Muu elämä, Treenit, Ultra-ajatuksia

Ultraan valmistautumista juoksua vähentäen

En ollut etukäteen suunnitellut kirjoittavani menneistä treeneistä. Idea syntyi herätteenä facebookin juoksuryhmäläisen postauksesta. Se sai miettimään, miltä se oma liikkuminen nykyisin näyttääkään. Jotenkin tuntuu, että liikunko enää ollenkaan, kun olen vähentänyt tietoisesti juoksemista.

Tarkasteluajankohdaksi valikoitui parin viikon treenit. Jakso alkoi pikkupakkasessa luontopolulla tehdyllä reilun kahdeksan kilometrin kävelyllä. Vauhti oli rento. Koira tassutteli mukana ja samalla tuli vaihdettua ajatuksia lenkkiseuralaisen kanssa ja näpsittyä kuvia pilven takaa pilkottavasta, tunnelmallisesta, kuusta.

Luonnonvalossa

Tein jaksolla kolme lyhyttä ja yhden pidemmän juoksulenkin. Pari lenkkiä juoksin sisähallissa juoksuryhmän kanssa. Vauhtia ja sykettä oli helppo valoisassa hallissa kurkkia ranteessa olevasta kellosta ja toisten juoksijoiden vipellys herätti itseäkin välillä kiristämään tahtia. Ryhmän mukana alkulämmittelykään ei unohtunut.

Lyhyimmät lenkit juoksin ulkona. Yhden näistä tein lasten treenien aikana koirani kanssa. Juoksu olisi kulkenut tuolloin pidempäänkin, mutta aikataulut asettivat rajansa.

Hieman karut maisemat.

Jaksoon sattui myös ilta, jolloin lunta tuiskutti taivaan täydeltä. Kun koirakaan ei halunnut lähteä ulkoilemaan, ajattelin jatkaa itsekseni vuoden vaihteen jälkeen ohjelmaan tulleen luisteluhiihdon opettelua.

Metsä oli hiljainen ja sain rauhassa keskittyä tekniikan opetteluun. Nautin suuresti, kun välillä hiihto tuntui oikealta ja treeni oli kokonaisvaltaisen tehokas.

Tein myös muutamia lyhyitä kävelyjä poiketen välillä lumisille poluille. Nautin suunnattomasti maisemien vaihtumisesta. Mieltä piristi etenkin reippailu vihdoin jäätyneellä merellä. Lumikerros peitti jäätä ja koira loikki mukana jalkojen auraamaa polkua seuraten.

Auringonsäteitä jäällä!

Jakson huipentumia olivat hetket, joina kokeilin aivan uusia asioita, kuten seinäkiipeilyä.

Tulin myös kaivaneeksi pitkään vaatekaapissa lojuneet luistimet esille. Yllätyksekseni ensi kertaa elämässä testattu kiekon lämiminenkin oli todella kivaa, vaikka tyttöluistimien terät ihmeellisesti töksähtelivät niin, että löysin itseni useasti jäänpinnasta levyttämästä.

Ehdin myös jakson aikana maata sängyn pohjalla, kun flunssanpoikanen sai migreenimäisellä päänsäryllä pysähtymään.

Kaiken kaikkiaan jakso kuvaa hyvin tekemistäni. Reippailua kertyi viikkotasolla 40 kilometriä. Juoksumäärä on edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa huomattavasti alhaisempi. Maltillisilla juoksumäärillä pidän kuitenkin yllä luottamusta siihen, että peruskestävyys syntyy ja säilyy kaikella tekemiselläni, enkä kanna suurta huolta tulevasta ultramatkasta. Annan uusille asioille mahdollisuuden.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s