muut lajit, Pyöräily, Teksas/ulkosuomalainen

Maastopyörät, nuo subtrooppiset sukset

Sanovat keski-ikäisyyden merkiksi, kun murtomaahiihto alkaa maistua. Joko Suomi keski-ikäistyy vauhdilla, vähälumiset talvet ovat tehneet ihmiset nostalgisiksi tai pandemian sulkemilla liikuntapaikoilla on vaikutuksensa: somen perusteella kaikki hiihtivät Suomessa viime viikolla. Siskot puolisoineen ja lapsineen suihkivat latuja tottuneesti, vanhat koulukaverit kaivoivat vintin perukoilta muinaiset Järvisensä ja tyttärien entisten leikkitovereiden äidit jakoivat latujen varsilta pirtsakoita selfieitä.

Siskon hiihtoladuilta.

Oikeasti yhtenä päivänä selvittelin, missä täällä pääsisi hiihtämään. Luisteluhan nimittäin kyllä onnistuu, sisähallissa. Kai nyt joku on jonkun hiihtoputken rakentanut Texasiin? Selvisi, että lähialueilla on kyllä ollut riittävän kahjo yrittäjä, mutta ilmeisesti asiakaskuntaa ei ole ollut riittävästi. Ja viilennyskuluthan ovat varmasti kesäkausina olleet omaa luokkaansa.

Tällä hetkellä Texasista näyttäisi löytyvän vain paikka, joka lumettaa sisätilamäkeä. Arvostelujen perusteella sen laskemisesta saa pulittaa monta kymppiä ja sittenkään mäki ei ole liukas. Pitäisi lähteä naapuriosavaltioihin, että löytäisi hiihtoladun.

Hiihtämisen sijasta olemmekin puolison kanssa keskittyneet maastopyöräilyyn. Pinkaisimme poluille perjantai-iltana heti, kun työläppärin sai laittaa kiinni. Kävimme tarkistamassa maastoon rakennetun uuden polun, jota somessa oli rummutettu koko viikko.

Jyrkkä alamäki, tiukka ylämäki. Ei muuten näytä kuvissa yhtään niin jännältä kuin luonnossa.

Ehdimme harmillisesti pyöräillä ehkä vain vajaat kolme varttia, ennen kuin pimeä jo laskeutui. Emmimme vielä yhden polkureitin suulla, lähteäkö kierrokselle, mutta tiesimme, että siellä on vastassa kivikkoa ja juurakkoa. Pimeässä reitti olisi varmasti ollut haastava.

Viime viikolla pyöräilypäiviä oli vähän, sillä paikalliseen maastopyöräilyetikettiin kuuluu, ettei reiteille lähdetä sateen aikana eikä heti sen jälkeen. Ilmeisesti tavoitteena on suojella maastoa – tiukasti napitettu pyörän rengashan jättää mudassa sutiessaan jälkeensä aika topakan pikaeroosion.

Joskus ollaan puolison kanssa naureskeltu, että jos Suomessakin mentäisiin ajamaan vain rutikuivaan metsään, ei monta kertaa vuodessa tarvitsisi maastopyörää ulkoiluttaa. Mutta Austinin alueen maasto on tiukalla kulutuksella ja lähtökohtaisesti haavoittuvaa, kalliotkin haurasta kalkkikiveä.

Pari viikkoa sitten päästiin ylittämään pyörillä tämä virta!

Paikalliset pyöräilijät ovat muutenkin tiukkoja säännöistä. Jumituin perjantaina ylämäkeen, joka loivan nousun jälkeen päättyy jyrkkään kiveen. Siitä kohdasta olisi varmaan tarkoitus joko tulla hypäten toiseen suuntaan tai painella nätisti ylös isolla renkaalla / sähköavusteisella pyörällä. Kun minun matkantekoni tyssäsi ihan reisilihasten heikkouteen, perässä tullut puoliso joutui ohjaamaan oman pyöränsä polun sivuun. Eikös siihen välittömästi osunut joku tosipyöräilijä, joka ohi kiitäessään ryhtyi äkäisesti sättimään: ”Pysytään poluilla! Sulkevat paikat kaikilta jos ajellaan missä sattuu!”

Lumikateus varmaan pian sulaa meidän ulkosuomalaistenkin mielistä, kun täällä alkaa olla lämmintä ja pohjolassa ei. Postailen sitten somen täyteen kuvia naapuruston uima-altaalta. Onneksi sillä välin on tämä maastopyöräily, johon keski-ikäisyyttään voi suunnata. Ja välineurheilu! Sillä esimerkiksi pyöriähän ei naisella voi olla koskaan liikaa, vai mitä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s