Uncategorized

Juoksusiskot puolikkaalla

Tavoitteenamme on juosta juoksukisoja yhdessä sisarten kesken, vaikka elämmekin eri mantereilla. Edellisen kerran meillä oli tarkoitus juosta yhteinen puolikas vuosi sitten Kaliforniassa. Silloin Sirpa sairastui, ja juoksu jäi häneltä väliin.

Nyt uusintajuoksu sovittiin Porvooseen, missä tarjolla oli puolikas sopivasti Sirpan käydessä Suomessa. Tällä kertaa Anu sairastui. Osallistuimme Sirpan kanssa puolikkaalle Anun räpsiessä kuvia juoksun varrelta.

Katjatherunner:

Juoksupäivä valkeni lämpimänä. Piipahdin aamusta koiran kanssa ulkona, ja päätin lähteä matkaan shortseissa. Ajellessa Porvoota kohden pilvet lisääntyivät ja aurinko meni piiloon. Sää oli kuitenkin juoksemiseen aika ihanteellinen. Sateisen yön jälkeen ilma oli hapekas.

Juoksijoita kisassa oli vain kourallinen. Mutta osallistujat olivat sitäkin kokeneempia. Jättäydyimme sisareni kanssa suosiolla jonon hännille. Totesimme heti alkuun, että tasainen 6.45 keskitahti sopi molemmille. Hieman arvuuttelin päivän kuntoani, mutta juoksu tuntui hyvältä ja matka taittui höpötellessä niitä näitä. Välillä tienvarrelle kerääntyneet kannustajat hukkasivat heija heijansa. Siskoni innokkaasti huuteli kannustajille kiitoksensa. Itse tyydyin vain nostamaan vaisusti peukaloa – tapana kun on säästellä energiaa kaikin keinoin.

Edellinen päivä oli mennyt kodin huonekalujen järjestelyissä, yöunet olivat jääneet lyhyeksi ja kesän harjoittelu tuntui rikkonaiselta. Epäilin, että juoksusta voisi pahimmassa tapauksessa tulla elämäni ensimmäinen DNF. Juoksu kuitenkin kulki.

Oli kiva taivaltaa matkaa yhdessä ja kerroinkin sisarelleni, että olen alkanut nauttimaan yhdessä juoksemisesta. Aiemmin olin juossut mieluummin yksin. Yhdessä juostessa ei keskity kuuntelemaan kengän hankaamista, vatsan kurnintaa tai pohdi jäljellä olevia kilometrejä, vaan voi huomaamattaan antaa ja saada toisiltaan lisävirtaa.

Ihan viimeiseen rutistukseen maalisuoralla paukut eivät itsellä kuitenkaan riittäneet, joten tyydyin vain huutamaan sisarelle kiristystsempit, ennen kuin hän pinkaisi tiehensä.

Upeaa, että sain jakaa sisareni ensimmäisen puolikkaan – ja että toinen sisar jaksoi tsempata meitä hyvällä vireellä.

Sirpaontherun:

Ihan mahtavaa, että eka puolikas tuli juostua juuri näin – ja Suomessa. Monta matkaa taittanut isosisko oli vieressä tukena, niin en lähtenyt alussakaan pahasti höntyilemään.

Toinen sisko ilmestyi reitin varrelle miehensä kanssa moneen otteeseen kuvaamaan ja kannustamaan. ”Hymy esiin, vatsa sisään!” huudahtin Katjalle aina, kuin näin Anun punaisen paidan. Vikalla kerralla ei enää kumpikaan huomattu.

Mentiin koko matka vahvasti, tasaisia 10-11 minuutin maileja. Välillä koetettiin vääntää maileja kilometreiksi ja päinvastoin, ja näin ennustella loppuaikaa – mutta etenkään toisella kierroksella numerot eivät enää toimineet siten kuin yleensä. ”Witchcraft!” kiljaisin, kun Katja koetti selittää, miksi 8 km kyltti oli muka oikeassa paikassa, vaikka matkaa maaliin oli enää kaksi mailia.

Missä tahansa isommassa tapahtumassa olisimme olleet ihan kelvollisia keskitason juoksijoita. Kuten etukäteen tiedettiin, Porvoossa kisaavat kuitenkin vain kovan tason menijät. Onneksi siihen osasi varautua, niin ei sitten niin harmittanut, kun heti kättelyssä kaikki painuivat näkymättömiin.

Reitti oli kaunis ja hyvin merkitty. Kaikki vapaaehtoiset olivat mukavia ja kannustavia. Silti pari ehdotusta: jos raatobussi (pyörä) ei ohittaisi tai virallinen valokuvaaja häipyisi paikalta ennen viimeisiä juoksijoita, sillä olisi valtava psykologinen merkitys…

Maaliin saapuessa jaksoin vielä ottaa loppukirin. Mielessäni kiidin kuin Mo Farah; Anun ottama video ei tosin tavoittanut aivan samaa tunnelmaa. Melkein meinasi tulla liikutus pintaan. Sisko ja miehensä olivat ostaneet meille omat Porvoon pokaalit, sillä jokainen juoksija on oman kisansa voittaja.

Iltapäivällä aloin ajatella, että vaikka siinä viimeisessä ylämäessä saattoi päästä ärräpäitä, niin eihän se matka loppujen lopuksi ollutkaan paha. Olisikohan mennyt kaksi kierrosta lisääkin?

Ja kun yhteiskisa ei vieläkään kolmisin onnistunut, ei auta muu kuin alkaa suunnittelemaan seuraavan yhteislenkin toteutusta. Olisikohan se Yosemite? Islanti? Vai mikä? Aika näyttää!

Advertisement

1 vastaus artikkeliin “Juoksusiskot puolikkaalla”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s