Uncategorized

Tahdonvoimalla maaliin – Helsinki Twilight Run

Keväällä fb:n arvonnassa arpaonni oli suosiollinen ja voitimme ystäväni kanssa osallistumisen Helsinki Twilight Run & Walk -tapahtumaan. Saimme päättää juostavan matkan. Luonnollisesti valitsimme kisan pisimmän matkan, puolimaratonin – kympin tai vitosen sijaan.

Tämä puolikas oli ystäväni ensimmäinen ja se sai minutkin muistelemaan ensimmäistä, vuonna 2010 juoksemaani puolikasta. Lähdin tuolloin matkaan liian kovaa. Onneksi ymmärsin himmata vauhtia neljän kilometrin jälkeen.

Muistan vieläkin miten raastavalta ja loputtoman pitkiltä viimeiset mäet ja mutkat tuntuivat. Sisareni (anutherunner) tuli maalialueelle vastaan ja yritti kannustaa minua kiristämään tahtia, jotta 2.30 aika alittuisi. Tossuista ei kuitenkaan irronnut yhtään lisäpuhtia ja pääsin maaliin puolitoista minuuttia myöhemmin. Tuon jälkeen on toki tullut vastaan helpomminkin menneitä puolikkaita.

Valmistauduimme Helsinki Twilight -juoksuun keväällä ja alkukesästä juoksemalla ystäväni kanssa yhteisiä pidempiä lenkkejä. Osallistuimme myös erilaisiin ilmaisiin yhteisjuoksutapahtumiin. Osoittautui, että ystäväni on se, jota aina odoteltiin paikalle viimeisellä kellonlyömällä. Kerran koko muu porukka juoksi ystävääni vastaan, jotta saimme hänet lenkille mukaan! Muuten kumpikin treenaili omaan tahtiin.

Helsinki Twilight -tapahtuman tarkoituksena oli toimia minulle pitkänä harjoituslenkkinä ennen elokuun lopun Porvoon puolikasta (jonka juoksen yhdessä molempien sisarieni kanssa!). Tavoitteena oli nyt juosta matka rauhallisesti ja päästä hyväkuntoisena maaliin.

Kolme viikkoa ennen kisaa viestittelin viimeisen pitkän lenkin tekemisestä. Ystäväni oli silloin lomareissussa. Juoksukamat olivat toki mukana, mutta pitkän lenkin järjestäminen näytti vaikealta aikatauluttaa. Ystäväni kertoi suhtautuvansa hyvin rennosti tulevaan. Jos voimat loppuisivat, loppumatkanhan voisi aina kävellä.

Kun kisaviikko valkeni, perhoset vatsanpohjassa lisääntyivät. Lähes kisamatkan pituinen puuttuva lenkki vaivasi ystäväni mieltä. Suosittelin himmaamaan treenejä, nukkumaan hyvin ja syömään normaalisti sekä juomaan riittävästi. Hyvä valmistautuminen tukisi kyllä juoksun sujumista. Treenejä oli kuitenkin mukavasti takana.

Tapahtumapäivän koettaessa ensikertalainen oli kisakunnossa. Hän oli levännyt suhteellisen hyvin, malttanut olla pinkomatta liian pitkää matkaa liian lähellä kisaa. Elimistön hiilarivarat oli tankattu pastalla ja banaani oli varattu mukaan juoksua edeltäväksi evääksi.

Itselläni kisaviikko oli elämäni kaoottisin. Koko aikuiselämäni kestänyt avioliitto päättyi odottamatta. En ollut juoksua edeltävinä vuorokausina nukkunut kerralla tuntia enempää. Olin unohtanut syödä ja juoda. Keskiviikko-ilta oli jatkunut pitkälle yöhön viinin ja ystävien tuen voimin. Suoraan sanottuna en olisi ilmaantunut kisapaikalle, ellei kyseessä olisi ollut ystäväni ensimmäinen puolikas.

Olin aamulla syönyt jääkaapista pienen palan poikani tekemää pizzaa. Autoni oli huollossa, joten yleisillä liikkuessa lähdin kisapaikalle kolmisen tuntia ennen starttia. Juoksunumeroita jonottaessa huomasin nälän hiipineen vatsaan. Join pari mukillista järjestäjien tarjomaa mehua ja toivoin, että niistä virtaisi energiaa elimistööni. Kun ystäväni kertoi syöneensä kahta tuntia ennen juoksua, varoittelin ylitankkauksen vaaroista ja onnekseni jaoimme hänellä mukana olleen banaanin.

IMG-20180804-WA0008.jpg

Ensimmäinen kymmenen kilometriä sujui leppoisasti jutellen. Tarkkailin kelloa. Vauhti oli tasainen. Juuri ennen kuin lähdimme toiselle kierrokselle, puolikkaan kovimman ajan juossut menijä pyyhälsi ohitsemme.

Toisen kierroksen alkaessa väsymys alkoi tuntua. Keskustelu harveni. Keskityin hengittämään ja sylkemään suuhun lentäneitä höntiäisiä. Ajattelin, että seuraavat viisi kilometriä vielä menisi samaa tahtia. Mielessä kuitenkin kummitteli, miten millään jaksaisin viimeiset viisi kilometriä.

Ilma oli kuuma. Olimme molemmat valinneet päällemme mahdollisimman kevyen vaatetuksen. Silti hiki virtasi ja kärsin lähdes jatkuvasta janosta. Juomapisteitä oli matkan varrella viisi. Kumosin kolmesti kurkkuuni urheilujuomaa ja muuten join 1-2 mukillista vettä joka pisteellä. Viimeisellä juomapisteellä urheilujuoman nieleminen tökki.

Viimeiset viisi kilometriä olivat tahtojen taistelua. Ensikertalaisen ystäväni juoksu kulki vielä hyvin. Kannustin häntä juoksemaan loppumatkan edeltä, mutta jatkoimme yhtä matkaa. Pätkin mielessäni loppureittiä. Vain kaksi 2,5 kilometrin matkaa edessä. Siitä selvittäisiin. Tossua vain toisen eteen.

Tuijottelin jatkuvasti kelloa. Viimeiset kaksi kilometriä olivat todella pitkiä. Metrit matelivat. Onneksi vastaan käveli juoksunsa jo suorittaneita, jotka jaksoivat hihkaista tsemppinsä. Varmasti menosta näkyi sen vaikeus. Silti olimme päättäneet edetä matkan loppuun saakka juosten.

Lopulta maalialueen kynttilävalaistus loisti edessämme. Enää loppuspurtti ja maaliin! Maali sijaitsi hiekkarannalla. Kenkä upposi joka askeleella eikä kiihdyttämisestä tullut mitään. Olimme varmaan kuin kaksi hidastetussa filmissä illan hämäryydessä etenevää ankkaa. Mutta sitten, ylävitoset ja hei, me ollaan maalissa!

Matka taittui sisulla ja periksiantamattomuudella. Se taittui ystävyyden tuella. Ajassa ei ollut hurraamista, mutta hymyt irtosivat molempien kasvoille ja hyvä olo valtasi kehon. Me tehtiin se. 21,1 km on takana!

IMG_20180805_103330.jpg
Se oli siinä! Toisen ensimmäinen ja toisen ehkäpä vaikein puolikas.

1 vastaus artikkeliin “Tahdonvoimalla maaliin – Helsinki Twilight Run”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s