Muu elämä, Teksas/ulkosuomalainen

Tundratunnelmia Texasista

Muutama viikko sitten haikailin blogissa, ettei Texasissa pääse hiihtämään. Pitäisi olla varovaisempi sen suhteen, mitä toivoo. Tällä viikolla hiihtokelit olisivat kyllä olleet kohdillaan – jos talosta vain olisi löytynyt sukset ja jos ladulle olisi lähtenyt suoraan kotiovelta. Autoillahan täällä ei ole voinut. 

Oikeasti viikko oli rankka. Suomalaiselle tilanne ehkä avautuu, jos ajattelee, että olisi kesäkäyttöön tarkoitetulla mökillä ilman talvivaatteita, kun ulos iskisi viikoksi -15 asteen pakkanen. Auto jäätyisi hankeen ja putket seinään, lämmitys ei riittäisi pitämään kylmää loitolla eikä tönössä olisi minkäänlaista tulisijaa. Lähes trooppisiin oloihin tottuneille tämä tällainen oli traumaattista. Yhteiskunnan palvelutkin suljettiin kauppoja myöten.

Palmu mahtoi järkyttyä.

Viime viikonloppuna omassa ohjelmassa olisi ollut pitkästä aikaa kunnon pitkis. Kun elämä alkoi yhtäkkiä muistuttaa telkkarin selviytymisohjelmaa, urheilu jäi kuitenkin taka-alalle. Triathlon-ryhmässä naureskeltiin vielä hauskalle meemille, jossa ihmisiä muistutettiin, että ulkona rehkiminen kylmissä lämpötiloissa on vaarallista ja sellaista tulisi välttää – ja juoksijoidenkin tulisi laittaa pipo päähän, kun he kuitenkin juoksisivat. Yksi ryhmäläinen kävikin juoksemassa hankiaamuna mailin ja julisti somessa, että se olikin sitten rankin maili ikinä. Sitten heiltäkin meni sähköt ja aika meni juoksemisen sijasta sen pohtimiseen, kuinka vessat vedetään, kun vettä putkistoon nostava sähköpumppu ei toimi.

Maastopyöräilyryhmässä puolestaan haaveiltiin kylmän koittaessa, kuinka kivaa olisi tulevina päivinä ajaa jään ja lumen koviksi tamppaamilla poluilla, varsinkin kun kaikki sunnuntaipyöräilijät jäisivät kylmän pelossa kotiin. Todellisuudessa tämäkin ryhmä hiljeni hyvin pikaisesti – mm. siksi, että ihmisten kännyköistä loppuivat akut ja verkot kaatuilivat, mutta myös siksi, ettei paikallinen luonto kestä näin ankaria talvioloja. Polut täyttyivät jään ja lumen alla taipuneista puista ja katkenneista oksista, eikä sen paremmin maastopyörä- kuin haikkipoluillekaan ole kenelläkään mitään asiaa, ennen kuin tuhoja on päästy raivaamaan.

Jääsateen jälkeen.

Itselleni viikon ainoat aktiivisuusaskeleet kertyivät koirien kävelyttämisestä – eikä niitäkään edes kello mitannut, kun siitä loppui akku. Pikkukoiramme teki hommasta hyvin helppoa: hän juoksi ovesta kolme askelta, teki asiansa ja kääntyi ympäri. Hoidossa olevaa isoa koiraa oli sen sijaan pakko vähän ulkoiluttaa. Katukäytäviä tai teitä ei täällä tietenkään aurata, hiekoiteta tai suolata – ei sellaiseen ole kalustoa eikä ehkä edes osaamista. Liukastelimme koiran kanssa korttelin ympäri niin monta kertaa, että akillekset jo vähän hermostuivat. Puolison kanssa huomasimme keski-ikäisten kroppiemme kertovan, että talvikävelyasento on toisenlainen – eikä sitä ollut vuosiin harjoiteltu.

Tätä kirjoittaessani ulkona on viimein kaunis kevätkeli ja sisällä tunnelmat toiveikkaita. Jäät tippuvat räystäistä, puista ja pensaista. Sähköt alkoivat pysyä uudelleen päällä ja talo lämpenee hiljalleen. Valutimme putkista vettä koko viikon ja vaikuttaisi siltä, etteivät ne jäätyneet. Saimme pyykkikoneen päälle ensimmäistä kertaa moneen päivään, ja elämä alkaa vähitellen tuntua normaalilta. Ehkäpä tuonne ulos jo huomenna uskaltaa juoksemaan.

Ison koiran aamukävely

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s