Teksas/ulkosuomalainen, Treenit

Howdy from Texas!

Elämä yllätti ja siirryin työpaikan perässä Kaliforniasta Teksasiin – pysyvästi, jos kaikki menee hyvin ja tilapäisesti, jos ei. Niin tai näin, nyt olen asunut kaikki neljä päivää Austinin liepeillä.

Juoksumatolla

Ennen kuin tästä kaikesta oli mitään tietoa, suunnittelin, että seuraava lappujuoksuni olisi ollut oman kylän 5K itsenäisyyspäivänä Redondo Beachilla. Haaveilin heittäväni tähän väliin tiukan vk-jakson ja lyöväni tutulla reitillä vanhat ennätykseni.

Kun siirto varmistui, aloin kaiken muun valmistelun ohella tietysti tutkia, missä ja milloin juoksisin. Kai sieltä joku heinäkuinen 5K löytyisi? No ei.

Täällä on kuulemma kesäkuukausina tasaiset 100-112 F (38-45 C), joten kukapa sitä sitten ulkona juoksisikaan. (Vaikka juurihan uutisoitiin, että kuumassa ne urheilijat tehdään!) Terveellinen muistutus siitä, että uuteen muuttaessaan ei voi ajatella, että yksinkertaisesti vain siirtäisi vanhan elämäntapansa toiseen paikkaan.

Lähin uima-allas

Vietän suuren osan keväästä yksin Teksasissa, sillä perheen on tarkoitus muuttaa perästä myöhemmin. Laskeskelin, että ehdin treenata aika paljon, kun kirjaimellisesti tyhjässä kodissa kukaan ei tarvitse läsnäoloani. Mitä nyt se työprojekti vähän haittaa harrastustoimintaa…

Kaikenlaista kivaa täällä olisi tarjolla. Yhdessä polkujuoksutapahtumassa oleillaan luonnossa juoksemassa koko viikonloppu, toisesta saa muistoksi komean taskuveitsen. Juoksu-kaupunkikierrokselle aion ilman muuta. Pari lähialueiden triathlonia houkuttaisivat nekin – mutta uintitaidot eivät kyllä vieläkään siihen riitä.

Austinin vehreys yllätti!

Tämänhetkisen asuinalueen sisällä ja ympärillä kiertää lenkkipolkuja, talojen väleissä on useampia uima-altaita ja hyvin varusteltu kuntosali on asukkaiden vapaassa käytössä suurimman osan vuorokaudesta. Vaikka lämpötilat ovat pysytelleet tällä viikolla vielä kohtuullisina (alle +30 C), on minusta jo tullut hyvä ystävä kuntosalin ilmastoinnin kanssa. Juoksumatot ja spinning-salin olen testannut. Vapaita painoja ja laitteita katselen vähän arastellen. Ehkä kokeilen niitä aikaisin jonakin aamuna, kun kulmakunnan bodarit eivät pidä niiden ympärillä turinakerhoa?

Aivan tieten ja tarkoituksella en ole vielä lyönyt ilmoa sisään mihinkään lappujuoksuun. Muutto ja muutos ovat mielelle ja keholle iso stressi sinänsä, joten tähän kevääseen on lähdettävä avoimin mielin ja katsottava, mitä tuleman pitää.

Spinning-salilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s