Duathlon, Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen, Treenit

Kisapaniikkia

Tiiättekö sen tunteen, kun on itse asiassa valmistautunut ihan hyvin, mutta noin viikko ennen kisaa alkaa kuitenkin epäillä itseään, treeniään, kuntoaan, kisamotivaatiota ja kaiken olevaisen perimmäistä järkevyyttä?

Olen viikon päästä menossa juoksemaan ja pyöräilemään. Kävin katselemassa tapahtuman sivuilta viime vuoden tuloksia saadakseni paremman käsityksen siitä, mitä on odotettavissa.

Duathlon, johon olen menossa, järjestetään triathlonin kylkiäisenä. Normityypit tekevät avovesiuinnin (500 m), pyöräilyn (20K) ja juoksun (5K). Uintiosuus jää siis sprinttitriathlonin normipituuksista vähän vajaaksi. Lisäksi järjestetään myös vaihtoehdot 5K, 10K, swim+run, swim+bike ja se mun valinta, run+bike+run (5K + 20K + 5K).

Juoksua Tyynenmeren rannalla

Viime vuonna hitainkin sammakkouimari on näköjään selvitellyt uintiosuuden nopeammin kuin duathlonistit ensimmäisen juoksunsa. Duathlonisteja kaiken kaikkiaan on ollut parisenkymmentä. Kun pääsen pyörän selkään, olen siten koko tapahtuman viiden viimeisen osanottajan seurassa. Tämä on ihan hyvä tiedostaa etukäteen: en ole sinne menossa ketään muuta kuin itseäni voittamaan. Jos vain selviän maaliin, pokaali on mun.

Sitten on tämä säätekijä. San Marcosiin on tällä hetkellä ennusteilla 98 F / +37 C kisapäivälle. Koko edeltävä viikko on silkkaa auringonpaistetta, joten ihan hirveä ilmankosteus siellä ei välttämättä ole, mutta saattaa toki silti ollakin. ”Tuntuu kuin” -lämpötila voi kosteudessa olla helposti viitisen astetta enemmän.

Juoksemaan lähdetään aamulla klo 7.30, mikä on vähän turhan myöhään. Vaikka yöllä olisikin ollut vähän viileämpää, tuolloin on jo lähempänä 80 F / +27 C. Puolisen tuntia juoksua, tunti pyöräilyä ja yhdeksän maissa, kun se toinen juoksuosuus alkaa, jaloissa painaa ja vesipullot ovat tyhjiä, on aurinkokin jo ihan tosissaan porottamassa niskaan.

Olen toki aivan tarkoituksella juossut lämpimillä keleillä jo hyvän aikaa. Silti noissa lämpötiloissa ei sitten enää tehdä ennätyksiä, jos niitä nyt muutenkaan oltaisiin oltu tehtailemassa. Joten mikäs se olikaan tämän tarinan järki… DNS?

Pyöräilyä Ladybird Lakella

Kun puoliso ja lapset tänä keväänä olivat vielä Kaliforniassa ja minä melkein kolmisen kuukautta yksinäni Austinissa, kerkesin parhaimmillaan käydä juoksemassa / pyöräilemässä / salilla kahdesti päivässä. Juoksun ja pyöräilyn lisäksi olen kävellyt ja patikoinut, tehnyt voimatreeniä, joogaa ja spinningiä, välillä kuusi päivää viikossa. Monipuolinen treeni on selvästi parantanut myös silkkaa juoksukuntoa, eivätkä rasitusvammat ole nostaneet päätään samalla tavoin kuin pelkän puolimaratontreenin aikana ovat tavanneet tehdä. Olen nähnyt uutta kotikaupunkia, tutustunut uusiin ulkoilualueisiin – ja nauttinut!

Kun koko kevään kuitenkin treenasin, kai tämä kunto pitää käydä katsastuttamassa ja tsekata, mihin se riittää – vaikka nyt vähän hirvittää? Vaikka se tulos sitten olisi teksasilaisen kesäduathlonin vihonviimeinen sija.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s