuoren naisjuoksijan selkää. Menimme aika lailla samaa tahtia ja oletin, että juoksemme molemmat kymppiä. Hämmästyin, kun hän kääntyikin vitosen reitille kohdassa, jossa polut erkanivat. Pian eteen tuli mäki, joka talvisemmissa olosuhteissa olisi kelvannut laskettelumäeksi. Mäkeä kävellessäni ehdin aloitella geelipaketin, jonka lopettelin muutamaa mailia myöhemmin – tämä osoittautui täydelliseksi tankkausstrategiaksi.

Mäen laella ohitin toisen juoksijan ja vaihdoimme muutaman sanan. ”Well, that was a hill!” minä päivittelin, ja hän oli samaa mieltä, raaka nousu. Tämän juoksijan kanssa leikimmekin sitten hippaa lähes koko loppumatkan, toinen toistamme ohitellen. Pimeän tultua oli tavallaan kiva tietää, että lähellä on joku. Maalissa yritin vielä etsiä häntä kiittääkseni juoksuseurasta, mutta pimeässä en enää tätä juoksijaa löytänyt – tai ehkä hän olikin 20K-juoksija ja lähti saman tien toiselle kierrokselle.

Puoliso kävi odotellessaan vesiputouksilla katsomassa auringonlaskua.

Maasto oli suurimmaksi osaksi joko ankaran teknistä kivikkoa tai sitten heinikkoon tallattua syvää polku-uraa. Piti valita: sitä saattoi juosta joko kapean uran pohjalla tai montakymmentä senttiä korkeammalla, uran kapealla reunalla. Kun aurinko pian huoltopisteen jälkeen laski, aloin paikoitellen pelätä nilkkojeni puolesta sekä urissa että kivikoissa. Pitkämatkalaisia tuli vastaan ja hypin välillä heinikkoon antaakseni heille tietä. Onneksi vasta jälkikäteen joku tuli puhuneeksi siitä, että tämä maasto vilisee kalkkarokäärmeitä – itse olin tullut ajatelleeksi vain punkkeja. Onneksi olin viime hetkellä vaihtanut jalkaan pitkät juoksusukat.

Kaiken kaikkiaan Tejas Trails pisti pystyyn aivan mahtavan kisan. Reitti oli merkitty huolellisesti ja kaikki vapaaehtoiset olivat superystävällisiä. Juostuani hengasin vielä maalialueella täyden palvelun huoltopisteellä, napsin sipsejä ja harkitsin suolakurkkuja. Puoliso oli käynyt katsomassa auringonlaskua vesiputouksella ja meillä kesti tovi löytää toisemme. Ei kyllä ollut mikään kiire, kuuntelin trubaduuria, kannustin viimeiselle kierrokselle lähteviä ja nautin tunnelmasta. ”Kuule, ehkä se 30K voisi olla mun matka ensi vuonna”, puhelin puolisolle, kun ajelimme kohti kotia halki öisen Texasin.

Maalialueella

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s