Telakalla, Treenit

Kantapään kautta

Pari viikkoa sitten sanoin, että hiljalleen valkenee, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan opin tulevan kantapään kautta. Tuli nimittäin kirjaimellisesti.

Toukokuussa en sairastellut ja perheen kokeman hometalokatastrofin jälkeiset allergia- ym. oireet alkoivat nekin olla hyvin hallinnassa. Ehdin siis juosta enemmän kuin missään aiemmassa kuussa tänä vuonna. Alkukuusta vähän striikkasin vielä, kerran tai pari treenasin rantahiekalla ja oheen vedin muutaman haikin.

Bridge to Nowhere

Käytiin meillä vierailleiden nuorten kanssa keskellä Los Angelesin metsää (Angeles National Forest) sijaitsevalla sillalla. Silta rakennettiin tielle, joka sittemmin tuhoutui kummastakin suunnasta. Nyt sillalle päästäkseen saa kävellä polkua ja ylittää pientä virtausta useampaan kertaan. Matkaa edestakaisin tulee noin 16 km, josta menomatka on yhtä kevyttä nousua.

Memorial Day -maanantai tarkoitti meille pitkää viikonloppua, ja ajoimme pohjoiseen tapaamaan ystäviä. San Josessa huiputimme ystävän kanssa Mission Peak -kukkulan, kymmenisen kilometriä (josta siis jälleen puolet jatkuvaa nousua ja toinen puoli sitä laskua).

Lasten kanssa kävimme vielä ohjatulla luontokävelyllä ihastelemassa mm. rakentamissaan maaonkaloissa, itse tekemiensä kansien alla asuvia pieniä hämähäkkejä. Tästä kertyi arviolta pari kolme mailia (4-5 km), tracker ei ollut päällä.

Maisemia Mission Peakilta.

Kesäkuun ekalla viikolla aloin kuulostella vasenta kantapäätä. Se oli vähän hermostunut, mutta antoi hyvin juosta. Sitten kuitenkin aina ärtyi uudestaan. Vasta viikon kuulosteltuani aloin oivaltaa, että tämä saattaisi olla nyt Se. Plantaarifaskiitti.

Onneksi olin juuri ehtinyt ilmoittautua muutamaan juoksuun, niin että kasassa oli hyvät paniikin ainekset, kun sitten lueskelin juoksufoorumeita ja nettiartikkeleita. Joku sanoi selvinneensä viikon levolla. Toinen poteneensa kaksi vuotta. Että siitä saattoi käydä arpomaan, kuinka tässä kävisi. Olinko ymmärtänyt ajoissa, missä mennään?

Maahämähäkin kotiovi.

Netistä löytyy hyvin ristiriitaista tietoa siitä, mitä jalassa plantaarifaskiitin iskiessä tapahtuu ja mikä siihen auttaa. Oikeaa Totuutta julistavia sivuja on roppakaupalla, kaikkien totuudet ovat erilaisia. Hoitomuodoiksikin tarjotaan kaikkea enkelikorttien ja kirurginveitsen väliltä. Ja jossain lukee myös, että kyllä se itsestään lopulta ohi menee. Hämmentävää, vähintäänkin.

Viikon päivät olin kokonaan juoksematta. Laitoin jalkaan kineesioteipit, kävin uimassa, tein voimatreeniä, kävelin varovasti lyhyitä lenkkejä koiran kanssa ja yhtenä iltana kuljin paljasjaloin rantahiekalla. Viikon jälkeen testasin mailin juoksua polulla – ei kipuvastetta. Sitten uskalsin juosta kaksi. Harjoitusohjelmat heittävät häränpyllyä, mutta kai se on niiden tarkoituskin.

Rannalla auringonlaskun aikaan.

Mitä sitä sitten kantapään kautta nyt oppi? Laskemaan koipien kokonaiskulutusta! Jos juoksumääriä nostaakin maltillisesti (uskon tämänkin paremmin), pitää samalla malttaa olla äkillisesti patikoimatta aivan uuden tason lukemia. Muutoin saattaa näköjään iskeä päälle odottamaton ja epätoivottu telakkatoiminta. Tyhmästä päästä ja niin edespäin! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s