Uncategorized

Olemmeko persoonallisuuspiirteidemme vankeja, myös juostessa?

Olemme paljon keskustelleet ja kirjoittaneetkin siitä, miten me siskokset olemme erilaisia luonteiltamme ja ”juoksupersooniltamme”. Yksi on hiljaisempi vetäytyjä, toinen sosiaalisempi elohiiri ja kolmas puolestaan kunnianhimoisemmin tavoitteisiin katsova.

Oma luonteenpiirteemme heijastuu selvästi siihenkin, mitä harrastamme, minkälaisista treeneistä nautimme tai millaisiin kilpailuihin kulloinkin itsemme haastamme. Itse juoksen mieluiten yksin metsässä, pikkusiskoni painelee duathlon- ja triathlonrintamalla ja isosiskoni on suuntautunut maraton- ja ultrajuoksuun.

Persoonallisuuspiirteistä ja liikunnasta on toki kirjoitettu paljon, mutta en ollut pitkään aikaan pysähtynyt ajattelemaan asiaa, ennen kuin siskoni jakoi aihetta käsittelevän, mielenkiintoisen artikkelin.

Ehkä hieman karrikoiden ajateltuna siinä, missä ekstrovertit ovat reippaita ja ennakkoluuloisia kokeilijoita, introvertit testaavat, varmistavat ja seuraavat hetken sivusta.

Introvertit nauttivat juoksemisesta. Etenkin pitkän matkan juoksemisesta. He nauttivat myös fillaroinnista. Uinnista. Melonnasta. Seinäkiipeilystä ja keskittymisestä joogaan.

Itse introverttina tunnistan litaniasta itseni. Uusien asioiden kokeilussa pitää myös aina ensin voittaa oma ”näkymätön rimakauhu”. Asiat kyllä sujuvat, kun ensimmäisen esteen – aloittamisen ja yrittämisen on saanut käyntiin. Ja lopulta on ihan voittaja olo, kun koitoksesta on selvinnyt – ja se on ollut vieläpä kivempaa, kuin alunperin kuvitteli.

Ja samoin kuin tavoitteemme, myös variaatio siinä, haluammeko me siskokset juosta yksin vai ryhmässä vaihtelee. Ekstrovertit ihmiset toimivat mieluummin osana isompaa ryhmää. He nauttivat treenien vaihtuvuudesta. Heidät löytää Ironman-kisoista sekä juoksuseuroista.

Introverttina hakeudun helpommin lenkkeilemään yksin, mutta kun saan itseni liittymään ryhmäjuoksutapahtumaan, sujuu sekin.

Löydän itseni toisinaan myös ohjaamasta polkujuoksuja, mutta se on varmaan sosiaalisista juoksuista introvertimmalle soveltuvimpia lajeja, kun ei tarvitse kuin juosta pötkössä peräkanaa metsässä. Siinä ei montaa katsekontaktia vaihdeta saati puhuta. Ryhmän hyöty on myös se, ettei metsään tarvitse myöskään eksyä – tai ei ainakaan ole yksin sillä hetkellä.

Ja onhan se toki niin, ettei toisaalta kukaan meistä ole täysin ekstro- tai introvertti, vaan kaikista meistä löytyy molempia piirteitä. Asetumme vain persoonallisuuden mukaan eri kohtiin ekstro- ja introverttijanaa sen mukaan, mikä persoonallisuuspiirteissämme painottuu eniten. Ja jotkut ovat myös tilanteen mukaan toiminnan valitsevia ambiverttejä. Siinä missä minä näen rapakon takana asuvan pikkusiskoni aurinkoisena ekstroverttina, saattavat hänen maamiehensä pitää häntä hyvinkin jäyhänä introverttina.

Mutta olipa se persoonallisuuspiirteemme mikä tahansa, olemme taipuvaisia valitsemaan ja painottamaan luonteenpiirteelle omimmaista tyyliämme myös liikunnassa. Niinpä samansuuntaiset ihmistyypit hakeutuvat helposti samanlaisten harrastusten pariin.

Vaikkei omaa aivokemiaansa voi muuttaa, voi treenimuotojen ja erilaisten kisojen kautta persoonallisuuttaan kehittää. Emme siten ehkäpä olekaan niin persoonallisuudelle vankeja, kuin ensin voisi ajatella. Persoonallisuutemme muuttuu ja muovautuu – ja hyvä niin!