Uncategorized

Rapsa: HCR 2018

Tuossa taannoin eräs juokseva läheinen aprikoi, onko hän oikea juoksija. Jos ajattelee ”juoksijan prototyyppiä”, tuskin täytän kriteereitä. En ole vikkelä, ja ruumiinrakennekin on enemmän pyöreähkö.

Juoksijana olen sitä suurta massaa, joka tulee puolikkaalla maaliin kahden tunnin kieppeillä ja maratonilla reilusti päälle neljän. Kisaan itseäni vastaan. Juoksun aikana vilkuilen kelloa ja teen väsyneillä aivoilla laskutoimituksia; jos jaksan pitää tämän vauhdin, loppuaikani on se ja se. Kello on ollut tärkeä juoksukumppani, ja tavoitteellinen maaliintulo on pitänyt jalat liikkeessä.

Tänä keväänä asetelma on ollut erilainen. Kellon seuraamisen sijaan juoksut ovat tapahtuneet fiilispohjalta. Puolisolleni juokseminen on uusi aluevaltaus, ja sen vuoksi olemme juosseet yhteiset lenkit hänen vauhdillaan. Olen yrittänyt olla vilkuilematta kelloa. Muutama minuutti sinne tai tänne, onko sen niin väliä?

On sen. Huomaan kulmieni kurtistuvan, kun ranteessa oleva Tomtom ilmoittaa juoksuvauhtini olevan aiempaa hitaamman. Samalla kuitenkin iloitsen siitä, että olemme yhdessä juosseet taas mukavan lenkin.

Minun on äärimmäisen helppo juosta tasaista vauhtia pitkään. Maratonien käppyröistä näkee, että juoksuvauhtini pysyy täsmälleen samana koko matkan. Pari viikkoa sitten juoksemamme Länsiväyläjuoksu oli puolisolleni ensimmäinen pitkä, ja pidin huolta, että emme lähteneet höntyilemään. Epämääräisillä pyrähdyksillä ja sahaavalla vauhdinjaolla saa itsensä nopeasti uuvuksiin. Koko matkan takanamme juossut mukava pariskunta kiitteli meitä tasaisesta vauhdinjaosta; heillekin kokemus oli uusi, ja oli kuulemma tuntunut helpolta edetä tasaista tahtia. Kiva, jos heille jäi juoksusta hyvä fiilis. Ties vaikka törmäämme heihin muissakin juoksutapahtumissa!

HCR oli puolisolleni pisin juoksu ikinä. Emme lähteneet tavoittelemaan mitään tiettyä loppuaikaa, vaan tavoitteena oli juosta startista maaliin. Samalla periaatteella aloitin itsekin aikoinani pitkien matkojen juoksemisen. Kun ei ole kokemusta siitä, miten kroppa reagoi, on parempi aluksi vain kuulostella ja kokeilla. Jos juoksun jälkeen jää tunne, että olisi voinut mennä lujempaakin, seuraavassa juoksutapahtumassa sitten uskaltaa jo vähän lisätä vauhtia.

Juoksusää oli mitä mainioin. Mukava pieni tuulenvire vilvoitti paahtavassa auringonpaisteessa. Juomapisteet toimivat hyvin, eikä niillä syntynyt kovin pahaa ruuhkaa. Näin lämpimällä kelillä olisin kaivannut jotain suolaista. Jostain syystä ei tullut etukäteen mieleenkään sujauttaa taskuun edes suolatablettia.

Reitin ahtaus otti välillä päähän. Tasaisesta vauhdinjaosta ja askelrytmistä ei ollut tietoakaan. Koko matkan piti varoa, ettei itse juossut kenenkään päälle, tai ettei kukaan tullut omille jaloille. Askelrytmi vaihtui koko ajan. Reitti sopii varmaankin paremmin kokopitkää maratonia juokseville, joita ei ole ihan niin paljon. Kokonaisuutena kisa oli kuitenkin tosi mukava, reitti kiva ja kannustus loistavaa.

Joten mitäs me juoksijat! Taas tuli taaperrettua, ja koko matka juoksuaskelilla. Juoksijoita siis, juoksuajasta viis!

Täysinpalvelleet Sauconyt viimeisellä matkallaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s