#korona, Juoksuhaaste, Teksas/ulkosuomalainen

Juoksuputkessa

Runner’s World -lehti yllyttää yhteisöään muutaman kerran vuodessa liittymään juoksuputkelaisten joukkoon. Yksi putkista on joskus talvella, toinen kesän korvilla. Tällä kerralla liityin mukaan. Meillä ei täällä järjestetä vieläkään kisoja, joten kaikenlaiset haasteet ovat hyvä tapa pitää motivaatiota yllä. Juoksin siis Memorial Daystä (25.5.) itsenäisyyspäivään (4.7.), viisi viikkoa, yhteensä 41 päivää.

Aiemmista yrityksistä viisastuneena tiesin, että juoksuputken aikana jatkuvasti kertyvä rasitus pitää ottaa alusta alkaen huomioon. Kun lepopäivät puuttuvat, edellisestä rasituksesta on ehdittävä palautua joka päivä, jotta putken saa kunnialla ja vammautumatta päätökseen. Tarvittaessa väliin voi toki rakentaa ns. striikkarin välipäivän, eli juosta aamulla ja seuraavan kerran vasta seuraavan päivän illalla.

Tämä luuppi tuli viikkojen aikana varsin tutuksi.

Omat tavoitteeni olivat tällä kerralla vaatimattomat. Lähinnä halusin rakentaa kevään sairasteluissa rapistunutta peruskuntoa – ja päästä ulos talosta. Useimpina päivinä juoksin vain minimin, eli yhden mailin. Kun pidensin matkaa, pysyin aika uskollisesti siinä säännössä kiinni, että matka kasvaa vain 10 % viikon kokonaisrasitukseen nähden. Vauhtileikittelyt jätin näiden viikkojen aikana suosiolla sikseen – paitsi silloin, kun teini lähti mukaan juoksemaan ja ilmoitti, ettei ”ole mitenkään fyysisesti mahdollista edes juosta noin hitaasti”.

Tyypillisesti ponkaisin liikkeelle heti herättyäni. Suoraan aamujuoksun jälkeen hain koiran pitkälle kävelylle, sillä myöhemmin päivällä hänenkin ulkoilunsa rajoittuivat kuumuuden vuoksi lyhyihin piipahduksiin pihalla. Tunnustin alusta alkaen, että säännöllisen kävelyn merkitys sykkeen ja kunnon paranemiselle saattoi olla jopa merkittävämpi kuin lyhyen joka-aamuisen juoksun – mutta toisaalta juoksun merkitys pääkopalle oli suuri.

Juoksemisen ohessa myös uin, pyöräilin ja ulkoilin perheen kanssa, ja sykemittari uskollisesti raportoi aina seuraavana aamuna, oliko rouva ehtinyt palautua oheisharjoituksistaan. Pitkä uintiharjoitus illalla töiden jälkeen tyypillisesti pisti seuraavana aamuna sykkeet sekaisin.

Oheisharjoituksiin kuului mm. melontaa ja jousiammuntaa nuorison kanssa.

Juoksuputken välittömät hyödyt olivat ilmeiset: koira oppi muutamassa päivässä rakastamaan uutta aamurytmiämme, oma päivä lähti hienosti käyntiin, yöunet paranivat ja mieli virkistyi. Viiden viikon aikana myös keskisyke alkoi hiljalleen tulla alaspäin. Opin, mitä vauhtia on mentävä, että se pysyy aisoissa ja vähitellen saatoin sitten mennä vähän kovempaakin.

Jotkut suosittelevat virkistämään juoksuputkia reitin vaihteluilla. Itse hinkkasin sinnikkäästi asuinaluettamme kiertävää miltei mailin mittaista luuppia päivästä toiseen. Vaikka en siis useinkaan nähnyt mitään jännittävää, sain kasaan kivasti vertailukelpoista dataa. Aloin kierrellä muualla vasta, kun rupesivat juuri sen luupin varrella kunnostamaan katua ja jouduin reitillä pujottelemaan rakennusjätteen ja betoniporsaiden keskellä.

Villi luonto pyrkii joskus aamulenkeillä lähelle. Jälkikäteen mietin, miksi aikuinen peura hengasi noin lähellä korppikotkaa – ja mitä korppikotka oikein söi aamupalakseen.

Varsinaisia haasteita kohtasin tällä kerralla vähän. Alkupuolella putkea hankin jännitystä peliin potkaisemalla varpaan kipakasti takorautaiseen tuolinjalkaan. Muutaman päivän pohdin, murtuikohan se – mutta ei ainakaan pahasti, sillä se antoi juosta, vaikka olikin vähän arka ja turvoksissa. Jossain puolivälin kieppeillä sain pyöräilemällä pohkeet muikeasti jumiin ja ratkaisin tilanteen tilaamalla elämäni ensimmäisen foam rollerin. Ehkä kaikista tasaisimmin haasteena pysyi pyykkäys – jos meinaa putkeilla, ei haittaa jos kaapissa on tarjolla hulppea valikoima rekvisiittaa.

Juoksuputki päättyi 4. heinäkuuta. Leikittelin ajatuksella, että jatkaisin saman tien striikkaamista. Yllätyksekseni perhekin yhteen ääneen luetteli havaitsemiaan hyötyjä ja lämpimästi kannusti jatkamaan. Otin kuitenkin lopulta tauon, monestakin syystä – mutta etupäässä siksi, etten halua kokea painetta pitää putki hengissä, ja siksi juosta sellaisenakin päivänä, kun se ei ole hyväksi tai järkevää.

Mutta ehkä minusta tuli satunnainen striikkari, ja mielelläni jatkossakin heittäydyn mukaan Runner’s Worldin haasteisiin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s