Kalifornia/ulkosuomalainen, Puolimaraton, Tapahtumat

Lomajuoksuja

Juokseminen on siitä(kin) ihana harrastus, että se kulkee helposti mukana kaikkialle – myös lomalle. Eilen vihdoin synkkasin karvalakki-Garminini Connectiin ja ilahduin siitä, että kaikki Suomessa hilpaistut pätkät olivat edelleen tallella. Juoksijalle matkamuistoksi reittejä, maileja ja tahteja, mikäs sen mukavampaa!

Kovin monta kertaa en loman aikana vetäissyt lenkkareita jalkaan, kun ensin himmailin ennen Porvoon puolikasta ja sitten toivuin siitä. Siinä mielessä tällainen sopivan mittainen destination race palveli perhettäkin hyvin: kun juoksuja oli vähemmän, heille jäi aikaa enemmän. Matkasin yhdessä tyttärieni kanssa ja he jäivät mielellään mummolaan aamu- ja iltapyrähdyksieni ajaksi.

Tutussakin vieraassa paikassa mietin naisjuoksijana turvallisuutta. Kotona Kaliforniassa kuljetan yksinäisillä lenkeillä mukanani pippurisuihketta, mutta sitä en tietenkään voinut ottaa lomalle mukaan. Amerikan-liittymällä varustettu kännykkäkin palveli matkalla lähinnä näppäränä paperipainona silloin, kun ei ollut ilmaisessa wifissä kiinni.

Ensimmäisellä lenkillä Helsingin lähiössä tajusinkin yhtäkkiä olevani ulkoilureitillä ilman suihketta tai puhelinta: siis hyvin suojaton ja hyvin yksin. Sitten vastaan käveli ehkä yläasteikäinen tyttö, joka ympäristöään lainkaan tarkkailematta kuunteli musiikkia napit korvilla eikä vaikuttanut olevan lainkaan varuillaan. Tätä näkyä ei Kaliforniassa kohtaisi, mistä muistin, että Suomessa on edelleen aika turvallista.

Aina ei kuitenkaan tarvinnut mennä yksin, vaan lomaan mahtui myös yhteisjuoksuja siskojen kanssa. Olin kaivannut suomalaista metsää kovasti: sitä, kuinka maisemaa ei näe, vaan kulkija jää kummaltakin puolen metsän peittoon. Uudenmaan idyllisissä merenrantamaisemissa siskoni eivät ehkä vielä edes hahmottaneet olevansa missään metsässä – kunhan nyt oli muutama puu -, kun minä jo hihkuin innoissani, että tämä on polkujuoksua havumetsässä! Kuinka eksoottista!

Siskosten yhteinen pyrintö oli myös Porvoon puolikas, jonka tunnelmia löytyy parin kirjoituksen takaa. Anu-sisko toimi flunssaisena hovikuvaajana ja Katja-sisko huolehti ensikertalaisen rauhassa maaliin. Reitti oli kaunis, askel nousi kirjaimellisesti samaan tahtiin ja meillä riitti juttua. Kumpikin totesimme, että usein juoksemme mielellämme yksin, mutta siskon kanssa oli vielä hauskempaa.

Puolikkaan matkasta palautuessani vietin muutaman päivän kesämökillä ja kävelin tytärten kanssa aivan oikeassa metsässä. Olimme unohtaneet, kuinka syksyinen metsä tuoksuu ja miten polku joustaa askeleen alla. Löysimme muutaman mustikan, puolukkamättään ja vadelmapensaan, mikä kaikki oli lapsista äärimmäisen eksoottista ja ihastuttavaa. Elleivät hirvikärpäset olisi hyökänneet kimppuun, hekin olisivat ihastuneet metsään ikihyviksi.

Viimeiset pari kertaa juoksin vanhoilla kotikulmilla. Lenkkarit ehtivät hädintuskin kuivua viimeisestä, sateisen ja sumuisen aamun ulkoilusta, ennen kuin ne oli pakattava matkalaukkuun kotimatkaa varten.

Kotona ensimmäisen viikon treenit ovat olleet taistelua jet lagia vastaan – ottelut on paikoin voitettu ja paikoin hävitty. Taas olen kuitenkin kiertänyt tuttua puistoa ja aloittanut hiekkatreenit tulevaa aavikkopuolikasta varten. Metsää ja sen tuoksua ei kotikulmiltani löydy, mutta riemulla tervehdin myös merta ja sen syksyisin villiintyviä aaltoja. Vedenrajaan kerääntyy surffareita, he odottavat täydellistä aaltoa. Juoksen ohitse onnellisena siitä, että harrastukseni vie minut mahtavaan luontoon, olenpa missä tahansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s