Kalifornia/ulkosuomalainen, Tapahtumat

Scott Jurek – eli kuinka tapasin julkkisjuoksijan

Kotiin päin ajellessakin vielä vähän poskia kuumottaa. Sehän hymyili mulle! Ensimmäistä kertaa ikinä ymmärrän, miksi ikätoverit pyörtyilivät kirkuen Kulmakunnan Uusien Poikien keikoilla. Olen kohdannut julkkisjuoksijan.

Syntynyt juoksemaan -kirjasta muistan nuoren miehen, johon kertoja suhtautuu lämpimän huvittuneesti. Se kaveri, joka juoksee älyttömän ja odottamattoman kovaa – ja pärjää mainiosti kisassa Tarahumara-juoksijoita vastaan.

Partioaitan oloisen Adventure-kaupan takaosaan on perjantai-iltana pystytetty valkokangas ja sen eteen aseteltu riveittäin klappituoleja. Edessä on pöytä, jonka takana tummahiuksinen, kauniisti hymyilevä nainen viihdyttää taaperoa. Kun vauva herää juuri ennen esityksen alkua, hänen kiharapäinen, rennonoloinen miehensä nappaa sen luontevasti syliinsä. Olen samassa huoneessa juoksulegendojen kanssa.

Illan esitys ei mene ollenkaan niin kuin on suunniteltu. Scott ja hänen vaimonsa Jenny, itsekin kovan luokan ultrajuoksija, aikovat lukea otteen uudesta, yhdessä kirjoitetusta kirjastaan ”North”. Teos kertoo pariskunnan hurjasta seikkailusta Appalachian Traililla, jonka aikana Scott juoksi ennätyksen, eikä olisi pystynyt siihen ilman Jennyn tukea. Vauvalla on kuitenkin nälkä juuri, kun yhteisen esityksen olisi määrä alkaa. Vauva huutaa kuten vauvojen on tapana, ja Jenny katoaa lasten kanssa jonnekin seikkailukaupan uumeniin.

Scott toteaa, että selvä, tämä toimii näinkin, ja lukee myös Jennyn osuudet. Lukuhetken taustalle tarkoitettu video, joka esittelee kahdentuhannen mailin juoksumaisemia, ei käynnisty. Scott keskeyttää ja videota säädetään hetki, ja sitten vielä toinen. Kun videota hoitavan kaverin tekninen osaaminen ei tunnu riittävän, Scott viheltää sen pelin poikki ja toteaa, että selviää ilmankin. ”Tehdään tämä sitten niin kuin ennen vanhaan”, hän nauraa yhtään häiriintymättä ja puhkeaa selvästi moneen kertaan pitämäänsä puheeseen siitä, miten hän koskaan tuli ajatelleeksi, että juoksisi tuon matkan – ja vielä kovempaa kuin kukaan muu.

Oikeastaan koko idean takana tuntuu olleen vaimon heitto siitä, että jospa se juokseminen jo riittäisi. Oli kuitenkin vyön alla jo aika monen ultran voitto. Viisikymppisiä, satasia. Badwaterit. Ja pari oli jo valmis perustamaan perheen.

Sitten he menettivät vauvan, kun raskaus keskeytyi ennenaikaisesti. Scott oli menettää myös Jennyn – ”she almost bled to death in our own home”. Ja alettiin ajatella, että elämä on elettävä, tässä ja nyt, kun koskaan ei tiedä. He päättivät ottaa taas uuden riskin, tavoitella jälleen uutta unelmaa.

Video saadaan toimimaan, joten Scott vie spontaanin puheensa sujuvaan päätökseen, niin kuin ei olisi puolen tunnin esitelmää pitämässäkään. Katsomme kymmenen minuutin pätkän uskomattomista maisemista ja miehestä, joka juoksee 46 päivää. Ruutu ruudulta juoksijan posket kapenevat ja ontuminen käy entistä ilmeisemmäksi. ”Tiesin, että loukkaannun jossain vaiheessa. Kyse oli vain siitä, milloin ja kuinka vakavasti.”

Ja lopulta valkokankaalla hehkuu riemu, suuri tavoite saavutetaan ja auki poksahtaa se shamppanjapullo, jonka maahan lentäneestä korkista myöhemmin puistovirkailijoiden kanssa katkerasti väännettiin.

Videon jälkeen Jenny ja lapset palaavat takaisin kaupan takatilaan, vauva ilmestyy Scottin vatsalle kantoreppuun. Taapero hihkuu ja juoksentelee edestakaisin.

Jenny ja Scott käyvät julkista keskustelua. ”Kysyn häneltä kysymyksiä, joita ei ole harjoiteltu etukäteen”, Jenny selittää konseptia, ja ehtiikin esittää yhden. Taapero roikkuu vuorotellen kummankin vanhempansa käsissä ja jaloissa, kunnes alkaa kiskoa valkokangasta. Kun puhutaan koko hankkeen rahoituksesta, lapsi suuntaa lippaalle, johon on säilötty tulot tilaisuuden alussa myydyistä kirjoista. Scott kertoo projektin rahoituksen hoituneen talon kiinnityslainalla ja taapero viskoo taustalla dollareita ilmaan. Yleisö nauraa.

”Sori, että me ollaan tänään tällainen kaaos”, Jenny pahoittelee rauhallisesti, ja jatkaa tinkimättä siitä, mihin jäätiin. Kaikesta näkee, että tämä pari on tottunut toimimaan yhdessä ja reagoimaan muuttuviin, arvaamattomiin, hallitsemattomiin ja kertakaikkisen kaoottisiin olosuhteisiin. He väistävät kohti lentävät pallot, muuttavat notkeasti suuntaa, ottavat uuden suunnitelman eivätkä hetkeksikään hellitä siitä ajatuksesta, että homma saadaan hoidettua. Sitä on uskomatonta seurata. Itse vanhempana olisin jo moneen kertaan keskeyttänyt yrityksen – tai no hei, en olisi tällaista pienten lasten kanssa edes yrittänyt. Mutta tuolla tavalla selvitään ultrareissuista. Tuolla tavalla juostaan ennätyksiä Appalachian Traililla.

Lopuksi yleisö saa vielä esittää kysymyksiä, eivätkä amerikkalaiset tietenkään ujostele tehdä niin. Viimeisen pallon heittää herra huoneen takaosasta: ”What’s next?” Scott väistelee eikä paljasta suunnitelmiaan suoraan. Kuulostaa siltä, että pieni hengähdystauko saattaisi olla suunnitteilla: takana on kuitenkin ennätysjuoksu ja sitä seurannut kirjaprojekti, jonka aikana perhe on kasvanut kahdella pienokaisella. Kirjan markkinointikiertueen jälkeen… no, jotain suurta ja jännää on kyllä suunnitteilla, hän lopulta myöntää nauraen.

Totta kai on. Tämä tyyppi on kuitenkin Scott Jurek.

Lopuksi jaettiin omistuskirjoituksia ja räpsittiin valokuvia.

Lisää Scott Jurekin uudesta kirjasta ja uskomattomasta, yli kahden tuhannen mailin seikkailusta voit lukea esimerkiksi täältä.

1 vastaus artikkeliin “Scott Jurek – eli kuinka tapasin julkkisjuoksijan”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s