mieli, Muu elämä, Terveys, Uncategorized, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Haaveita harmoniasta

Unelmaelämässäni istuisin nyt pienen saaren kalliolla katselemassa ulapalle. Näkymä avomerelle olisi esteetön, tuijottelisin meren pintaa ja kuuntelisin aaltojen huminaa. Tuuli tuivertaisi hiuksiani, minulla olisi sininen sadetakki ja hörppäisin nautinnollisesti teetä. Kevyt tihkusade ropisisi emalimukin pintaan.

Todellisessa elämässä kiire vie paikasta toiseen. Istumatyö tuntuu alaselässä ja pitkät työpäivät kivistävät päätä. Virkanimikkeeni kohdalla lukee, että tavoitettavissa 24/7, ei työaikalain piirissä. Se on vähän kuin palomiehellä, jonka saappaat ovat lähtövalmiudessa koko ajan. Vaikka siis olenkin valkokaulusbyrokraatti ja toimistohiiri.

Kun tarpeeksi ääripäähän mennään, väsymys muuttuu normaaliksi olotilaksi. Kroppa käy ylikierroksilla ja energiaa virtaa enemmän itsestä ulos kuin sisään. Tämän ajan hektisessä maailmassa arki ja vapaa sekoittuvat iloisesti. Pitäisi olla energinen ja aikaansaava koko ajan.

Väsymykseenkin turtuu ja sen kanssa oppii elämään. Vaikka elämäntavat olisivat hyvät ja liikkuisi ahkerasti, oravanpyörässä voi tulla stoppi. Huomaakin, ettei tässä nyt niin hyvin voidakaan. Itselläni hälytyskellot  alkavat kilkattamaan siinä kohtaa, kun huomaan, että juokseminen ei maistu. Rakas harrastus, joka yleensä tuo sitä hyvää energiaa, ei yhtäkkiä enää houkutakaan.

Kun energiat ovat vähissä ja arki painaa, harmoniaa tulee haettua hätäpäisistä hetkistä.  Nopea kahvikupillinen taivaallisen hyvää kahvia, ja taas samaa vauhtia eteenpäin. Pikainen rentoutuminen keinutuolissa 13 tunnin työpäivän jälkeen, sitten äkkiä pää tyynyyn ja huomenna sama rumba uudestaan. Hyvinvointiblogien pikaselaamista, elämäntapaohjeiden kahlaamista ja ruokavalion säätelemistä.

Ehkä suurin oivallukseni on ollut se, että tahtia täytyy tietoisesti hiljentää. En enää mene seitsemäksi töihin, jos voin mennä yhdeksäksi – päivä venyy iltakokouksineen joka tapauksessa iltamyöhäiseen. Käyn kävelemässä tai juoksemassa kesken työpäivän, vaikka lounastauolla. Kaikille se ei onnistu, mutta minulle onnistuu.

Uskon vahvasti siihen, että liikunta muokkaa kehon lisäksi myös mieltä. Itse muutun sietämättömäksi riivinraudaksi, jos en pääse hikiliikkumaan. Vaikka arjen kiireessä useinkin tuntuu siltä, että aikaa ei ole, kyllä sitä oikeasti on. Eilen juoksin aamulla puoli tuntia juoksumatolla. Illalla teki mieli lähteä koiran kanssa ulos lenkille, joten juoksimme leppoisan vitosen. Ihan vaan, koska tuntui hyvältä!

Koko maailma tuntuu nyt kohkaavan Robin Sharmanin opeista: herää aamulla anivarhain, jos haluat olla muuta ihmiskuntaa parempi. No, satun olemaan aamuvirkku, mutta en kyllä koe olevani kovinkaan erityinen. On aamuja, jolloin hölkytän juoksumatolla jo kuuden pintaan. On myös aamuja, jolloin vaivalloisesti herään seitsemältä huutelevan herätyskellon ääneen.

Itselleni aamuheräilyt sopivat. Koska en kuitenkaan ole Sharmanin oppien mukainen ”parempi ihminen”, käytän aamuni miten huvittaa. Joskus hölkytän hetken juoksumatolla, joskus jätän hölkyttämättä. Näin syyshämärissä nautin siitä, kun voin heti herättyäni sytyttää kynttilän. Katselen sen kajossa merelle ja kuulostelen tyhjän talon äänettömyyttä.

Ehkä olen jollain tapaa oppinut kuuntelemaan, mitä keho ja mieli kaipaavat. Se on jo hyvä se!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s